Lueskelin viikonloppuna Matias Petäistön haastattelua Iltalehdessä, jossa oli puhetta sotilaiden kunnosta. Siinä korostettiin fyysisen kunnon osalta myös henkistä puolta.
Mutta fyysisen kunnon osalta jäi mieleen miten Matias korosti niin voimaa kuin kestävyyttä. Tätä korostaakseen totesi, että itsellä menee cooperissa 3700 metriä, penkistä nousee 135 kiloa ja maastavedossa 220 kiloa.
Jäin itse miettimään, että monesti se on joko tai - on kova kunto esim. juoksussa tai sitten salilla rauta nousee. Mutta miten usein molemmat?
Otin tuosta itselle vähän maltillisimpia tavoitteita tulevia vuosia ajatellen. Jos nyt lukemat olisivat vaikka 3000 metriä, 100 kg ja 150 kg näin alkuun. Ehkä tällä hetkellä kaukaisin noista on cooperin lukema. Mutta lenkkeilyä ja esim. jääkiekkoa tulee jo harrastettua, niin tyhjästä ei tule lähdettyä.
Voisin kirjoittaa tähän melkoisen sairaskertomuksen, mutta jätetään se hieman vähemmälle. Vaikka ikää tulee tänä vuonna jo 57 ja tahtotila treenaamiseen on ihan älytön vieläkin, niin kyllä tuo ensimmäisenä mainittu vie välillä vaan mielen niin matalaksi. Pahimpana polven nivelrikko ja siitä johtuvan, lähes jokapäiväisen “varomisen” johdosta, alaselän kivut.
Salilla pyrin käymään 3-4 krt viikos ja nyrkkeily/kuntonyrkkeilytreenejä vedän 2 krt viikossa. Päälle koiruuden kanssa ulkoilut. Nyt vaan jo useamman viikon kaikki nämä on ollut ihan minimissä, kun kipuja, pitkäkestoisia, ollu niin helkkarin paljon. Syö meinaan miestä. Onneksi tällä hetkellä iloa mulle tuo pirteät otteet kaukalossa
4 tykkäystä
ProTappara
(Tamminiemessä, mutta ei jakamassa pesää.)
1325
Pellailin tänään sählyä yhdellä ikämiesvuorolla vaihteeksi laitahyökkääjänä (yleensä sentterinä), ja täytyy kyllä sanoa, että tuo laiturin paikka on aika hönö pelipaikka.
Tai sitten en vaan sitä osaa. Mutta mahdollisuudet vaikuttaa pelin kulkuun ja rakentaa mitään tuntuivat kovin ohuilta, varsinkin kun tuohon sentteröintiinkin on aina tullut suhtauduttua enemmän puolustamisen kautta (pelasin joskus kauan sitten junnuna muutaman vuoden mittaisen jääkiekkouran lähinnä puolustajana). Hiki tuli, mutta enemmänkin olis voinut mielellään juosta.
1 tykkäys
ProTappara
(Tamminiemessä, mutta ei jakamassa pesää.)
1327
Eikä ole. Hiihdät siinä omaa laitaa ylös alas, ja olet ihan sen armoilla, että sattuuko samaan ketjuun kädellinen ja/tai pelisilmällinen sentteri.
Puolustuspäässä hengaat ”siniviivalla” vastustajan läskin pakin kanssa ja vähän siinä yrität näyttää ikään kuin pitävän sitä ja jos se nyt sattuu vähän pääsemään vedoille, niin toivot, että ei se veto ainakaan omaan nilkkaan napsahda.
Sitten hyökkäyspäässä pörräät sinne tänne ja välillä käyt ujosti kurkkaamassa maalin edustalla lapa ”jäässä”, mut kohta se sama läski pakki on taas siinä tönöttämässä ja katsot parhaaksi vetäytyä ”ovelasti” etsimään vetopaikkaa siitä vähän alempaa sektorista, ettei siinä maalin edessä pelehtiessä nyt vallan hiki tule, mutta eihän se pallo ikinä siihen laukaisusektoriin tule, paitsi polvenkorkuisena roiskaisuna.
Kyllä mää sanoisin, että keskushyökkääjät ja pakit on pallopelien aatelistoa ja laitahyökkääjät on sit niitä, ”jotka ei saa muita töitä”.
Kyllä tuollaisilla “höntsävuoroilla” laiturina saa paljonkin irti riippuen toki laituriparista niin karvaus toimivaa, kun pallojen käsittelijät eivät aivan mitään silkkikäsiä ole.
1 tykkäys
ProTappara
(Tamminiemessä, mutta ei jakamassa pesää.)
