Sähkön hinta ja sähkösopimukset

Tämä on monesti käynyt mielessä. Yrityksen sähkönhinta oli reippaasti alle 3 c/ kwh ennen koronaa. Nyt 3- 8 kertaiset hinnat. Mikä muu on muuttunut paitsi sota Ukrainassa?

Tampereen Ilves on rikki. Ei valmentajavaihdoksia, vaikka piikkipaikalla sarjassa?
Hassuttelu sikseen. Olisi mielenkiintoista tietää miten asia näyttäytyy EU-tasolla. Jos on samanlaista poukkoilua, luulisi tulevan jonkinlaisia vakauttamistoimenpiteitä järjestelmään.

Kannattavuuslaskelmat vissiin tehty vuosia sitten tai on menty toivotaan toivotaan-linjalla?

Itse olen syksyn ja nyt alku talven ihmetellyt vesivoimaloiden ohijuoksutuksia. Kokemäenjoki on edelleen tulvakorkeuksissa. Vettä ohi juoksutetaan voimaloista tammerkoskea myöten. Miksei siitä tehdä sähköä? Sillä tuotantomäärät on kokoajan noin puolet maksimista. Pidetäänkö ohijuoksutuksilla sähkön hintaa tarkoituksella ylhäällä?

3 tykkäystä

Tais joillain mennä touhu pakkasen puolelle, kun oli sähkövempeleet päällä, vaikka hinta oli jo noussut. :joy: Saattaa tullakin iso lasku. Kauhee vaiva parin kympin takia ja sekin vituix.

2 tykkäystä

Aika menee jo ohi ennen kun saadaan voimaan.

No, viime kevään klapitalkoiden jälkeen on helppo hymyillä.

Tomppelina huomasin tosin, että kaupunkiasunnon lattialämpöä pystyy melko kivasti hyödyntämään yösähkön avulla.

Ei pidetä. Kyllä ne yhtiöt tekevät sähköä sen verran mitä vehkeet kestävät.

Tampereella on esimerkiksi silloin kun hinta ollut nollassa jätetty sähkö tammerkoskessa tekemättä koska tuotantokustannukset ovat isommat kuin sähkön hinta.
Ohijuoksutukset viime aikoina on tehty yläjuoksun korkean pinnan takia.

Mutta miksi ei korkeiden hintojen päivinäkään tehdä kuin puolella teholla? Halpoina päivinä sen jotenkin ymmärrän. Kyllähän tuulivoimalatkin tuottaa koko ajan jos vain tuulee. Ja se näkyy hinnoissa. Miksi vesi voimalat ei toimi näin?

@SammyO höpö höpö. Puolella kapasiteetilla menty koko syksy? Syitä siis vain arvailen.

Kyllähän tässä syynä on markkinatalous. Tuottavat yritykset pyrkivät maksimoimaan tuloksensa ja millä muulla se saadaan aikaan, kuin pelaamalla tuotantoa peilaten yksikköhintaan. Syysteemi on kuluttajan kannalta “rikki” ja olemme pelinappuloita tässä busineksessa. Sama kuin tuo sähkönsiirron hinnoittelu. Tottakai sitä yksikköhintaa hilataan vuosittain ylöspäin ja samaten lisätään perusmaksuja yms., jotta saadaan maksimaalista tulosta vuodesta toiseen.

1 tykkäys

https://www.vesivoimanluonto.org/fi/vesivoima-suomessa/tuotantomaarat/

Esimerkiksi tällä hetkellä vesivoima tuottaa 1812.5 MW, kun tuota päivittäin on tullu seurattua viime huhtikuusta lähtien (kiitos pörssisähkösopparin) niin keskimäärin 2.2xx MW on maksimitehot mitä olen nähnyt. Sitä en tiedä missä tuo erotus teoreettiseen maksimiin on. Että miksi sitä ei käytetä ja onko se edes oikeasti mahdollista, vettähän on tänä vuonna piisannut varsin hyvin.

No tuo erotus on juuri sitä keinottelua. Eli tuottaa voitas halpaa ympäristö ystävällistä(väitetään) sähköä. Mutta jätetään sen verran vajaaksi tuotanto että saadaan ostaa Ruotsista tuonti sähköä. Ja tämä pitää hinnat ylempänä mitä ne oikeasti olisi.

Voisko kyse olla tehoreservistä ?
En tiedä mutta oletan, että kaikkia vehkeitä ei normaalitilanteessa luukuteta täysillä.

No Ol3 ajetaan kokoajan vajaateholla. Ja nythän myös meripori on virallinen tehoreservi.

Tuossa täytyisi varmasti ymmärtää mitä sen sähkön tuottaminen maksaa.
Minä en sitä tiedä mutta jos sinä tiedät niin kerro muillekin.
Jos tuotantokulut ovat enemmän mitä siitä sähköstä saa, niin ei kuulosta hyvä bisnekseltä tehdä yhtään enempää kuin sen verran että Suomi pyörii.
Lisäksi jos Ruotsista saa ostettua sähköä halvemmalla kuin omat tuotantokulut ovat, niin taaskaan ei kuulosta hyvältä bisnekseltä.

2 tykkäystä

Oliko tässäkin kyse Venäjän hybridivaikuttamisesta eikä näpyttelyvirheestä. Maksetaanko tuolle firmalle korvauksia tuosta jollain tavalla… esim pääomitetaan Kyprokselta

Tän puljun päämaja on Minneapolisissa
https://www.crunchbase.com/organization/kinect-energy-group

Firma siis saattaa olla nyrkkipaja kokoluokkaa Pohjoismaissa, mutta kyllä tuolla taustalla on kiitettävästi liikevaihtoa 59 miljardia usd (otettu tuolta about us osoiosta, ei tietoa miltä vuodelta).

Jutun varsinainen aihe on voimaloiden tonttivuokrat, mutta se sisältää ennusteen aurinkovoimaloiden kapasiteetista.

Ensi kesänä 2024 se olisi jo 1000MW ja kasvaisi yli 50% vuodelle 2025 ja niin edelleen.

Suomessahan ei tunnetusti ihan aina paista, mutta kesän hellekäristyskupoleissa kylläkin. Hellejaksot ovat yleensä suht korkean hinnan aikaa, koska viilennys kuluttaa ja vahvoissa korkeapaineissa tuuli on vähäistä.

Tällaisia vuokratuloja voi saada, jos aurinko- tai tuulivoimala tulee omille maille – ”Ylikuumenemista havaittavissa” | Talous | Yle

1 tykkäys

Nyt luulis olevan halpaa. Nimittäin tämän hetken tuotanto on n. 14 000 MW.

MItäs jos onkin kallista ja siksi lyöty koneita käyntiin?

1 tykkäys