B2B:n jälkimmäinen B. Kuopion peli oli ehkä juuri sitä, mitä odottaa saattaa, jos riisuu tunteen ja lapsenomaiset odotukset. Tapparan peli on takellellut, joten miksei se olisi eilenkin takellellut.
Ja miksei takeltelisi tänäänkin. Tietysti yksittäinen peli, joten mitä tahansa voi käydä. Ja tässä on nyt ollut niin kuivaa töhnää ketsuppipullon korkissa, että olisi universumin lainalaisuuksien mukaista, että jossain kohtaa myös me tehdään paikan paikasta maali. Tai kuusi.
Eilen oltiin myöhässä jokaisessa tilanteessa. Kukaan ei pelaa tasollaan. Sentäs turhautumistappelua ei ollut. Kuin kaikki pelaisivat kakkosvaihteella. Yksilösuoritukset loistavat poissaolollaan. Ensimmäinen kerta Tapparan historiassa.
Räsänen sanoi, että tiedetään, mistä johtuu. Oiva näkee valoa tunnelin päässä. Nyt vain pitää sietää tunnelin pituus ja siinä sivussa toivoa maksimaalista pistekertymää.
Tänään ysäriteema. Peli alkaa vasta klo 18. Eikös ysärillä pelit alkaneet klo 15 tai 16?
Samaa ajattelin. Ysärillä kiekon katsominen ei ollut uusien kovin mukavaa. Mutta jos nyt tulisi muutama onnistuminenkin. Pakkohan jossain kohtaa on osua, tai tuuria olla meillekin.
Samaa olin toteamassa. 90-luku oli Taapertajan osalta melko railakas opiskelijavuosikymmen, mutta Tappara ei varsinaisesti muistoissa tuolta vuosikymmeneltä kimaltele. 80-luvulla oli tottunut Tapparan osalta vähän erilaiseen suorittamiseen.
Eilinen peli tuhoutui puolustusvirheisiin ja helppoihin maaleihin ensimmäisessä erässä ja kolmannen erän ohhoh maaliin, kun oltiin pelin päällä ja hakemassa tasoitusta.
Tästä pelistä toivon.
Ei mitään yhteistä 90- lukuun
Toki silloin oli Fleuryn tuuletukset ja Rautakorpi tuli ensi kertaa Tapparaan ja alkoi tekemään urheilullista perustaa tulevaan menestykseen…
Tästä pelistä toivon, että saadaan ehjä kokoonpano ja saataisiin onnistumisia ja lumipallo pyörimään Tapparan kannalta oikeaan suuntaan mikä jonkun ajan päästä johtaa parempaan.
Annan toki Tapparalle aikaa, enhän muuta voi, koska olen nähnyt 90-luvin Tapparan ja viime vuosien Tapparan ja vaikka ottelu ketjussa pelkkää negaa kirjoitan niin tänäkin kautena elämme tosi upeaa aikaa.
Näemmä kuinka Tapparan organisaatio selvittää tämän vaikean ajan.
Voitot ja tappiot ovat sivuseikka, kannatus on ihan muuta kuin otteluseuranta.
Kiitos ja anteeksi.
Tasaisella taulukolla tilanne on tämä: Ässiä vastaan 0 maalia, Pelicansia vastaan 1, eilen KalPaa vastaan 2 eli tänään tehdä 3. Ja runkosarjan vikassa pelissä 24 maalia.
Klo 16 alkoi ysärillä lauantaipelit, nyt toki pitää antaa extratunti kun eilinen peli alkoi myöhään.
Uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Paljoa pelipäivän lippuja ei tulla myymään näillä otteilla. Toivottavasti edes tapahtumaan on kunnolla panostettu. Saarioisten kanapaidat on vissiin käytössä.
Toivottavasti nyt löytyisi Tappara perheeltä hiukan tukea tänään, jos nyt jokunen edes katsoisi hiukan eteenpäin ja saapuisi paikalle. Tältä foorumilta ei tunnu sitä hirveästi löytyvän. SO on ainakin tukena sitä ei onneksi tarvi pyytää. Tuska joukkueessa on suuri, vastustajalle kaikki tuntuu nyt meitä vastaan onnistuvan, toki itsekin on hölmöilty mutta ei sitä tuuriakaan hirveesti ole ollut, kaikki vastustaa nyt mutta pari voittoa tekisi ihmeitä. Tänään haetaan alku uudelle nousulle ja siihen nyt kaikki mukaan joilla se kirvessydän on.
Eniten huolestuttaa se, että jotenkin tuntuu että valmennus ei saa nyt kurssia käännettyä. Ja selkäranka katkeaa ekaan takaiskuun. Henkinen tila on tällä hetkellä kuin tyhjä ilmapallo. Eilenkin penkki istui tyhjä katse silmissä ja kukaan ei edes yrittänyt lyödä kuollutta hevosta laukalle. Pikkusen pahalta näyttää, ja vielä pahemmalta jos tänään taas hävitään