Rakentaminen ja remontointi

Yleensä pikku nikkarointi on mukavaa ja hermot lepää. Tänään sahailin ikkunaan listoja ja pää oli jossain aivan muualla. Pari pätkää meni suoraan sanottuna vi…ksi ja jiirit oli ristissä. Eipä ole tullut kirottua pitkään aikaan samalla tavalla. Vikaa voi hakea vaikka ja mistä, mutta kyllä se tälläkin kertaa peilistä katselee takaisin. Piti ottaa pieni tauko ja nyt listat olisi viimein valmiina. Taas on “hyvä” tekosyy ottaa muutama Karhu.

2 tykkäystä

Oletko ikinä tehnyt listoituksia nostettuun sisäkattoon? Kannattaa tehdä isolla pakettiautolla Tallinnan reissu ennen sitä…
Jessus kun joutuu kahteen suuntaan miettimään niitä jiirejä. Onneksi on akryylimassa :thumbsup:

3 tykkäystä

Kyllähän nuo jiirit yleensä menee hyvin, mutta aamulla ei ajatus kulkenut yhtään. Tuskin olisi sauna/kylppärirempasta kesällä tullut mitään ilman ratkaisumassaa. Sillä tehdään ihmeitä. Toki tuota akryylimassaakin menee välillä purkkikaupalla.

Vinkkejä halpaan remontointiin. Itse en kyllä ikimaailmassa maalaisi parkettilattiaa valkoiseksi, mutta kukin taplaa tavallaan. Silti mm. saunan vahaus on hyvä vinkki, jos lauteet ovat hyväkuntoiset, mutta kellastuneet.

Itse vedin kylppärirempan yhteydessä saunan paneliseinät valkoisella vahalla ja lauteet tummalla. Tosi tyytyväinen olen edelleen tuohon ratkaisuun. Ei tarvinnut kuin irroittaa lauteet.
Seinät vedin kahteen kertaan, koska kolmannella kerralla olisi mennyt liian vaaleaksi. Lauteet myös kahteen kertaan.
Tuon käsittelynhän voi sitten tarpeen tullen aikanaan uusia.

En nyt ajatellut, että voi mennä tällainen laite tunteisiin. Mutta jumalauta, että on vaikea vehje laittaa toimintakuntoon. Todella lähellä on se hetki, että torissa myydään halvalla uusi sirkkeli.

4 tykkäystä

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa remontti maalaamalla kämpän katto ja seinät. Ainakaan kymmeneen vuoteen ei ole tullut moisia hommia tehtyä, mutta maalata kai osaa vaikka se kuuluisa apinakin :smile: Hieman jännittää siis. Maalien valinnassa täytynee kysyä neuvoa rautakaupasta: valkoinen lienee selvä valinta, mutta millaisella sävytyksellä. Ensi viikolla sitten parkettifirma tulee tekemään lattian hionnan ja uusii samalla listat.

Saunan suhteen on erilaisia vaihtoehtoja vielä mietinnässä parafiiniöljykäsittelystä vahoihin. Putkiremontti on joka tapauksessa jossain kohtaa edessä, joten siinä yhteydessä tehtäneen laajempi kylpyhuone- ja saunaremontti. Voi tosin olla, että putket menevät vasta jonnekin 2030-luvulle, joten pohdintaa riittää.

(Klikinsäästö alla olevaan juttuun: Virhe on saunan tuulettamatta jättäminen jokaisen käyttökerran jälkeen. Jutussa on kuitenkin muuten ihan hyvää asiaa parafiiniöljystä)

Remontoijan arkea osa 1: Yllätykset

Eilen se alkoi, amatöörien pintaremontti siis :smile: Arvasin, ettei yllätyksiltä voida remonttia tehtäessä välttyä ja niitä riittikin jo heti ensimmäisenä päivänä. Ensinnäkin rautakauppaan paloi liki kaksi tuntia aikaa sekä 500 euroa rahaa ihan perus maalaustarvikkeisiin. Samalla selvisi, ettei kattomaalia voi ostaa tietämättä ensin, millainen katto on kyseessä. Ohjeeksi annettiin, että jos katto on röpöliäinen (kuten useimmat ovat) ja nihkeällä rievulla pyyhittäessä riepuun jää selvästi maalia eli katon kuviointi “sulaa” hangattaessa, ei kattoon saa missään tapauksessa laittaa vesiohenteista maalia, sillä se tulee sieltä alas (itselle syntyi heti mielikuva maalisateesta, mutta kyse lienee pikemminkin rapinasta :smile:). Myöhemmin tuli tarkistettua, että katto tosiaan on röpöä, mutta kuviointi ei lähde siitä eikä maalikaan sen paremmin, joten vesiohenteisella mennään.

