Ruokakauppojen vertailua

Järvenpääläismarketin kanssa vuoden kauppa -tittelistä mittelevät USA:n Philadephiassa sijaitseva Giant Heirloom, Britannian Selly Oakissa sijaitseva Sainsbury’s, USA:n Dallasissa sijaitseva Sam’s Club Now, Brasilian Sao Paulossa sijaitseva Pão de Açúcar ja Irlannin Clonakiltyssä sijaitseva SuperValu.

Rupeaa olemaan aikamoinen nähtävyys kohta

Vuoden 2016 jälkeen markettiin on rakennettu sushilinjasto, italialainen pizzauuni, gelatotehdas sekä keittiömestari Matti Jämsenin johtama ravintola Sesonki. Seuraavana vuorossa on marketin sisällä sijaitseva Olkkari, jossa voi syödä kaupasta ostamaansa ruokaa ja juomaa. Olkkarissa on lisäksi anniskeluoikeudet.

10 tykkäystä

Tästä kauppiaasta on ollut juttua Etelän lehdissä jo aiemmin. On ollut urallaan K-kauppiaana hyvinkin lähellä lopettamista aiemmin. Toiminut aiemmin mm. Porvoossa ja Helsingissä, muistaakseni mm. Kampin keskuksessa K-kauppiaana. Kävin siinä Timjamissa usein; oli hyvä kauppa mutta 90-luvun lama ei ollut oikea aika konseptille. Kauppa oli silloin ilmeisesti aikaansa edellä. Nyt menestyy. Vahvistaa jotenkin jenkkifilosofiaa, jossa konkurssista voi hyvin nousta aivan huipulle eikä suunta ole aina kadotukseen ja tuomiolle epäonnistumisten jälkeen. Siitä pisteet myös K-ryhmälle, että epäonnistumisten jälkeen sai vielä mahdollisuuden.

Tämä Järvenpään Citymarket on lähtökohdiltaan kuin mikä tahansa automarket. Mutta kauppias on saanut sen kukoistamaan.

3 tykkäystä

Kävin tuossa alkukesästä tuolla ja oli miellyttävä kokemus, ei tuntunut miltään normi cittarilta ollenkaan. En osaa eritellä, mikä oli toisin, mutta jotenki vaan silmää miellytti.

1 tykkäys

Ja lähinnä tätä hienoa kauppaa on Pirkkalan CM.

1 tykkäys

Jos nyt keulimaan lähetään niin ihan perus ruokakaupoista K-Supermarket Westeri (Tesoma) on kärjessä. Todella siisti ja miellyttävä asioida. Vaikka saattaisi saada halvemmalla jostain muualta niin silti tulee usein valittua Westeri.

Millä tavalla Westeri on parempi kuin esim. K-Supermarket Kuninkaankulma?

Varmasti ainakin vähemmän mummoja lounasaikaan kassoilla ropaamassa pennosiaan. :smile:

En ole Kuninkaankulmassa käynyt, niin siihen en osaa vastata. Mutta kyllä Westeri hesan K-supermarketit ja muut marketit voittaa. On valoisa, avara, selkeä, käytävät leveät, valikoima on erittäin hyvä ja sopivan kokoinen. Asiointi nopeaa, kun kaikki löytyy helposti.

1 tykkäys

Meklulla, vanhoissa Sotilaspoliisi - ja Autokomppanian tiloissa toimiva K-Citymarket Kasarmi on kyllä todella hyvä. Selkeä lay out, monipuolinen tiski, sekä loistava henkilökunta ovat voittaneet ainakin minut asiakkaana puolellensa

1 tykkäys

No empä ole ollut edes tietoinen kyseisestä marketista, vaikka on lähellä. Näköjään palkittu viime vuoden parhaaksi k-supermarketiksi.

Pitää siis käydä tutustumassa.

1 tykkäys

K-Kasarmi on aika jees monelta osin, etenkin valikoimat ovat hyvätasoiset. Miinus tulee siitä, että häviää kuitenkin tuoretuotteissa aikalailla pystyyn Hakaniemen hallille ja -torille, valitettavasti. Hedelmissä ja vihanneksissa K-kaupat ovat tsempanneet viimevuosina monessa paikassa, ainakin Helsingissä, mutta liha-ja kalatiskien laatu (=tuoreus) vaihtelee.

