Mä muuten olin aivan varma että olin klikannu otteluseurannan auki. Kiitoksia huomiosta, poistin ton viestin. En varmaan olisi koskaan tajunnu että oon k.o. ketjussa. Ei sitä ollut edes tarkoitus nyt seurata, eikä todellakaan kirjoittaa sinne.
Huomio otteluseurannasta: Nyt on kaiketi saatu aika hyvin synkronoitua kaikkien kellot samalle taajuudelle. Itsellä ja muutamalla muulla lähetys laukkaa minuutin verran “etuajassa”, ja ainakin maalien spoilaus vähentynyt? Tuo voittolaakikisa onkin seurannassa sitten melkoista sillisalaattia, eilen taisi peli olla jo osalla ohi kun toisaalla vasta aloiteltiin. Mutta tämä varmaan ei iso ongelma?
Käydään keskustelu tällä palstalla siihen malliin, että viestit pitää sisällään tarvittavan tiedon ja mielipiteet. Intertekstuaalisuus on jees, muttei tässä jaksaisi jotain Jatkoaikaa ruveta kaivaan, että saa palapelin koottua.
Aiemmin päivällä Teppo Nummisen ketjuun kirjoitettiin:
Ja siinä se. Viesti liputettiin ja käyttäjä muokkasi viestiä. Muokkauksessa hän avasi ideaa, miksi kysyi tuon kysymyksen:
Tästä muokkauksesta ja ajatuksen avaamisesta peukku. Tuon ajatuksen olisi mielestäni voinut ihan hyvin sisällyttää tuohon ihan alkuperäiseen viestiin. Joskus nasevat kysymykset, jotka vievät keskustelua eteenpäin, on todella paikallaan, mutta niissä piilee paikoin myös vaara, että keskustelu keskittyy liikaa yhteen kysymykseen ja kohta käsitellään jotain ihan muuta.
Väärin voi liputtaa vain jos liputtaa tahallaan aiheettomasti, ja valvojat puuttuvat tällaiseen käytökseen välittömästi. Liputukset menevät aina valvojien käsittelyyn, lisätietoja täältä: Liputuksesta ja yhteisön valvonnasta.
En tasan takuulla klikkaa, mutta yleensä jos uutisen laittaa uutisketjuun eikä miniboksista käy ilmi olennainen on kohteliasta joko kirjoittaa omin sanoin mitä kyseinen uutinen sisältää (edes sen mihin otsikko viittaa). Tai jos ei halua kynäillä niin kopioi tekstiä ja pistää sen quote tageihin muita lukijoita varten.
No ei se ollu oleellinen tähän palautteeseen liittyen. Otin esiin tuon @Kilo postauksen sen takia koska voileipägrilli, puskutraktori, ladon jyrääminen ja lämppärit oli mun mielestä hauskasti ilmastu ja halusin Kiloa siitä kiittää.
Voileipägrilli osuu kyllä naulan kantaan ja vetoaa myös tietynlaisella arvoituksellisuudellaan. Kilon esittämä vertaus on tietysti vireeltään positiivinen. Kuitenkin on nähtävissä, että aika monen keittiössä voileipägrilli saa hyvin vähän peliaikaa, ja pitävätpä monet sitä jopa vallan turhakkeena. Ykkösketjun kodinkoneiden, kuten kahvinkeittimen ja mikroaaltouunin, oma peli ehkä sekoaisi, jos joku uusi voileipägrilli tulisi siihen rinnalle paahtamaan. Toisaalta tällainen uusi lisä rosteriin saattaisi tuoda myös lisää virtaa ja lämmittää tunnelmaa.
Sori off topicista, tää nyt oli tällaista keittiöpsykologiaa.
Rehellisesti, niin kyllä mä tietoisesti olen myös koittanut jättää huomioimatta/vastaamatta tiettyihin sinun kirjoituksiin, koska koen, että muilla on mukavampaa ilman meidän “keskinäisiä” täällä.
Meidän suurin ongelma taitaa olla se, että minä koitan nähdä asiat enemmän positiivisuuden/onnistumisien kautta. Kiekossa siis.
Olen monesti todennut, että tämä paikka on minulle viihtymistä varten. Jos elämä jostain syystä potkii päähän, niin minulla on siihen omat tapani toimia. Se ei ole tämä palsta ollut, ainakaan toistaiseksi. Eikun oli se kerran ja siitä pyysin anteeksi aikanaan tässä ketjussa.
Enkä siis väitä, että toimintatapa olisi mitenkään erilainen myöskään sinulla.
Hokia tämä vain on pääsääntöisesti tällä palstalla. Ja arvostan sinun näkemyksiä, vaikka ne joskus ovatkin vääriä minun mielestäni.
Eikä ne minunkaan mielipiteet ihan aina oikeita ole…