Ruokakauppojen vertailua

Broilerin marinoimaton fileesuikale on Prismassa 7,79€/kg ja Kariniemen fileepihvit 8,98 €/kg. Nuo fileepihvit on muuten toisinaan tarjouksessa vieläkin edullisempia. Nuo ovat siis sitä täyttä lihaa ilman “marinadia”. Ei ne Löytiksen hinnoille häviä yhtään.
Noita myyntiajanpidennysoksennuksessa myytäviä broilereita nyt ei ottaisi ilmaiseksikaan.

Käyn todella harvoin Keskon kaupoissa. Mutta ostomääriini suhteutettuna tuotteissa on todella usein jotain pielessä. Esimerkiksi melko pienen ajan sisällä jäätelö on ollut uudelleenjäätynyttä, pastasoseen kansi on ollut auki ja nyt kääretortussa on hometta. En tajua, miten nämä virheet osuvat valtavalla prosentilla juuri K-kauppoihin.

"Kauppias hoitaa homman!

K-kaupat ovat keskimäärin huomattavasti epäsiistimpiä takatilojensa puolesta kuin S-ryhmän kaupat. Muutenkin K-kaupat ovat aika epäsiistejä ja vanhoja rakennuksia useasti. Työntekijätkin ovat olleet omaan silmään huomattavasti vanhempaa ikäkertaa kuin kilpailijoilla ja gonahtaminen on aika näkyvää.

Tuohon, kun vielä ynnätään kauppiaan oman pussin ajattelu, niin lähtökohdat toimivalle kaupalle ovat aika nihkeät.

1 tykkäys

Käytköhän sinä eri K-kaupoissa kuin minä. Itse en ongelmia ole tavannut, mutta käynkin lähinnä vain kahdessa K-kaupassa: DUO:ssa olevassa marketissa sekä Turtolan Sittarissa. Oliskohan sittenkin jotain syyllistä linjalla kauppias/henkilökunta.

Eniten tulee käytyä elintarvikeostoksilla Lidlissä, sitten tulee nuo pari K-kauppaa. Joskus viisi vuotta sitten kävin paljon S-ketjussa asioimassa, mutta sitten kysyntä/tarjonta kohtasivat paremmin K:ssa. Ei tämä kyllä “lopullista” ole… :wink:

2 tykkäystä

Oletko huomannut kuka tarjoaa Tapparan otteluraportit Tapparan sivulla?:stuck_out_tongue_winking_eye:

Otteluraportin tarjoaa:

Ei mitään pahaa sanottavaa K-ryhmän kaupoista vaikka niissä harvemmin tuleekin käytyä.

Kokeile kassan kautta,äläkä dyykkaa. :rofl:

4 tykkäystä
  • Prisma
  • Citymarket

0 voters

Sammonkadun Prisman alueen työmaat tais vieraannuttaa mut Prismasta. Nyt tulee siellä käytyä Gigantissa, Powerissa ja XXL:ssä. Mutta ei lainkaan ruokaostoksilla. Voi kyllä jokupäivä paluu tapahtua.

1 tykkäys

Lidl… Tai aivan sama kunhan on maitohyllyt

Citymarket on kaiken puolin mukavampi kauppa ja siellä on myös paremmat tarjoukset. Bonusjärjestelmän surkeus pitää silti oman asioinnin Prismassa, ero on vuodessa 200-300€ luokkaa Prisman hyväksi. Lidl ei ole vaihtoehto, koska sieltä ei saa kaikkea mitä tarvii.

Itse ostan ruoka ostokseni 80% pienestä lähi k-marketista. Sit 10% Lidl ja 10% Prisma. Tiedän maksavani ruuasta näin käyttäytyen enenmän. Mutta yksin elävänä on ruokamenot niin pienet ettei hinnalla väliä. Pieni K-market vie voitin nopean asioinnin ja riittävän laajan tuotevalikoiman turvin.

2 tykkäystä

Ainakin Tampereella tilanne on juuri toinen. Esim. minun lähikauppani on tuo K-Market Kuninkaankulma ja siinä on erinomainen valikoima ja kaupassa on aina riittävästi henkilökuntaa & myymälä on siistimpi kuin yksikään Ässän pulju. Laajat ja leveät käytävät, jotka ovat siistit niin kyllä tuossa mielellään käy kaupassa. Maksaahan siinä laiska vähän enemmän hintatasossa.

