Joo tuo oli hyvä paikka nostaa verotusta, kun hinnat olivat alhaalla. Vihreät haluasivat edelleen nostaa, mutta nyt ei taida enää onnistua.
Hallituksella on kovat tavoiteet päästöjen osalta vuoteen 2030, joten veronalennuksia polttoaineisiin ei luultavasti tule, eikä dieselin käyttövoimaveron alennusta. Nyt olisi hyvä paikka tukea vähän lisää sähköautoja, niin luulisi vaihtointoa olevan.
Ei se auta mitään, kun ns. tavan duunarilla ei ole mahdollista ostaa uutta sähköautoa vaikka haluaisi. Ja käytetyt tulee myyntiin kun takuut loppuu. Pakko se on joku katto olla noissa, vaikuttaa jo nyt ammatinharjoittajiin, saatika pieni palkkaisiin jotka tarvii autoa liikkuakseen.
Itse olen siinä onnekkaassa tilanteessa, että lompakosta löytyy työnantajan tarjoamat luottokortit.
Mutta onhan nuo polttoaineiden hinnat aivan kestämättömällä tasolla, kuten täällä moni on jo kirjoittanut. Vaikuttaa kuljetusalaan, vaikuttaa maatalouteen jne. On myös paljon ihmisiä, jotka joutuvat työnsä vuoksi liikkumaan omalla autollaan. Saavat toki kilometrikorvauksia, mutta ruvetaan olemaan kohta siinä tilanteessa, että kilometrikorvaus kuittaa polttoainekustannukset, mutta ei enää auton käyttökuluja. Ja kilometrikorvaukseen muutosta tuskin tulee ennen ensi vuotta.
Itse olen pienyrittäjä ja ajan 50 000 vuoteen. Mikään ulkopuolinen taho ei maksa korvauksia vaan autoilun kustannukset yrityksen kassasta. Pitänee kasvattaa toimistopäivien määrää vielä entisestään.
Nää on sellasia juttuja, että ei välttämättä tavan kansalaiselle aukea. Itselle valkeni, kun soittelin kaverille joka tekee hakeurakointia. Kertoili siinä puhelimessa että juuri tankilla. Haketusautoon tankkasi 300l ja hakkuriin 500l. Ja tuo sama suunnilleen joka päivä, yhden tai useamman kerran riippuen päivän pituudesta. Siitä sitten laskeskelemaan mitä tuo vaikuttaa esim. lopputuotteen hintoihin…
Mikä mahtaa olla raakaöljyn hinnan osuus pumppuhinnasta? Jonkinlainen yhteyshän näillä tietysti on eli punppuhinnan hintakehitystä voisi ehkä arvioida sitä kautta.
Editoin vähän viestiä. Tarkoitin siis, että mitä tuo vaikuttaa lopputuotteen hintaan koska sinnehän se kulu on pakko lisätä. Sama kuin ihan kaikkeen mihin polttoaineet liittyvät ja mikä esim. kumipyörillä kulkee. Eli Suomessa aikalailla kaikki.
Se lopputuotteeseen siirtäminen ei käy niin helposti. Juttelin eilen naapurin kanssa (kuljetusta, maansiirtoa etc…). Kertoi yhteen toukokuussa alkavaan sopimukseen saaneensa 6% korotuksen. Mutta muut ovat pitkässä juoksussa. Ei sopimuskuljetuksiin ja muihin vastaaviin kesken sopimuskauden mitään pääsääntöisesti voi ynnäillä.
Kyllähän suurimmalla osalla kuljetusliikkeistä on käytössä polttoainelisä. Sillä tarkistetaan hintaa sovitun mukaisesti. Yleensä lyhin jakso on kuukausi. Tuolla siis reagoidaan polttoaineiden hinnan nousuun!
Teen provikalla kauppahommia eli oma palkkioni nousee siinä vaiheessa kun päämiehen hinnat nousevat. Eli polttoaineen nousun saan kompensoitua viiveellä, todella pitkällä viiveellä.
Polttoaineen hinta ei rokota vain työssäkäyviä. Julkisen liikenteen ulkopuolella asuvat kuskaavat lapset autolla harrastuksiin, terveyskeskuskäynneille, hammaslääkäriin, jne. Tämän lisäksi kauppa-asiat, muut kaupunkiasioinnit ja mummolakäynnit toiseen maakuntaan, jne. tulevat vielä kaupan päälle. Se on vähintään 30 km / reissu.
Aika monen täytyy alkaa karsimaan ensimmäisenä lasten harrastuksista ja sukuloinneista. Lomareissuista nyt ei kannata haaveillakaan.
Se on tässä merkillinen asia että pumppuhinnat nousee heti kun raakaöljyn hinta nousee, mutta kun hinta laskee niin pumpulla se näkyy vasta usean viikon jälkeen.
Ei tässä perkele ole enää Dieselin käyttövoimaverolle enää mitään perustetta. Tietysti tässä maailmantilanteessa varmaan tästä asiasta ei saa valittaa mutta kyllä Dieselillä ajavia nyt pannnaan perseeseen ja lujaa. Täysin perusteettomasti.
Dieselin polttoainevero on alhaisempi kuin bensiinillä, ja se kompensoidaan käyttövoimaverolla. Jos poistetaan tai jätetään maksamatta käyttövoimavero, niin sitten polttoaineverot tasataan myös.