Kyllä pitäisi olla.
Onko kellään tietoo jos hallista poistuu kesken pelin ja olis tulossa takas, niin pääseekö vielä?
Minusta tupakoitsijoille pitäisi olla sellainen paikka/paikat uudessa areenassa mihin pääsee suhteellisen vaivattomasti kulkemaan. Eli jos nyt on vaan yksi, niin ehkä kaksi paikkaa olisi sopiva.
Alkoholinmyynti on hallissa bisnes, mutta en minä sitä silti yhtään parempana sen käyttöä pidä.
Missä näit vegesiipiä? Jos tämä on totta niin tänään lähtee lapasesta
Taidettiin aamupäivän livessä sanoa että ei pääse…
Olisi ollut hyvä luoda yksi poistumisportti, joka kuittaisi lipun käyttämättömäksi, mutta sellaista ei nyt ole. Aiemmin tuo on onnistunut ovivahdille asiansa esittämällä, mutta se ei ole enää vaihtoehto. Ehkä. Voihan sitä katsella porttien läheisyydessä, onko yhä henkilökuntaa joka voisi auttaa asiassa.
Iltasanomien areena jutussa oli kuva jossa näkyi tuotteita ja myös hinnat.
Lukeeko fanituotekaupan sisäänkäynnissä pelkkä Tappara vai onko jatkeena shop IS:n kuvassa ei näy loppua? Naapurissa näkyy lukevan kauppa logon jatkeena.
Ilmeisesti Tapparan kausari ei toimi huomenna julkisissa eikä Ilveksen tänään, vaikka otteluun olisi menossa? Tämä voisi olla parantamisen arvoinen juttu hienossa kampanjassa.
Edit:
Eihän Ilveksen kausikortti toimi ottelussakaan tänään eikä Tapparan huomenna.
Eihän tuossa mitään kun jos oot menossa otteluun niin ohan sulla kuitenkin se lippu, jolla pääset Nyssellä huristelemaan.
Jos peliin on tänään tai huomenna vieraskannattajana menossa niin eikös silloin ole lippu peliin? Toki ymmärrän, että olisi kiva linkittää se omaan kausariin vaikkei kotipeli olekaan.
On ilmainen WiFi.
Palvelut pelaa loistavasti. Vessoihin ei tarvinnut jonottaa missään vaiheessa, olutta sai. Toki erien päättyessä hetken sai jonottaa, mutta muuten palveluille kiitettävä arvosana ainakin Tapparan päädyn osalta. Tämä Yesbox-baari on hieno. Ilveksen vierasfanit varmasti viihtyvät.
Akustiikka oli jännä. Vastapäädystä näki kuinka Ilves-fanit piti meteliä, mutta juuri mitään ei kuulunut toiseen päähän. Ehkä aivan pleksin takana huutaminen ei ole hyvä juttu. Tapparan päädyn meteli hyytyi nopeasti, kun joukkue tuli housut kintuissa jäälle.
Alkushow oli selvästi parempi kuin odotin. Hienoa tekniikkaa ja äänimaailma toimi.
Peli oli Tapparan osalta täyttä paskaa, mutta se ei ole areenan vika.
Areenan toimimiselle tällä yleisömäärällä 5/5. Ruokaa ja juomaa sai nopeasti ja vessoihin ei tarvinnut jonottaa.
Harhailin kolmannen erän aikana käytävillä niin siellä ei mistään voi päätellä että seinän takana on kiekkopeli. Ei kelloa, ei kuvaa jäältä tai mitään peliin viittaavaa. Yllättävän paljon oli myös väkeä vaikka peli käynnissä mutta varmaankin tulos aiheutti osittain ja paljon oli ehkä myös väkeä jotka eivät tulleet pelin takia vaan tsekkaamaan areenan.
Hieno ja toimiva Halli oli.toivottavasti saadaan tuote kuntoon!
Mahtava areena ja kaikki toimi hienosti. Ainoa toivottava parannus olisi se, että käytävillä tietäisi, milloin erä alkaa. Peli tai edes kello monitoreihin kiitos.
En kyllä ihan 5/5 anna tällä yleisömäärällä. Vaikka miten olisi ymmärtäväinen, niin ei minusta silti ollut jees jonottaa+venata siipiä 50 minuuttia. Baaritiskitkin voisi rullata nopeammin, vaikka täytyy sanoa, että jossain perusjuottolassa tuollainen jono menisi vielä hitaammin. Mutta nämä varmasti jonkun verran paranee. Pöytäpaikkojen määrä tosin sitä tuskin tekee.
Suurtapahtumat ovat tietysti aina suurtapahtumia, mutta jos tuota nyt vertaa johonkin Bundesliga- tai NHL-otteluun, niin ei nyt ihan kuitenkaan. Ainakaan vielä. Ja meillä kotoinen lainsäädäntökin toki vähän jarruttaa.
Ja jos arvosanaa, niin annan 3/5. Sekin on jo taksonomisesti “hyvä”.
Kebabit tuli nopeesti ja oli itseasiassa ihan hyvää settiä.