2 tykkäystä

Kävisin Hakaniemen Hallissa joka päivä tekemässä ruokaostokseni, mikäli budjaisin kulman takana. Nyt kun Kasarmiin on parin-kolmen minuutin kävelymatka, niin suurimmaksi osaksi teen ostokseni siellä.

Aina torstaisin tulevat kalat ja merenelävät tukkureilta kauppoihin, näin ainakin Stadissa. Eli, jos kalaruokaa halajan, niin ovat ne loppuviikon (to-pe) kamaa ruokalistallani

S-Ryhmä on kyllä taas onnistunut pilaamaan vanhan Stockan Herkun, nykyisen Food Marketin, lähes totaalisesti. Itselläni ainakin on mennyt maku koko mestaan

2 tykkäystä

Tuo kaikki on tietysti ihan totta ja kyllähän torillakin (Hakaniemessä ja Töölöntorilla) laatu vaihtelee; ei se automaattisesti ole priimaa. Kauppatorilla on aika paljon tutistikauppaa, jossa laatu ei ole päällimmäisenä. K-kaupassa on usein astetta tuoreemmat ja astetta laadukkaammat vihannekset ja hedelmät kuin esim. Alepassa. Lisäksi vanhat Siwat ovat muuttuneet jonkinlaisiksi laatikko-k-kaupoiksi, Töölössäkin on näitä syntynyt useita.

Kesäisin on enemmän aikaa tehdä, joten itse haen nykyään käytännössä aina grilliin menevät Hakaniemestä.

1 tykkäys

Itse tykkään asioida kuninkaan kulmassa. Toki sijainti lähellä kotia ratkaisee paljon.
Joskus olen kauppiasta huomauttanut muutamasta puuttuvasta asiasta ja ne ovatkin ilmestyneet valikoimiin. Mukava kauppa.

1 tykkäys

Ei voi kuin ihailla miten nerokkaasti Prisma myy tuotteitaan ihmisille.
Käytävällä on iso pino Cokis ja Zero Cokis torneja.
Iso hintakyltti kasan päällä.

Muutaman päivän kuluttua se sama kasa seisoo käytävällä ja hintakyltissä onkin 3 euroa isompi hinta.
Ei sillä että mun talous olisi kaatunut siihen kolmeen euroon mutta jätin silloin ostamatta.
Nyt taas se oli kolme euroa halvempi hinta ja 15päkki lähti matkaan.
Mielenkiinnolla seuraan montako päivää tämä hinta on ja kun ihmiset on totutettu ostamaan niin nostetaan taas hintaa kolmella eurolla.

Toi on ’aktiivista hinnoittelua’, hinta elää Hinnat vaihtelevat dynaamisesti edes takaisin. Se ei perustu todelliseen kysyntään vaan puhtaaseen mielikuvaan ’edullisesta kaupasta’. Ihmisiä ’pumpataan’ ostamaan käyttämällä ihmisillä todettua ostamispsykologiaa.

Se on verkossa tavallista palveluissa, joissa on rajallinen tarjonta.

1 tykkäys

Lidl avaamassa uudet myymälät Lakalaivaan ja Linnainmaalle. Aiemmin myymälöitä ollut ainoastaan keskustassa, Lielahdessa, Jankassa ja Hervannassa.

3 tykkäystä

Eikös Lidl ollut tuomassa näihin uusiin marketteihin isompaa pinta-alaa kuin Prismassa konsanaan?

Ainakin Lakalaivan myymälä on 1400m2. Pienimmät Lidlit ovat 500m2, suurimmat 2000m2. Prismat puolestaan 4000-14 000m2. Suurin Lidl-myymälä on siis edelleen vain puolet pienimmän Prisman koosta. Silti Lidl on kasvattanut myymälöidensä kokoa selvästi.

Yhdelle suurelle kauppaketjulle olisi mielestäni edelleen Suomessa tilaa. Jättimarketteja Euroopassa tekevä Kaufland saisi puolestani rantautua Suomeen.

1 tykkäys

Onkos kukaan ostanu Lidlin irtokarkkeja? Ei taida Pirkanmaalta saada. Tai eihän ne mitään Lidlin karkkeja oo, mutta Lidlissä myytäviä. Mikähän on kilohinta?