Huomautus 1/2019: Viestin tieto on osin vanhentunutta. Sittemmin Yhteiskunta-alueesta on tullut Politiikka-alue, jolle pääsy on vain luottamustason 3 käyttäjillä.
Viime viikkoina palstan politiikkaa käsittelevissä ketjuissa on käynyt kuhina. Aiheesta virisi ensin keskustelua valvojien alueella ja pian perään kaikista aktiivisimpien käyttäjien (luottamustaso 3) VIP-aitiossa. Esillä oli muun muassa politiikasta puhumisen täyskielto. Arveltiin muun muassa, että kielto vähentäisi valvojien työtaakkaa ja ehkäisisi muulle palstalle mahdollisesti heijastuvia ristiriitoja. Esitys keräsi vankan 39 prosentin kannatuksen.
Enemmistö kallistui kuitenkin sille kannalle, että politiikasta voidaan puhua jatkossakin. Äänestyksen voitti malli, jossa keskustelut olisi piilotettu alueelle, joka olisi erikseen pitänyt klikata näkyviin liittymällä tiettyyn ryhmään. Valvoja-alueella valituksi tuli kuitenkin yksinkertaisempi malli, johon saadaan mukaan parhaita puolia voittaneesta mallista:
-
Perustetaan Vapaa keskustelu -alueelle tytäralue nimeltään Yhteiskunta, jonne siirretään kaikki nykyiset politiikkaa tai uskontoa käsittelevät ketjut.
- Poikkeus: suoraan jääkiekkoa koskettavat aiheet kuten Tampereelle tuleva uusi monitoimiareena, jolla on poliittisiakin ulottuvuuksia.
-
Alue näkyy vain kirjautuneille käyttäjille. Mitään muita kommervenkkejä ei ole, vaan se on kuin mikä tahansa muu alue.
Rekisteröitymättömille lukijoille - joita on varsin merkittävä joukko - emme halua tällä tehdä kiusaa. Rajaukselle on painavat syyt: haluamme estää politiikkakeskustelujen näkymisen Googlen hakutuloksissa, jottei palstalle eksy kukaan yksinomaan politiikan perässä. Sanotaanhan se keille tätä tehdään jo Tietoja-sivullakin, jossa palstaa kuvataan yhdellä virkkeellä:
Verkkoyhteisö Tampereen Tapparan kannattajille ja kaikille muillekin jääkiekon ystäville.
Se mikä näkyy rekisteröitymättömille käyttäjille on palstan käyntikortti, ja on epäsopivaa että etusivulla on useita ketjuja perussuomalaisista, maahanmuutosta, terrorismista ja niin edelleen. Se ei anna oikeaa kuvaa siitä, mikä paikka tämä on. Politiikastakin voidaan puhua, mutta sen tulee olla (ja se tulee aina olemaan) vain sivujuonne.
Rekisteröityneiden kannalta Yhteiskunta-alue mahdollistaa sen, että mainitut 39 prosenttia voi vaimentaa kaikki nykyiset poliittiset aiheet yhdellä kerralla niin halutessaan. Ja vieläpä kaikki tulevatkin ketjut kaupan päälle. Ohjeet kertauksen vuoksi:
Klikkaa näyttääksesi ohjeet
-
Mene Yhteiskunta-alueelle: https://tappara.co/c/vapaa-keskustelu/yhteiskunta.
-
Klikkaa oikealla ylhäällä profiilikuvasi tai -kirjaimesi alla olevaa ympyräkuvaketta.
-
Valitse “vaimennettu”. Tällöin ketjut eivät näy enää sinulle etusivulla (Tuoreimmat-listaus). Voit silti navigoida itsesi Yhteiskunta-alueelle erikseen kun haluat.
Myös yksittäisiä ketjuja voi vaimentaa ketjun alalaidassa olevilla nappuloilla kuten ennenkin.
Yhteiskunta-alueella on aina toimittiva harkiten, jos ei halua hankkia kirjoituskieltoa. Palstan käyttäytymissääntöjä on noudatettava. Erityisesti henkilökohtaisuuksia ei suvaita: kritisoi asiaa, älä ihmistä. Tappara.co irtisanoutuu syrjinnästä ja väkivallasta ynnä muusta sellaisesta, ja sellaiset viestit joko liputetaan piiloon tai poistetaan kuten aina ennenkin. Muut seuraamukset harkitaan tapauskohtaisesti. Myöskään minkään äärilaidan propagandalle ei ole palstalla paikkaa.
Valvojatiimi on ollut kokonaisuutena tyytyväinen siihen, miten vaikeitakin aiheita on onnistuttu käsittelemään ilman suurempia ongelmia. Pidetään siitä kiinni ja parannetaan vielä pari napsua, vähän kuin Tappara aina keväisin.
Tässä ketjussa voi purkaa tuntojaan tästä uudistuksesta. Sana on vapaa.