YIT:n omistajana olen mielenkiinnolla katsellut kuinka hyvän nousuputken jälkeen ko. firma on yksi eniten tässä rytinässä laskeneita.
On mielenkiintoista nähdä miten paljon pörssilasku tällä kertaa vaikuttaa asuntomarkkinoihin. Yleensä asunnot eivät ole olleet pörssiromahduksissa mikään turvasatama, vaan rytinällä on tultu alas sielläkin. Hieman viiveellä kenties.
Tällä kertaa kuitenkin pankit vaikuttavat ottavan tilanteen kylmähermoisemmin. Lieneekö syynä se, että talouden kriisi on tosiaan itse erinäisillä suluilla aiheutettu. 2008 kriisistä on OP:n ekonomistin mukaan myös otettu oppia. Tämä tarkoittanee voimakasta keskuspankkielvytystä ja korkotason pitämistä ennätysalhaisena.
Lomautukset näkyvät kuitenkin varmasti asuntojen kysynnän hiipumisena kuluttajien taholta. Tätä kautta myyntiajat pitenevät ja hinnat kääntyvät todennäköisesti laskuun, jos kriisi jatkuu riittävän pitkään. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten viime vuosina suosiotaan kasvattaneet asuntorahastot selviävät. Vetävätkö ihmiset paniikissa rahojaan pois, jolloin asuntorahastot kenties joutuvat pakkomyymään asuntoja halvalla? Monella voi tulla tarve asuntorahastoihin laitetulle pääomalle, jos ei ole riittävää puskuria nyt ja lomautus osuu omalle kohdalle.
Asuntokauppa varmasti hiipuu hetkeksi aikaa. Ei kuulemma ihmiset uskalla mennä asuntonäyttöihin kun käsidesejä ei saada järjestettyä. Sitten päälle lomautus ja yt:t. Ne taas jolla pinkka kunnossa, voi tehdä mitä haluaa.
Äsken julkaistussa Kauppalehden jutussa oli artikkeli koskien osinkojen maksua. Osingot siirtynee hamaan tulevaisuuteen koska yhtiökokouksia ei voi pitää, osa yhtiöistä myös pienentää osinkoa.
Tuo tämän hetkinen osinkosumma on 11 miljardia jolla on melko suuri vaikutus kansantalouteen.
Juttu maksumuurin takana.
Mitenkähän Italian ja Espanjan pankit selviävät tästä rytinästä? Voi tulla aika katastrofi ?
Tätä on itsekin tullut mietittyä. Eipä ole kovin vakaalla pohjalla nytkään ja kiitos koronan tulee melko rankka droppi! On mahdollista että talous kyykkää isosti ympäri maailman kun tuotanto sakkaa joka paikassa ja lomautuksia ilmoitellaan joka päivä. Tätä kautta kuluttaminen pysähtyy
Jossain oli juttu jossa arvioitiin että Italia ainakin kyykkää voimakkaasti johtuen turismin hiipumisesta. Ja on suuri vaara että Italian perässä Espanja kyykkää samasta syystä.
Nordnetin kaupallista sisältöä, mutta asiaa.
Onko kokemuksia, millaisilla ehdoilla Nordea myöntää piensijoittajalle sijoituslainaa osake/etf-sijoituksia vastaan?
Sotakassa menee 6-12 kk:n aikana joko Nordnetiin tai Nordeaan. Yksi vaakakupissa painava seikka on, tarjonneeko Nordea sen jälkeen mitään kilpailukyistä verrattuna Nordnetin superluottoon (tai mikä sen nimi nykyään on) .
Noiden kanssa kannattaa olla vielä varuillaan kun pohja ei ole välttämättä näkyvissä. Tosin nyt osakkeiden vakuudet ovat jo saavuttaneet oikean tasonsa, esim. lentoyhtiöt 0%.
Kyllä tuossa voi hieman kuumottaa, jos on vivuttanut salkkua, on iso asuntolaina ja töistä alkaa puskea YT:t päälle. Onneksi itsellä on pitkä, mutta kapea leipä ja lainaa kiinni vain asunnossa.
Laitan toki ensin omat rahat sisään, eli asia olisi mahdollisesti ajankohtainen vasta ensi vuoden puolella. Optio on kuitenkin kiinnostava näissä markkinanäkymissä.