Lisäksi rautakaupassa oli saniteettisilikonia noin 25 eri väriä ja eipä sitäkään tullut tsekattua etukäteen. Kätevä kolmion mallinen työkalu tuli silti napattua vanhojen silikonien poistoon, sillä vesieristeet on erittäin helppo rikkoa, jos terävällä veitsellä tms. ronkkii. Toinen kauppareissu oli joka tapauksessa väistämätön heti seuraavana aamuna. Hyvät neuvot onneksi saatiin rautakaupan myyjältä, jolla oli selvästi vuosikymmenten kokemus alalta ja esimerkiksi saunaan tullaan aluksi vetämään ihan parafiiniöljykäsittely lauteisiin sekä Tikkurilan saunasuoja seiniin mukaan lukien suihkutilan kattoelementit.

Seuraava yllätys oli edessä, kun yhdeltä seinältä paljastui tapetti, jota ei aiemmin oltu huomattu vuokralaisen roinan ja saumojen näkymättömyyden vuoksi. Tapettia poistettaessa ilmeni, että edellinen omistaja oli vain roiskaissut maalin siihen päälle (muutenkin edellisen omistajan tekemä “pieni pintaremontti” on aika karunnäköistä jälkeä, kun maalia on mm. lattiassa) ja tapetin alla oli kipsiseinä. Tapetin poistaminen onkin aivan järkyttävä urakka, sillä maalipinta estää perinteisen kostuttamisen (myös tapetin poistoon tarkoitetut aineet) tehokkaasti ja kipsiseinä ottaa osumaa pienestäkin kolhaisusta. Sitä ei myöskään voi kovin paljoa kostuttaa saati hangata, sillä kipsi pehmenee. Vaihtoehdoiksi rautakaupassa ehdotettiin urakan jättämistä sikseen ja koko seinän päällystämistä tasoitetapetilla, jonka päälle tulee maali tai vaihtoehtoisesti lopun tapetin poistoa (mikäli lähtee suht helposti) ja erityisen tasoitteen vetämistä seinälle sekä siihen päälle maalausta. Kolmas vaihtoehto olisi uusien ohuiden 6mm kipsilevyjen asettaminen tapettihelvetin päälle, mutta tätä rautakauppa ei suosittanut tekemään itse ellei ole pro-remontoija.

Listat sentään lähtivät eilen asunnosta erittäin helposti ihan ruuvaamalla ruuvit pois ja sen jälkeen vääntämällä sorkkaraudalla (tai kohdissa, joissa oli naulakiinnitys pelkällä sorkkaraudalla).

Muutama olut kyllä maistui eilen remontin yhteydessä, sillä kiroilua riitti sen verran varsinkin tuon yhden seinän vuoksi. Onneksi kyse ei ole koko asunnosta! Tähän mennessä remonttiin on palanut noin 700 euroa ja iloiseksi yllätykseksi vuokralainen oli vienyt liki kaikki kämpän valaisimet mukanaan (onneksi kaverilla oli lisävalo), joten siitäkin tulee satojen eurojen lisäkustannus.

3 tykkäystä

Yks vinkki ton sun “kivan” seinän kanssa on että vedät tapettit kylmän viileästi irti siitä seinästä, sen jälkeen pahimpien lohmujen kittaus ja viimeisenä työvaiheena struktuuri maalaus. Itse tein aikoinaan yhdessä kämpässä noin ja hyvä tuli, ja varmaan olis tullu parempi jos olis ollu sulakkeita pohjilla (eläväisempi pinta). Teknoksen vehkeet on sitten edullisemmat tuohon kuin Tikkurilan…
PS. Ei se roiska sieltä katosta alas tipu. Huolehdit vaan että maali pääsee kunnolla kuivumaan, ja jos pakottavaa uusinta maalaus tarvetta on niin ei sitten samana päivänä…
Nyt haen takkini ja koputan puuta

3 tykkäystä

On sitä tehty jiirejä jos jonkinlaisia, kun on yks talo rakennettu hartiapankilla ja kahteen “valmiiseen” taloon muutettu joissa remppatarvetta… Tosin kyllä extralistaa ja (kaljaa) saa olla, kun tulee niitä kuuluisia harjoituskappaleita. Ja tekemällä oppii. Akryylimassalla sitten loppufixaus…

2 tykkäystä

Nyt rupeaa näkymään valmista. Tänään yllätin itseni ja laatoitin vessan seinän. Ihan ok onnistui.