S-ryhmä taas on aina päältä kaunis, mutta ainakin siinä puljussa, jossa itse olin töissä niin takatilojen kunnossapito oli lähinnä yksittäisten työntekijöiden huoli. Tavara kertyi purkamattomana nopeasti taakse ja purkua ei ikinä saatu kiinni kunnes kauppa vahvisti joukkoja armeijalla “työharjoittelijoita”, jotka ilmaiseksi saivat purkukuorman kiinni. Kaupan alalla on niin käsittämättömän määrä erilaisia ongelmia, että on pieni ihme, jos ylipäätään asiakkaille tuo ei mitenkään näy. Suomalainen asenne sopii hienosti kauppatyöhön, koska jutut pidetään aika hyvin sisällä.

Toisaalta varmaan se, kun on itse ollut Ässällä töissä niin siellä vaan näkee ympärilleen paljon paremmin & huomaa kaiken, joka on kesken. Vastaavaa huomiota / tunnesidettä taas ei synny K-kaupassa, joten voi olla henkilökohtaistakin traumaa. Joka tapauksessa minusta monet K-kaupat ovat siistimpiä kuin Ässän kaupat, mutta hintataso on kyllä korkeampi.

1 tykkäys

Ja minä olen nähnyt noita tutkimustuloksia, pilvin pimein. Sittari ja Prisma menevät käsikädessä hinnoissa, S-Marketit ja K-Supermaketit ovat pari pinnaa edellisiä kalliimpia. LIdl on ylivoimaisesti valikoimallaan halvin. Ja mitä tulee siisteyteen, niin kauppakohtaisesti heittoja on tosi paljon. Tuo Kuninkaankulma on minunkin lähikauppa, tosi siisti. Ja mikä parasta, kauppias tunnustaa väriä.

3 tykkäystä

Mikä parasta, niin kauppiaan tekeminen ratkaisee paljon. Myös S-ryhmässä “kauppiaan” tekeminen ratkaisee.
Partolan cittari on nykyään minun suosikkini noista isoista kaupoista. Valikoima ja innovativiisuus on paras tässä lähellä.

1 tykkäys

Kun en käy Kuninkaankulmassa ja minulla on käyntiä Pirkkalaan päin, niin aina käväisen tuolla. Tuo alkaa olemaan seutukunnan paras kauppa. Ja mikä parasta, minun lapset ovat tuolla lisätienejä hankkimassa. Yksi lapsista on syntynyt tuon kaupan takahuoneessa leipälaatikkoon :D.

Juuri kävin ostamassa mm. sushia. Jono oli, mutta selvisin siitä.

5 tykkäystä

Ärsyttää taas kun piti ostaa lähi-Salesta purkki maitoa viime torstaina. Tiistaina olis tehnyt mieli sitä juoda, mutta oli mennyt sunnuntaina vanhaksi.
Miten helvetissä maito voi liikkua niin hitaasti ulos lähikaupasta, että se ehtii vanhenemaan parissa päivässä.
Siwassa sai aina olla kaiken kanssa varuillaan. Jos nappasi rivistön ekan leivän hyllystä, niin se vanheni usein parin päivän sisään.
Pitää opetella taas ottamaan ostokset hyllyn perältä…

2 tykkäystä

Olen huomannut, että mitä useampia kertoja viikossa ruokakaupassa käy sitä suurempi määrä ruokaan kuluu rahaa ja sitä enemmän ruokaa menee myös hukkaan. Aika usein ruokakaupasta kuitenkin jotain heräteostoksia mukaan tarttuu, varsinkin nälkäisenä. Jossain tutkimuksessa päädyttiin muistaakseni samaan lopputulokseen: esimerkiksi 4 kertaa viikossa kaupassa käyvät käyttivät huomattavasti enemmän rahaa ruokaan kuin kerran viikossa ostoksilla käyvät.

Pyrin itsekin käymään kerran viikossa Lidlissä, jolloin ostan koko viikon ruoat. Aika usein lipeän kuitenkin kahteen kertaan per viikko, kun unohdan jotain. Tämän lisäksi haen satunnaisesti täydentäviä tuotteita K-Supermarketista ja Kauppahallista, koska Lidlin valikoima on suppea ja kaipaan tiettyjä erikoistuotteita.

2 tykkäystä

Kesätöissä joutunut ramppaamaan noissa kauppojen takatiloissa ympäri Hämettä ja Pirkanmaata ja tuon pohjalta olen tehnyt arvioni siisteydestä. En kiistä etteikö joku K-kauppa voisi olla siisti ja S-market/Prisma/Sale törkyinen, mutta sen takia käytinkin sanaa keskimäärin.

1 tykkäys

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Pankkiasiat ja erilaiset maksutavat

Lidl tarjoaa ostoksista kymmenen prosentin alennuksen 27.-28. toukokuuta, kun asiakas näyttää kassalla korttia. Ostosten pitää olla vähintään 25 euroa.

6 tykkäystä