Vipu olisi toteutuessaan maltillinen, luokkaa 20 % sijoituksista. Talouteni on sellainen, etten ole riskeeraamassa perustoimeentuloani vaan vain rahaa, joka on varaa hävitä. Mieluummin tietysti olisin häviämättä
Muista, että jos tuleva pohja onkin vain välipohja ja mennään vielä alemmas, 20% voikin yhtäkkiä olla 50%. Sillon sijoituksesi vedetään lihoiksi automaattisesti ja sitten jääkin vain luu käteen.
Raskaasti vivutettuja salkkuja pakkomyydään jo nyt. Pankit ovat myös alkaneet vaatia lisävakuuksia sijoittajilta.
Asuntomarkkinoilla saattaa olla sama edessä hieman viiveellä ainakin niiden osalta, jotka pelaavat maksimivelkavivulla. Kaava on siis asuntojen suhteen sama: 1) Asuntojen hinnat laskevat, 2) Vakuutena olevat kämpät eivät enää riitä vakuudeksi, 3) Pankit alkavat vaatia sijoittajalta lisävakuuksia, 4) Jos lisävakuuksia ei ole, sijoitajan asuntoja voidaan pakkomyydä laskeviin hintoihin.
SUOMALAISTEN sijoittajien osakkeita on jo joutunut pakkomyyntiin, kun pörssikurssit ovat romahtaneet koronaviruksen takia.
Osakkeiden pakkomyyntejä syntyy tilanteissa, joissa sijoituslainan vakuutena oleva osake tai muu arvopaperi menettää arvoaan eikä enää riitä vakuudeksi.
Toinen yleistynyt ilmiö on se, että pankit vaativat lisävakuuksia sijoituslainoille. Jos sijoittajat laittavat esimerkiksi asuntonsa lainan vakuudeksi, pakkomyynneiltä voidaan välttyä.
Ihan mielenkiintoinen päivitys reilun parin viikon takaiseen tilanteeseen jossa tehtiin sama vertailu. Nyt ehkä mielenkiintoisin oli tämä “Jo seitsemän suuryhtiötä noteerataan alle kirjanpitoarvon”.
Ymmärrän kyllä riskit. Jonkinlaisia olen valmis ottamaan. Ensi vuonna lienee parempi käsitys siitä, oliko korona tilapäinen markkinahäiriö vai tuliko maailmanloppu.
Tässä kohtaa tosiaan mietityttää Nordean politiikka lainoittajana, koska kauppapaikan valinta Nordea-Nordnet-akselilla on aika fifty-sixty. Oman pankin kautta tehdyt sijoitukset ovat parempi vakuus kuin vieraan, joten asialla on jonkinlainen merkitys.
Onkos täällä OP:n rahastoja ostaneita? Yritin selvitellä kotisivuilta kuluja mutta jäi vähän epäselväksi. Osakkeiden osto vaatii ilmeisesti jonkun “Säästäjä”-paketin joka maksaa muutaman euron kuukaudessa. Kysymys kuuluu, maksaako rahasto-osuuksien säilyttäminen jotain vai onko se kulutonta (pl. rahaston itsensä hallinnointikulut)?
Aiemmin maksoi säilytys 2,5€/kk. En voi suositella kun halvempiakin on. Ja rahastot aika rajuja kuluiltaan mitä muutamia vuosia sitten kattelin. Onhan ne voinu muuttuakin.
Kannattaa olla ainakin omistaja-asiakas. Rahastoja voi myydä ja ostaa pääsääntöisesti kuluttomasti. Normaalisti 0.15% molemmat. Indeksirahastoissa kulut on 0.39%. Kuitenkin bonuksina saa 0.25% takaisin. Eli käytännössä kulut on 0.14%. Ei nyt ihan ETF hintoja kuitenkaan mutta ihan ok.
Kannattaa tutkia esitteet.
Jep ja lunastus ja merkintäpalkkio indeksirahastoissa 0,06%.
Rahastojen itsensä kulut olikin jo selvillä. Tuo yleinen säästämisen kk-maksu taasen on piilotettu erityisen hyvin. Näyttäisi siltä, että koskee vain osakkeiden säilytystä. Toisaalta tuntuisi järkevämmältä että se olisi esimerkiksi arvo-osuustilin hinta uudelleen nimettynä.