Just Fairy on hyvä. Metsästämään mennessä pesen pelkällä Fairylla ja sit huuhtelu ja kuivaus. Ei huurru edes pakkasella sisälle tullessa.
Olikos tuo hyvä vai huono asia?
Eiköhän tuolla kaikki silmäkirurgit asiansa osaa?
Itselle tosin kelpasi vain Juhani Pietilä, kuten JMJ:llekin.
Kunhan totesin, kun kaverin tunnen. Hyvä kirurgi.
Etsin viime viikonloppuna uusia laseja ja Silmäasemalla oli black friday tarjous 795e/silmä Femto-lasik. No, optikko puoliksi pakotti ns. esitutkimukseen, kun mainitsin että olen aina välillä leikkausta miettinyt. Tämä tutkimus oli käytännössä jutustelua ja katsottiin nykyisten lasien voimakkuudet. Ei varsinaisesti tutkittu mitään.
Seuraava steppi on sitten silmien tarkempi tutkimus silmäsairaalassa, jossa katsotaan pystyykö ylipäätään leikkaamaan ja mikä on lopullinen menetelmä. Jos kaikki ok, niin samantien leikkaussaliin.
Jotenkin haluaisin ensin tutkituttaa silmäni ja sitten edes päivän miettiä riskejä, jos niitä tutkimuksessa ilmenee. Lisäksi valintaa femto vs smile välillä, jos esim tulee 50/50 tilanne. En epäile etteivätkö lääkärit osaa tehdä arviota voidaanko leikata. Silti käytännössä suoraan saliin ilman tuumailua kuulosti oudolta. Silmät kuitenkin kohtalaisen tärkeät ihmiselle. Riskit on toki erittäin pienet nykyään.
Millaisia kokemuksia muilla on itse prosessista? Varmasti erikseen pyytämällä saa tuon tutkimuksen toki eri päivälle. Onko joku tekninen syy miksi tutkimus samana päivänä?
Itsellä femto noin 6 vuotta sitten Juhani Pietilän tekemänä.
Lähtötilanne oli siellä -9 paikkeilla. Nyt edelleen kaikki ok, nollanäkö on pysynyt.
Oman kokemukseni perusteella suosittelen.
Esitutkimus leikkaavan lääkärin kanssa oli ensin, siinä setvittiin tosiaan kaikenlaista, mm. että onko jokin osa silmässä riittävän paksu, jotta voidaan leikata. (En valitettavasti muista enää mitään oikeita termejä).
Kun todettiin, että silmä on leikkauskelpoinen, niin varattiin leikkausaika. Meni tuolloin noin parin viikon päähän. Ei siis menty samantien saliin. Olisin voinut vielä parin päivän ajan peruakin leikkausajan, mutta olin jo ennen esitutkimusta niin kauan asiaa harkinnut, että ei siinä vaiheessa enää tarvinnut pohtia.
Tuolloin ei ollut teknistä syytä, että leikkauksen olisi pitänyt olla samana päivänä, eikä sellaista edes tarjottu.
Ei ole mitään syytä, miksi leikkaus pitäisi tehdä samana päivänä. Minulle tehtiin SMILE menetelmällä tehty leikkaus viime helmikuussa
Eiran Sairaalassa ei koskaan leikata samana päivänä, olisin itse aika skeptinen jos optikko on sitä mieltä, että leikkaus pitää tehdä samana päivänä - miksi??
Varmaan tarkoitat sarveiskalvon paksuutta?
Alkaa olla hinnat kohillaan.
Muistelisin että silloin kun käytiin rouvan kanssa niin oli melekin tuplat?
Ehdottomasti on hyvä sijoitus jota ei ainakaan meidän taloudessa ole kaduttu.
Itse asiassa mun silmät on leikattu kahteen kertaan.
Ekan leikkauksen yhteydessä hoidettiin joku silmäsairaus joka aiheutti jotain epäkeskeisyyttä (sarveiskalvoissa??)
Tuo muutti leikkauksen lopputulosta ja silmät leikattiin uudestaan takuutyönä.
Vain mulle voi käydä näin…
Vahva suositus Silmäsairaalalle!
Itse kävin myös Pietilän Juhanin leikattavana toukokuussa -18. Hän on kyllä paras expertti asiassa. Lähtötilanne -4,5 molemmissa ja ikänäkökin oli jo. Toinen silmä leikattiin näkemään lähelle ja toinen kauas. Nyt lokakuussa kävin teettämässä lähelle näkevään silmään pienen tarkennusleikkauksen. Oli ilmainen, koska takuu 2v. Alkupeäinen leikkaus oli Smile ja helppo. Smilessä leikkausviilto on pieni. Tarkennusleikkaus tehtiin femtolasikilla, jossa viilto on c mallinen ja minulla ainakin reilusti inhottavampi.
Ainut asia mikä kaduttaa on miksi en aiemmin jo käynyt.
Sama.
Hetken muuten meni ennenkö pää alkoi tajuamaan miten silmät toimii.
Juuri sen täytyy olla kyseessä.
Juuri näin.
Kannattaa kertoa harrastuksistaan myös. Pietilä kysyi heti metsästysharrastuksesta että kummalla silmällä töhtään. Niimpä oikea silmä näkee kauas.
Femto tehty aamulla. Kertokaas kokemuksia toipumisesta? Toinen silmä alkaa olla ok. Toisessa on vielä tuntuu roskaisuutta. Näkö ok. Haloa näkyy valolähteistä mutta tilanne parantunut päivän aikana huomattavasti.
Kauanko teillä kesti toipuminen? Varmaan tosi yksilöllistä. Joku ajatus “normaalista” olisi hyvä ymmärtää.
Edit: Aamulla (20h leikkauksesta) ei oikeastaan enää mitään oireita Hieman silmät kuivat ja tippoja joutuu (=muutenkin pitää) laittaa. Hieman tuo halo-efekti vielä haittaa mutta muuten ok. Yllättävän nopea toipuminen.
Ite kävin vuona 2009, ampuivat toisen silmän tavallaan “yli” ettei ikänäkö iske niin nopeasti. Toi silmän "kaiherrus " taisi kestää noin kolme-neljä päivää, säännöllisesti kumminkin jatkoin tippojen annostelua ohjeistetuna ajan.
Itsellä toipuminen meni tosi nopeasti, pari päivää ja sen jälkeen silmät olivat ihan normaalit.
Myös minä käytin silmätippoja ohjeiden mukaisesti määrätyn ajan, vaikka ei silmissä ei mitään ikävää tuntunutkaan.