Tampereen kaupungin suuria tulevaisuuden suunnitelmia

Juuri näin. Kaupungin päättäjien pitää tietysti ylläpitää yhteiskunnalliset velvoitteet mutta myös pitää kaupunki vetovoimaisena jotta tulopuoli kattaa nuo velvoitteet.
Meillä on Särkänniemi ja Näsinneula…tarpeellisia vai tarpeettomia? Ei ne mikään elämisen ehto ole mutta ei niitä jälkikäteen ole jostain syystä alaskaan ajettu.
Areena hanke on hiukan liikaa sen Areenan ympärillä. Siinähän on noin viisinkertaien investointi ihan muuhun kuin Areenaan, parempi nimitys olisi Kansihankke.
Näkisin että nyt koeponnistetaan sitä että tulevaisuudessa kaupunkialueen rautatie on muualtakin kannen alla. Samoin näkisin että kaupungin alueelle jäsisi henkilöliikenne ja tavaraliikenne siirtyisi ulkokehälle…jonnekin lentoaseman ja Tampereen välille. Ja voi olla että Kekkosentie Tammelan-Kalevan paikkeilla saa kannen päällensä joskus tulevaisuudessa.
Toisaalta luodaan vetovoimaa ja toisaalta tiivistetään kaupunkirakennetta joka on infraltaan halvempaa kuin tehdä uusia lähiöitä.

Ratikasta olen hiukan epävarma. Ehkä se tuo sen pienemmän päästäjäljen EU-standardin mukaan lyhyellä aikavälillä. Sähkön tuotanto voimaloissa on päästöiltään pienempi kuin mihin polttomoottoreilla päästään. Toisaalta kumipyörien voimayksikkökehitys voi joidenkin vuosien päästä olla riittävän kehittynyt Tampereen linjoille. Rauhaniemen lyhyellä reitillä kulkee jo sähköbussi.
Mutta kalvaa ajatus että ratikassa mennään liian jäykkään, vanhaan, suuren massan joukkoliikennevälineeksi.

Keskusareenasta puhuttaessa, ei kai se jäähallin hinta juurikaan halpene vaikka se tehtäisiin muualle…no tietty se kapasiteetin pienennys laskee hintaa.

Nonni… juttu levis siis offtopikiksi. Lippua-kiitos :slight_smile:
Mode-edit. Siirsin Areenan ketjusta tämän laveamman otsikon alle.

6 tykkäystä