Summeri soi kun erätaukoa 6 minuuttia ja 2 minuuttia jäljellä vähän niin kuin teatterissa, mutta ei oikein kuulunut käytäville asti
No joo. Toki minun pitäisi ymmärtää, että yksittäinen siipibaari voi olla aika kusessa, kun sinne lykätään 10 000 tamperelaista.
Ilmeisesti Osasto saanut luvan huomiselle seistä.
Aivan päin ■■■■■■ suunniteltu pytinki. Täysin riittämättömät WC-tilat, jonotin ERÄN AIKANA 5-10 minuuttia vessoihin. Järkyttävää. Käytävät jäätävän ahtaat ja tupakanhaju leijailee pitkin käytäviä joka on terveysriski
Tätäkö odoteltu useampi vuosi? Harmittaa ihan saakelisti. Kokemus oli surkea. Jäi sitten näkemättä puolet erästä kun ei erätauolla päässyt vessoille asti ja erän aikana sinne joutui jonottamaan.
E: laitoin oikeaan ketjuun.
Hookki tais olla ravintoloista kaikkein tukkoisin. Olis sille voinu antaa isomman tilan tai toisenkin pisteen kun ollaan siipi kaupungissa. Olutta sai suht sujuvasti pizza ja aasialais paikasta joissa ei ruokailijoita ollut niin paljoa.
Tässä on käymässä niin, että CHL on Tapparalle aivan elintärkeä. Uuden Arenan hype menetetään ilman menestystä ja Ilves vetää ohi kaikessa oikealta ja vasemmalta. Tällä pelillä ei montaa kertaa tule ainakaan itse Arenalle raahauduttua.
Yleisöä ei alkuhuuman jälkeen sinisten peleihin saada enempää kuin Hakametsään, ellei jotain isoa tapahdu. Seuran olisi muututtava - mieluummin nyt eikä huomenna.
Ei helvetti. Nyt menee vielä enemmän päin persettä kuin päätös istuttaa kaikki.
Ottakaa nyt ammattilainen hoitamaan turvallisuusasiat. Riittävällä summalla voin tulla tekemään sen itsekin.
Seisois omien takana eikä muita vastaan. Naurettava kitisijäporukka.
En tiedä, missä vessoissa kuljit, mutta mä kävin 3 kertaa vessassa neljän tunnin aikana (kaljaa tuli juotua). Myös erätauoilla. Enkä jonottanut 10 sekuntia kauempaa missään vessassa. Paikka A8, rivi 21.
Ja käytävät veti yllättävän hyvin siihen nähden, että halli oli täynnä. Ei voi olettaa, että käytävilla on itsellä koko ajan metri tilaa joka puolella. Hieman kaipaisin ihmisiltä sopeutumista tilanteisiin, joissa muitakin ihmisiä on älytön määrä.
Eli eiköhän tuo ole samalla lupa meillekin.
No jos joudut käyttämään koppeja niin niitä oli ruhtinaalliset 2 per WC ainakin niissä missä itse kävin. En tajua, miten on voitu suunnitella noin huonosti.
Ilvesfoorumin mukaan koskee vain betoniosaa, sellaista meillä ei ole. Joten jos näin, niin valitettavasti ei.
Keskusareena on persoonaton, kuten Ylellä luonnehditaan. Mitään uutta hallissa ei ole, jos on käynyt Hartwall Areenalla. Hieno halli sinällään.
Joo, purkaa pitäisi mokoma laitos.
BB&T Centeriin erona tummempi värimaailma ja hieman pienempi koko.
Mutta talot on taloja ja sitä varten on sisustus ja tapahtumasuunnittelu.
Minä en tosiaan tiedä, ketkä tuota ovat suunnitelleet, mutta kaikin osin on mennyt aivan vihkoon koko halli. Sekä fasiliteetit ja perustoiminnat, että tunnelma hallissa.
Paljon tekemistä vielä ihan tulostaulusta lähtien ja jään kunnosta.
No nuo nyt on pikkujuttuja kun olisi edes käytävät jotain muuta kuin täyteen ahdettuja ja pääsisi WC:hen kohtuu nopeasti. Ei paljoa pyydetty, niin molemmat asiat paljon huonommassa tolassa, kuin Hakametsässä.
Show’sta ja kaatuilevista penkeistä nyt varmaan voi helposti kehittää mut mistäs laajennat käytäviä ja wc-tiloja?
Mitä betoniosaa mahdat meinata?
Ahdasta on kyllä sekä katsomossa, että käytävällä. Pisuaarit menee tukkoon yhdestä nuuskapussista.