1329
Tämä totta kyllä! Mutta kun vieraampi pelipaikka, niin huomasi että vähän enemmän piti itseään muistutella sitä jalkatyötä tekemään ja sentterinä sitä on jotenkin paremmin ”pelin sisällä”.
Joo ymmärrettävää. Ja tosiaan, jos vastustaja pitää enempi palloa, niin laiturina pelatessa tuntuu jäävän sivuosaan. Sentterinä kuitenkin taistelee pallosta maalinedustasta riippumatta, ja täten pääsee osallistumaan enempi peliin, vaikka pallon hallinta olisikin vastustajalla.
Ja tämä tosiaan mieltä alentavaa, tehdä ristikulmaan juoksuja ja sitten palata alemmas hakemaan palloa, jos ei ole pelisilmäistä sentteriä. Ainut syöttö “roikku” päätyyn jolloin, kuitenkin tulee kaksinkamppailu tilanne, minkä takia prosentit laskee pallon voittamiseen. Toisin kun pelisilmäinen sentteri osaa syöttää sinulle, kun hakeudut liikkeelläsi vapaaksi.
Kyllähän nuo tavallaan syö toisiaan. Ainakin lihasmassan kasvattaminen on haastavampaa, jos tekee ns. kuntotreeniäkin.
Mutta ainakin henk.koht suosin, että tekisi molempia. En pidä kovin hohdokkaana sitä, että salilla rautaa nousee pirusti, mutta huohottaa jo lyhyellä matkalla kävellessä rappusia.
Lihasmassaa ja/tai -voimaa (pikemminkin lihaskuntoa, koska parempi yleissana vastusharjoittelulle) voi hyvinkin kasvattaa kestävyyskunnon kanssa samaan aikaan, riippuen toki siitä miten molempia/ toista osa-alueita harjoittaa ja harjoittelun kokonaisuudesta yleisesti. Molemmat sekä kestävyysharjoittelu, mutta myös lihaskuntoharjoittelu voidaan jakaa ja jaksottaa monella eri tavalla.
Tavalliselle kuntoilijalle molempien ominaisuuksien kehittäminen samaan aikaan on todella hyvinkin mahdollista, johtuen siitä, että joko molemmat tai yleensä toinen osa-alue on melko olemattomissa kantimissa. Itseasiassa mm. palloilijoilla on todettu pk-harjoittelun sopivan äärimmäisen hyvin pariksi lihaskuntoharjoittelun pariksi off-seasonilla ja siksipä näitä ominaisuuksia mm. nykykiekkoilijat kehittävät samaan aikaan.
Ja sitten kun kun päästään vielä asiassa siihen asti, että kestävyyskunto luo edellytyksiä lihaskunnolle ja sama toisinpäin, onkin mielenkiintoinen ja monitahoinen aihe valmiina hypisteltäväksi oikein kokonaisuudessaan ihanasti.
En kokenut vastaamista itselleni vain enemmänkin täsmennyksenä asialle siihen suuntaan, että jossakin tulee tottakai sellainen raja vastaan, missä toista ominaisuutta virittäessä aivan äärimmilleen on aikataulullisesti ja kehon kokonaiskuormaa ajatellen fiksua laittaan toinen ominaisuus ns. ylläpito-vaiheeseen ja toinen kehitysvaiheeseen. Tästä ei kuitenkaan monenkaan meistä tarvitse huolehtia ainakaan alussa.
Sanamuoto on tarkoiteksella ympäripyöreä, koska en tiedä konteksia.
Ja vielä, en missään nimessä kritisoinut sinun vastausta. Se tuli silmille siinä yhteydessäja ajattelin, että komentoin varsin yleistä myyttiä. Se on mahdollista ja ei edes niin haastavaakaan, varsinkaan aluksi. Mutta tämä kaikki määräytyy sen mukaan, mikä on vaikkapa motivaatiotaso tahi ajallinen reusrssi. Mutta ihan tavan kuntoilijoillakin molemmat ominasuudet voivat kehittyä todellan hyvin rinnakkain. Ja moelmmat edesauttaa toista ominaisuutta kehittymään lisää.
Pureuduin myös juuri tähän tematiikka-haasteeseen yleisellä tasolla. Tällä tarkoitan sitä, että molemmat harjoittelukohteet sisältävät niin paljon erilaisia harjoitustyylejä, kuormituasteita ja alalajeja, joten suoraan en missään nimessä tyrmäisi asiaa edes haastavaksi. Siksipä juuri käytin esimerkkinä kiekkoilijoita.