Nyt ei puutu enää kuin katon panelointi, parin kohdan maalaaminen ja tottakai listat.

Hiljaa hyvä tulee…

8 tykkäystä

Saumauslanka on kyllä oiva apuri. Hyvää jälkeä olet tehnyt.

Uusitko putket samalla, vai onko teillä ollut pexit jo pitempään?

Putket on uusittu kauttaaltaan noin 6-7 vuotta sitten ja kaikki menee nykyään tuolla systeemillä. Eli pex ja suojaputki. Sähköt menee sitä mukaa uusiksi, kun innostun remonttia tekemään.

Huomenna olisi tarkoitus painaa katto valmiiksi. Mutta kyllä taas on vähän ähky tullut tämän rempan kanssa. Ei pitäisi asettaa mitään tavotteita aikataulun suhteen. Mutta kyllä tämä osa jouluksi valmistuu.

Ja kiitos kehuista. En kauheasti ole itse laatoittanut, mutta ihan tyytyväinen olen tuohon. Sauma toki vielä puuttuu, mutta kai mä senkin viikonloppuna ehdin laittaa.

Itsekin huomannut, että aikatauluja ei kannata amatöörinä laittaa. Pysyy mielenkiinto yllä, kun ei ole pakko puristaa.

Itse ajattelin vältellä remppahommia ensi kesään asti, jolloin pitäisi räjäyttää makuuhuoneen katto ja seinät uusiksi. Laitan kauniimman osapuolen autotalliin asumaan ja jään itse sohvalle, niin ei ole ihan niin kiire valmistumisen kanssa.

2 tykkäystä

Kun pohjatyö on kunnolla tehty, niin laatoittaminen on mukavaa puuhaa. Saumaaminen taas mielestäni aika Åstenmaista hommaa.

Foorumilla sähkömiehiä tai putkimiehiä? Tai jopa näiden yhdistelmiä?
Kesällä olisi tarkoitus tehdä vähän keittiöremonttia ja siinä tarvisi vähän ammattilaisen taitoja noissa hommissa.

Eli: Onko kenelläkään yritystä tai toiminimeä jota kiinnostaisi hommat?

Laita vaikka yv:tä tai heitä vinkkiä hyvistä paikoista Pirkanmaan alueelta.
Työmaa sijaitsee Pirkkalassa.

Tämmönen pätkähti mieleen. Löytyykö foorumilta ammattimaalaria? Olisi pari kysymystä.

Isäukkoni kävi oikein wanhanajan opin Tampereella kuten vanhempi velipoikansakin eli setäni. Minä sitten jouduin isäukon oppipoikana ja hanslankarina ensin opetteleman omakotitalojemme maalaushommia ja sittemmin tienaamaan opiskelurahoja jonakin puoliammattilaisena Tampereen eri maalausliikkeiden palkkalistoilla kesä- ja joululoma-aikoihin.
Kuinkahan vaikeita asioita ehkä haluaisit tiedustaa?

2 tykkäystä

No, pakko kai se on julki tuoda. Eilettäin en tiennyt sisämaalauksesta juuri mitään. Tänään olen sisämaalauksen ammattilainen. Minä tiedän tarkalleen, mitä vermeitä tarvitaan, miten tehdään, missä järjestyksessä ja mitä olutta juodaan maalauksen tauolilla. :smiley: :smiley:

Niin sitä vaan oppii tekemällä. Sanoin juuri vaimolle, että sain maaliliikkeessä hyvää palvelua, mutta jos nyt olisin heidän sijassaan, pystyisin antamaan nyt vielä parempaa palvelua esim. tarvikkeiden suhteen.

2 tykkäystä

Paremmat ohennesuositukset?:joy: