Tähän ketjuun ei näköjään laiteta kuin huonoja uutisia ja jotenkin oletetaan, että pörssien pitäisi automaattisesti laskea näiden mukana. Nyt nähtiin kuitenkin maaliskuussa yksi pörssihistorian isoimmista laskuista ja totaalinen paniikki, eli etukenoa on otettu näihin uutisiin jo kunnolla. Nyt sitten nähdään, ettei mikään huono uutinen enää kunnolla laske kursseja. Työttömyysluvutkin vain nostivat kursseja tänään ja kuolleiden määrä ei suuremmin markkinoita kiinnosta vaan toipumisnopeus talouden osalta.
Melkein sanoisin, että yli 50% todennäköisyydellä pohjat nähtiin jo. Uusiin pohjiin voidaan hyvin tarvita joku muu kriisi tähän rinnalle (pankit, euro, toinen aalto jne.).
Pohjia ei kukaan osaa ennustaa, tuurilla voi osua ja jälkikäteen on helppo viisastella.
Oma analyysini tilanteesta on, että pörssi on ottanut etukenoa, niin kuin se aina ottaa. Osavuosikatsaukset varsinkin toiselta kvartaalilta saattaa heilauttaa isomminkin jos ihan täysin businekset jäissä.
Toinen, mikä voi heilauttaa isommin on toki nuo koronakuolemat. Jos jenkeissä aletaan laittaa porukkaa monttuun oikein urakalla, niin pörssi laskee ja vetää meidän periferiapörssin mukanaan.
Edelleen ostelen jatkuvasti pieniä eriä. Mikä menee alas, menee myös ylös…
Joo, tuosta yllätyin että vaikka uudet työttömät tuplaantui, silti pörssit on hivenen vihreällä. Mutta vaikea olisi uskoa että notkahdus oli tässä ja pikkuhiljaa takaisin ylös. Itsekin tuplasin kuukausittaisen säästösumman.
Tässä on McKinsey:n skenarioita USAn taantumasta. (lukemisessa menee hetki) Tuntuu siltä että markkina vielä hinnoittelisi V:n muotoista (nopeaa) taantumaa, koska esim. ”maailmanennätystä” hipovat työttömyysluvut eivät tunnu vaikuttavan kursseihin:
Jos vertaa GDB (US BKT) kuopasta on ennusteiden mukaan tulossa 2-3 kertaa syvempi mitä finanssikriisissä. Silti osakkeet on yllättävän korkealla. Todellakin odotetaan vielä nopeasti ohimenevää V-taantumaa.
Ei ehkä ihan terävää V-käyrää odoteta, mutta kohtuu nopeaa toipumista kuitenkin. Niin omituiselta kun se kuulostaakin, niin suuri kuolleiden määrä Jenkeissä tähän alkuun saattaa olla jopa positiivinen signaali markkinoille, sillä se tietää terävää huippua tartuntoihin ja nopeaa toipumista. Suomi on esim valinnut loivemman käyrän näillä tiukilla rajoituksilla ja se kurittaa taloutta enemmän. Toki inhimillisesti ainoa oikea valinta.
Mää en tätä ketjua juurikaan oo seurannu, koska en oo “tän alan miehiä” ollenkaan. Mutta jos teillä sijoittamisen asiantuntijoilla olis nyt mahdollisuus lyhentää lainaa 5000€, tai sijottaa ne johonki, mitä tekisitte? Kiitos asiallisista vastauksista.
Odottaisin muutaman kuukauden. Kurssit jos laskee >50% helmikuun tasosta niin sitten silmät kiinni koko summa sisään osakkeisiin. Nyt ollaan jossakin 25-30% tasolla. Toki nytkin voi pidemmällä aikavälillä tehdä hyvän tilin. Suunta saattaa olla edelleen vaan alaspäin, koska tilanne on todella herkkä millekkään negatiiviselle uutiselle ja osakkeet on nousseet käytännössä massiivisten elvytyspakettien takia. Kukaan ei pysty sanomaan mitään varmuudella tässä tilanteessa. Kukaan ei myöskään tiedä kauan tämä kestää. Mutta kaikki on kiinni miten taloutesi kestää riskiä ja millaisella aikajänteellä olet mukana. Toki voi heittää pienemmän summan sisään nyt ja all-in jos kurssit laskee vielä enemmän (ajallinen sijoittaminen on aina hyvä tapa vähentää riskiä). Jos taas pörssit elpyy ja myöhästyit noususta voi maksaa vaikka lainaa pois.
Sinänsä kestää ton sijotuksen verran, minkä oon ajatellu lyhentää autolainaa, mikä on nyt liian iso. Ihan yhtä hyvin mää voisin viiden vuoden päästä maksaa sen 5000€:n lyhennyksen, samalla kuukausierällä ajattelin kuitenkin mennä sen lainan kanssa ja lainan korot on aika alhaalla varmaan jonku aikaa jokatapauksessa. Toki ärsyttäis aika paljo, jos ton rahan menettäis ja sen takia maksaisin lainaa pidempään, mitä on ollu suunnitelma. Mutta ketäpä ei rahanmenetys ärsyttäis, talous sinänsä ei kaatuis.
Onko vinkkejä, mitä kannattais seurata, ettei nyt mitään liian isoa riskiä ota? OP, Nordea, Sampo?
Edelliseen vastaukseen korjaisin kyllä, että ei kannata kuvitella olevansa markkinoita viisaampi. Elvytyspaketit ovat vain yksi syy miksi kurssit ovat nousseet hieman. Muita syitä esim. nykyinen osakkeiden historiallisesti alhainen arvostustaso, odotus koronan katoamisesta 2021, vaihtoehtoisten tuottojen puute ja viime päivinä öljyn hinnan nousu.
Nyt jos koskaan on erinomainen paikka aloittaa. Kurssit ovat mukavan alhaalla ja pohjiin ei kannata edes kuvitella osuvansa. Laita vaan seuraavat 5kk tonni kuussa, niin eipä tuossa pieleen voi mennä kun muutaman vuoden pitää.
Paljonko on autolainen todellinen vuosikorko? Todennäköisesti paljon, joten tuollaiset maksetaan aina ensin pois. Korot voivat myös nousta, tuskin ne loputtomiin alhaalla pysyvät.
Älä lähde peesaamaan pankkien analyytikkoja. Välttäisin muutenkin suoria sijoituksia osakkeisiin jos et tiedä mitä teet. Tässä ketjussa on paljon hyviä vinkkejä aloittelijoille rahastoihin sijoittamisesta, kannattaa lukea. Lyhykäisyydessään valitset muutaman hyvin hajautetun matalakuluisen rahaston ja hajautat ajallisesti. Vaikka kurssit ovatkin nyt matalalla, pikavoittoja on turha odottaa.
Mieti ensin kuinka varma duunipaikkasi on jos tämä kriisi kestää 3-4 kuukautta. Varmista selustasi, eli käteistä kannattaa olla sukanvarressa 3kk pakollisten asumis- ja ruokamenojen verran. Sen jälkeen mieti paljonko on ylimääräistä. Kukaan ei tiedä mennäänkö nyt 50% alemmas vai aletaanko pikkuhiljaa nousta. Siksi on tärkeää ettei koskaan laita kaikkia sijoituksia ”all in”. Sijoittaminen on hyvin pitkäjänteistä puuhaa. Itse laitan palkkapäivänä pienen siivun ns. indeksirahastoihin, (selaile ketjua taaksepäin). Jo 100 eur/kk esim. tekee 10 vuodessa ihan kivan summan jos osakkeiden tuotto on 7%. Kulutusluotot, luottokorttilaskut ja vastaavat hoidan aina nopeasti. Asuntolainaan on helpompi saada joustoa, koska asunto on vakuutena. Tämmöisiä ajatuksia tuli mieleeni. Jokainen tekee kuitenkin päätökset itse.
Oletko immuuni mahdolliselle taantumalle? Jos et, niin varaa vähän käteistä.
Jos autolainassa on yli 1% korko, niin sen voi lyhentää pois. Riskitön “tuotto”.
Jos päätät pitää autolainan ja sijoittaa, niin tällöin sijoitat velkavivulla. Riskisi ja tuottosi nousevat. Mitä jos sijoitusten arvo romahtaa ja sinulle tulee vaikeuksia lyhentää lainaa?
Mutta jos 5000€ on sinulle sellainen raha että voit polttaa sen vaikka takassa ilmeen värähtämättä, nii paras aika aloittaa sijoittaminen on aina tänään. Hajautuksella riski pienenee ja tuotto lähenee keskimääräistä.
Joku viikko sitten täälläkin oli säästämisestä juttua mutta kyllä vallitseva tilanne taas nostaa puskurivarastot arvoon arvaamattomaan jos ikävä arpa osuu kohdalle.
Olen hetkellisesti lieventänyt lööppilehtien boikottia sen verran että välillä selaan Taloussanomien sivustoa. Siellä silmiini sattui artikkeli missä ihmiset kertoivat miten nopeasti lomautukset ovat vaikuttaneet heidän arkeen kun säästöjä ei ole.
Toisaalla mainittiin että kyselyyn vastanneista 10%:lla ei ollut ollenkaan säästöjä ja 25%:lla maksimissaan 1000e. Keskimäärinkin kuluttajilla olisi säästöjä 3300e ja tuosta kun nappaat jonkun ikänsä säästäneen 70t summan niin aika monta kaveria on keskiarvon alapuolella.
Saattaa toki olla sellaisia tilanteita missä ihmiset elävät kädestä suuhun olosuhteiden pakosta (esim opiskelijat, matalapalkka-alalla toimivat yksinhuoltajat, aiempien virheiden tai ajattelemattomuuden vuoksi löytyy velkasaneerausta, ulosottoa tms) mutta tuntuu se hemmetin pelottavalta että joka kolmannella ei ole säästössä summaa joka paikkaisi edes 3kk lomautuksen tulovajetta.
Tänne kirjoittelevilla tuntuu pääosin olevan säästämisen perusasiat tai mahdollisuudet hallussa. Jos teillä on kavereita joilla ei näin tunnu olevan, johtuuko se teidän näppituntuman mukaan enemmän olosuhteista vai kulutustottumuksista?
En olisi ikinä uskonut, että molemmat voivat joutua lomautetuksi samaan aikaan. Itselläni kaikki rahat ovat kiinni ”eläkesalkussa”, jonka arvo putosi noin 40 prosenttia kuukaudessa
Hänen mukaansa tilanne on nyt niin huono, että hän on joutunut myymään osan osakkeistaan ja rahasto-osuuksistaan, jotta asumiskulut saadaan katettua.
Siinä kiteytettynä ongelma, mikä monelle säästämisestä harrastaneella on edessä. Ei ole ollut sitä puskuria, ja joutuu kajoamaan punasella jaksolla sijoituksiin. Sääliksi käy, kun on oikea suunta ollut.
Uskoisin että kulutustottumukset on mun lähipiirissä se syy, ja myös epäusko että ns. Tavallinen ihminen osaisi/pystyisi saada sijoituksille tuottoa. Ja varmasti pankkien eläkesäästö riistot on aiheuttanut pelkoa/luottoa lähteä säästämään. Itsekin siihen miinaan nuorena astunut, mutta onneksi lopetin sinne maksamisen ajoissa.
Edit: Osa sijoittanut metsään ostamalla maata (eikä fingerpori tyyliin), en tiedä kuinka kannattavaa se on…
Työnantajani ilmoitti jo kaksi viikkoa sitten, että ketään ei lomauteta, vaikka työt vähenevät jopa 50-80%. Tämä oli huojentava tieto ja iso hatunnosto siitä firmalle. Mutta.
