SM-liiga Oy:n talous ja toimihenkilöt

Pärnäsen piikkiin oli mennyt mielessäni tapaus, jossa Sport oli varastanut freelance-kuvaajan otoksia käyttöönsä. Kuvaaja alkoi kyselemään, että mitäs tämä tällainen on, mistä hyvästä sai porttikiellon kaikkiin halleihin. :smiley: Rannisto toki perui sen rangaistuksen pian jälkeen. Mutta ei, se ei sillä kertaa ollut Pärnänen vaan tämä toinen irtisanottu, Huhta. Tällä videolla selvitetään keissi juurta jaksain:

Alisuorittajien jätettyä toimiston Liigan viestinnällä on nyt jälleen uusi mahdollisuus. Ei odoteta liikoja kuitenkaan.

1 tykkäys

Bluesin Liiga-osakkeen ostavat takaisin ilmeisesti kaikki Liigan joukkueet yhdessä. Osasyynä on SM-Liiga Oy:n heikko taloustilanne…

Kylläpäs Rannisto ehti laittaa liigan talouden aivan kuralle.

Uusi puheenjohtaja nuijan varteen. Liigan hallituksessa Tapparasta mukana uusi pj. Heikki Penttilä. Lisäksi vahvaa Tappara-taustaa on Olvin toimari Lasse Aholla, joka nousee uutena mukaan hallitukseen.

2 äijää Tapparasta

Jääkiekon SM-liiga Oy julkisti tilinpäätöstietonsa kaudesta 2015-16. Kolmena edellisenä kautena yhteensä 300 000 euroa voittoa tehnyt SM-liiga sukelsi viime kaudella syvälle, kun tappiota kertyi käsittämättömät yli 1,88 miljoonaa euroa.
SM-liigalle jättitappiot: “Seurojen heikko taloustilanne vaarantaa kausien viemisen läpi”

Uusi toimari Kallioniemi totesi Aamulehden haastattelussa, että kurssi on jo kääntynyt ja tilanne näyttää taas valoisalta. Pitää kyllä ihmetellä millä Rannisto sai edes aikaan tuollaiset turskat. Olihan Liigalla kauden isoa mainos- ja pr-kampanjaa, mutta silti.

Saisivat edes nuo “kadonneet” tilastot kuntoon.

Olikos Ranniston aikaan isoja investointeja?
Älykiekko-systemi, tulospalvelun järjestelmä hankkeet varmaan nieli rahaa. Mutta ne kuitenkin jaksottuu useammalle vuodelle investointina eikä yhdelle kaudelle ellei sitten ole putsatu laakista pöydältä.

Oliko se kolme vuotta sitten syksyllä 2013, kun tuli tämä online-tulospalvelu Liigan nettisivuille jonkun ulkomaalaisen firman toteuttamana,…ja…ko. “tulospalvelulle” sai nauraa vedet silmissä koko syksyn ja samalla pyöritellä päätä ja silmiä, että miten tämä on mahdollista…

Varmaan tuonkin “mennään sillä mistä halvimmalla saadaan”-paikkailuun sitten hupeni paljon rahaa.

1 tykkäys

Se sekoilu menee tosiaan Ranniston edeltäjän piikkiin. Päällimmäisenä siitä jäi mieleen Liigan silloisen tilastovastaavan kommentti.

Yhteistyö romanialaisen palveluntoimittajan kanssa ei ole sujunut aivan kitkattomasti.

– Pölkkypäät eivät usko, että pelit voivat päättyä varsinaisella peliajalla tasan. Tämän vuoksi sarjataulukossa saattaa olla hetken aikaa pisteet väärin, Loikkanen harmittelee."

http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/sm-liiga/artikkeli/takaraja-meni-jo-sm-liigan-tulospalvelu-takkuilee-edelleen/3808936

Jukka Hirsimäki siirtymässä Kiekkoareenan tietojen mukaan Liigan toimistolle vastuualueenaan pelaajasopimukset

Ketjun aiheeseen:

Ei voi olla ainakaan lyhytjänteisempi kuin Joni Vesalainen tai arvostelukyvyttömämpi kuin Antti Pärnänen. CV on hyvä, vaikkakin ymmärrys urheilubisneksestä on kysymysmerkki. Tervetuloa taloon!

3 tykkäystä

Eikös Pärnänen ollut media- ja viestintävastaavan tittelillä paikalla?

Joo ja Vesalainen taisi olla myyntijohtajan nimikkeellä. Kenenkään toimenkuva ei ole ihan yksi yhteen, mutta jotain lomittaisuutta on. Virkoja on perustettu viime vuodet lennosta ja kun ukko on lähtenyt, virkakin on loppunut.

Edit. Vielä siirsin nämä parempaan ketjuun @Kilo’n vinkistä.

2 tykkäystä
1 tykkäys

3 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Liiga neuvottelee: joukkueen parhaalle nuorelle pistemiehelle Red Bull -kypärä?

"Liiga-otteluihin perustetaan uusi virallinen toimi, jossa tehtävänä on ottelutapahtuman valvominen. Uusi titteli on ottelutapahtuman esimies. Asian vahvistaa Liigan urheilutoimenjohtaja Arto I. Järvelä.

Tähän kauteen saakka Liiga-otteluissa oli Liigan nimittämä otteluvalvoja, jonka tehtävänä oli valvoa ottelun sekä ottelutapahtuman tapahtumia. Otteluvalvojista päätettiin luopua videotuomaroinnin uudistamisen yhteydessä tänä kesänä. Tilalle tulevien esimiesten toimenkuva painottuu nimenomaisesti ottelutapahtuman valvomiseen.

Heillä on kuitenkin rooli myös pelin valvomisessa, sillä he ovat ottelun aikana jatkuvassa ääniyhteydessä videotuomarointia koordinoivan tilannehuoneen sekä erotuomariston kanssa. He toimivat pelin ollessa käynnissä viestinviejinä. Siksi ottelutapahtumien esimiehiltä on haluttu jääkiekkoerotuomaritaustaa"

2 tykkäystä

Hetken päästä olis asiaa Liigan taloudesta, mukana liigan toiseksi paras toimari.

3 tykkäystä

Otsikoissa oleellisin.