Lihasmassa kasvaa periaatteessa aina, kun tekee vastusharjoittelua pl. äärimmäiset lihaskestävyydelliset harjoitteet. Mutta periaatteen tasolla vaikkapa muutaman kymmenenkin toiston sarja muokkaa lihasaineenvaihduntaa tavalla, joka “kasvattaa lihasmassaa”. Se termi tosin ollaan kaapattu ja mielletty usein vain tietyn toistomäärän sisään tapahtuvalle saliharjoittelulle.
Vastasin siis sinulle myös, koska ajattelin, että sinuakin saattaa kiinnostaa - en kohdistettuna sinuun. En ainakaan itse osaa vastauksen kohdennusta enää jälkikäteen poistaa sinusta yleiseen tasoon. Sanomasi vain toi ajatuksen, siksi siteeraus.
Toisaalta, jos miettii lihasmassaan sidonnaisia esteettisiä lajeja tai puhtaaseen lihasvoimaan liittyviä laeja (painonnosto) tai vaikkapa lyhytkestoiseen räjähtävyyteen sidonnaisia lajeja (keihäänheitto) tekevät kaikki kestävyysharjoittelua siinä rinnalla. Tosin tässä esteettisessä lajissa se ajatus on myyty rasvanpollttona, mutta pk:ta he tekevät aika paljon - jonkin verran myös anaerobista (mm. porrasharjoittelu). Mäkihyppy on niin spesifi laji, etten suoraan tiedä heidän jaksojaan, mutta toisaalta jokin loikkatreeni kehittää osittain myös lihaskestävyyttä riippuen taas sarjamääristä/ tavoista.
Mutta samaan mieltä ettei tavakuntoilijan ja omana lisäyksenä kehittyneemmänkään tarvitse suoraan pelätä toisen ominaisuuden rajoittavan toista. Tottakai, mitä kovempaa treenaa yhtään mitään,niin harjoittelun tukitoimet tulisi olla kunnossa. Jos näin on, ominaisuuksien kehittäminen ristiin saattaa jopa tukea toisiaan.
EDIT: tämä siis on yleisellä tasolla keskutelua siitä, missä molempia omiansuuksia kannattaa harjoitella samaan aikaan, mutta tapoja ja kehityspisteitä voidaan vaihdella. Osallistun keskuteluun vain, koska se on äärimmäisen paljon minua kiinnostava aihe.
Nyt kun tässä on hetki hinkattu, harjoteltu ja kokeiltu niin suurin turvallinen paino mitä uskaltaa maasta vetää on n. 75kg. 70kg otin semi-helpon kympin ja 75kg tuli vitonen. Ei oikein uskalla isompia painoja edes kokeilla, mutta josko tästä lähtis nyt jotain progressioo hakemaan, tekniikka edellä. Mitään ykkösiä, kakkosia tai kolmosia en edes yritä ennen kun ehkä joskus syksyllä.
Eihän noi tällä ~115kg elopainolla häävejä lukuja ole, mutta näillä mennään.
Leukojen maksimitoistomäärään oli tullu yks toisto lisää (11), vaikka oon alkuvuoden vetäny leukojen sijaan pääasiassa ylätaljaa. Tai ehkä just siks.
MaVe ei tosiaan kyllä kovin kummonen tulos, mutta tekniikkaa kannattaa kyllä hioa ennen isompiin painoihin siirtymistä. Pienillä painoilla suositan tekemään vähän romanialaiseen menevällä, eli keskityt hyvään asentoon, rauhallinen alas lasku, etkä pompauta lattian kautta, vaan pysäytät juuri ennen lattiaa, asento kasaan ja ylös. Leuanvedosta kyllä isot peukutukset tuolla elopainolla. Omalla ~120kg painolla ei mee yhtään… Mutta eipä mennyt -40kg painolla armeijassa, kuin sen hikisen kuusi.
Jos muistan oikein ja olen ymmärtänyt oikein, niin oliko selän kanssa siis haasteita. Ei tarvii omaa terveystilannetta avata julkisesti enempää, mutta yleisellä tasolla vastailen alla jos joku saisi omaan työkalupakkiin jotain.
Keskivartalon on äärimmäisen tärkeässä roolissa kaikessa mitä teemme. Siksi keskivartalon lihakset (syvät ja pinnalliset) kannattaa pitää melko toimintakykyisinä. Treenaaminen on toisille ja toisinaan varsin demotivoivaa, mutta on olemassa lukuisia liikkeittä (helppoja/ hauskoja/ toiminnallisia) eli ei kannata väkisin toistaa samoja omia inhokkeja/ suosikkeja vaan hakea erilaisia ärsykkeitä. Syvien tärkeyttä ei voi kyllin korostaa, sillä oikeastaan ne sanelee sen selän kunnon/ siihen kohdistuvan paineen. Mutta, hyödyt on nähtävissä suhteellisen pienellä tekemisellä - ainoa vaade on se, että aloittaa (jo tänään) ja tekee säännöllisesti useamman kerran viikossa.