Silti tämä kriisi pysäytti. Olen tähän asti mennyt isolla riskillä sijoittaen oikeastaan kaiken ylimääräisen osakemarkkinoille. Ajatellen, että varsinkin sijoittamisen alkuvaiheessa on tärkeää sijoittaa niin paljon kuin voi, jotta korkoa korolle -ilmiö ehtii jyllätä maksimaalisesti. Eri laskureita kun tarkastelee, niin sillä on aivan valtava merkitys aloittaako sijoittamisen esim. 20-vuotiaana vai 30-vuotiaana. Tämä Nordnetin juttu havainnollistaa asiaa. Olen ajatellut, että luottokortit toimivat tarvittaessa puskurina, joskin toki asuntolainatilillä on parin kuukauden lyhennystä vastaava summa ja joitain muitakin hätävararakennelmia minulla on (kuten vakuutus, jonne säästetyt vakuutusmaksut voi nostaa).
Väkisin tulee mieleen, että entäpä jos olisinkin joutunut lomautetuksi tai vaikka työttömäksi samaan aikaan, kun osakesalkkuni arvo romahti? Yleinen työttömyyskassa YTK kertoi juuri, että hakemusten käsittelyaika saattaa venyä heillä ensi vuoden alkuun ja varmaan sama tilanne on muillakin työttömyyskassoilla. Luottokortilla kyllä elelee muutaman kuukauden, mutta ei puolta vuotta. Ja ne rahat pitää maksaa myös takaisin. Pahimmassa tapauksessa joutuisin realisoimaan osakesalkkuani, kun kurssit ovat pohjilla.
Sain 6 kuukauden lyhennysvapaan asuntolainaan ja ajattelin ensin sysätä ylimääräisen rahan täysimääräisenä osakemarkkinoille, mutta aion sittenkin käyttää osan rahoista kunnollisen puskurin kerryttämiseen (ja nostaa kuukausisäästösummaa maltillisemmin). Tämä kriisi on osoittanut, että 6 kuukauden vähimmäismenoja vastaava summa olisi jokaisella paikallaan olla säästössä. Monelle tämä kriisi on nimittäin ollut musta joutsen, joka on päässyt yllättämään ns. housut kintuissa.
Mitä tästä opin:
Sijoita vain rahaa, jota et oikeasti tarvitse kymmeniin vuosiin (toisin sanoen kts. kohta 2.)
Kerrytä 6 kuukauden vähimmäismenoja vastaava puskuri
(Sen verran YTK uutiseen että se oli taas keltaisen median klikkitekstiä… Kertoivat että normaalisti käsittelevät 40-50000 hakemusta vuodessa, nyt arvioidaan että 100´000 hakemusta parissa kuukaudessa joten olivat jo palkanneet 14 henkilöä lisää käsittelyyn ja palkkavat pian lisää koska nykyporukalla “menISI vuodenvaihteeseen”)
Täysin samaa mieltä, käteistäkin tulee pitää pahimman varalle. Jos tilillä on vaikka 4kk nettopalkan verran rahaa, niillä + ansiosidonnaisella pärjää nykyisellä kulutustasollakin vuoden. Toki kuluja pystyy yleensä leikkaamaan hätätilanteessa jolloin ne kestää vielä pidempään. Lyhennysvapaa on näillä koroilla hyvä tapa kerryttää käteisvaraa jos niitä ei ole. Toki se saattaa lainan loppupäässä eri korkotasolla pidentää hieman laina-aikaa mutta itse tekisin näin jos olisin vastaavassa tilanteessa. Luottokorttien tulisi olla viimeinen hätävara.
Viimeisimmän tiedon mukaan tilanne on johtanut jo 60´000 toteutuneeseen lomautukseen ja 10´000 toteutuneeseen irtisanomiseen. Kuka olisi 5vk sitten uskonut.
6kk puskuri on tosiaan hyvä olla, ettei joudu tässä tilanteessa sijoituksia realisoimaan elämiseen. Enempää ei sitten tarvitsekkaan mielestäni olla, vaan loput voi laittaa kasvamaan arvoa. Kovasti nyt näyttää siltä, että pohjat osakemarkkinoilla meni ja ylöspäin mennään. Korona tuntuu nyt helpottavan monessa paikassa ja usko nopeahkoon palaumiseen nostaa kursseja.