Toinen asia on liikkuvuus, varsinkin lonkkien seudun liikkuvuus. Käytännössä todella paljon kärjistäen meidän kroppaa toimii niin, että se joustaa sieltä mistä se voi. Jos lonkkien seutu on jäykkä, kohdistuu liikkuvuus yleensä rankaan. Tällöin se saattaa ns. voimailumielessä ja puutteellisella keskivartalohallinnalla liikkua jopa liikaa. Eli, pitämällä lonkkien seutu vireänä, selkä pääsee tulevaisuudessa vähän helpommalla. Lonkkien seudun liikkuvuuteen vaikuttaa moni asia, mutta myöskin sitten pakaran voimatasot/ aktivaatio. Onko tässä mahtoollisesti haastetta?
Mavettaminen reagoi liikeketjuna kyllä onneksi nopeasti sitten, kun saa alustan kuntoon. Jos siis tunnistat yllä olevia haasteita, niin perusta kuntoon ja samalla mavettaminen muuttuu hauskemmaksi kuin imurointi.
Joo, nimenomaan sen takia otankin ihan rauhassa tuon maastavedon kanssa (samalla vastauksena @rosolli77 vastaukseen). Jaloissa kyllä riittäis potkua enemmänkin, mutta keskivartalo ei kestä. Ja kun kerran on aikanaan selkänsä rikkonut, ja vieläkin siitä ajoittain kärsii, niin ei oikein viitti hötkyillä tämän asian kanssa, vaan nimenomaan ihan rauhassa ja tekniikkaan keskittyen. Lonkka- ja pakara-alueen liikkuvuus toki on myös ikuinen ongelma.
Tuo trap barin löytäminen on kyllä ollut pelastus maastavedon suhteen. Huomattavasti paremman tuntuista kun “perinteinen” mave.
Kahden viime kuukauden aikana on taas opittu karvaasti kuinka tärkeää on lämmitellä monipuolisesti ennen lihastreeniä. Vakiintunut tapani on ollut mennä reippaasti kävellen ulkokuntotelineille, pyöritellä monipuolisesti käsiä hartioiden ja olkavarren lämmittelyssä ja sitten aloittaa penkkitreeni pienillä painoilla. Vuoden alussa kesken treenin tunsin pienen tunteen lavan seudulla ja seuraavana päivänä kipu oli aivan jäätävä. Kättä ei pystynyt liikuttamaan taakse, jopa kävellessä käden pieni liike oli yhtä tuskaa. Lisäksi kädessä oli kova paineen tunne hauiksen kohdalla. Minulla oli sama vaiva 7-8 vuotta sitten ja silloin sain ohjeita hoitoon. Tällä kertaa sainkin pahimmat kivut pois parissa viikossa, mutta vasta nyt olen pystynyt aloittamaan kunnon treeniä.
Ongelmakohta on ilmeisesti alemman lapalihaksen triggerpisteen/-pisteiden ärtyminen. Nyt kun olen asiaan hieman perehtynyt, niin kyllähän monessa paikassa korostetaan lavan alueen lihasten lämmittelyä ennen penkkitreeniä. Itse en ollut tätä tajunnut. Olen tehnyt penkkitreeniä säännöllisen epäsäännöllisesti 35-vuotta, joten ehkä on jo aikakin oppia jotain uutta.
Syvien lihasten treenaaminen ei ennen vammaa resonoi juuri kenellekkään. Mm. kaularangassa, olkapään alueella, keskivartalossa sekä lonkan alueella näillä on kuitenkin äärimmäisen tärkeä tehtävä ja niiden laiminlyöminen saattaa näkyä sitten jossakin kohtaa erittäin pitkäikäisenä vaivana/ oireiluna ja pahimmillaan haitata/estää tavoitteellista kuntoilua tai kovempaa treeniä.
Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa ja saada hyötyjä. Oireet eivät välttämättä poistu koskaan tai vamma uusiutuu herkästi, jos näitä ei ala ongelmien esiintyessä ottamaan omaan työkalupakkiin mukaan.
Mainitsemasi pitkäaikaisuus on valitettavasti täyttä totta, eikä sitä tule ajatelleeksi ennen kuin osuu omalle kohdalle. Viime kerralla täyteen treenikuntoon pääsemiseen meni yli puoli vuotta.
