Tappara on Suomen menestynein jääkiekkoseura, MUTTA miksi sillä ei ole kunnollista naisten kiekkojoukkuetta, ei liigassa eikä alemmillakaan tasoilla? Joskus vuosikymmen sitten vielä oli. Naisten kiekolle voi käydä kuin naisfutiselle eli yhtä-äkkiä suosio pamahtaa pilviin ja sitten siitä tulee bisnestäkin. Tappara varmaan houkuttelisi pelaajia ja kustannukset alussa olisivat mitättömiä. Tällä hetkellä kahta liigaseuraa lukuunottamatta naiskiekkolijat maksavat itse kausimaksunsa? Siis, miten kasaan Tap-pa-ra Mimmit?
Faktaa ei ole ja samaa mieltä, että kyllä tyttö/naiskiekkoa olisi hienoa myös Tapparassa. Ihan henkilökohtaisesti ajatellen, näinköhän tyttöjä riittäisi tällaisella alueella kahteen seuraan. Alueella on myös paljon pienempiä seuroja, jotka tekevät naiskiekkoa ja ymmärtääkseni esimerkiksi Ilveksellä on myös ollut vaikeuksia saada määrällisesti tarpeeksi tyttöjä.
Mutta toki myös niin, että jos hommaan halutaan resursoida rahaa, työntekijöitä ja olosuhteita niin varmasti muutamassa vuodessa homma näyttäisi paremmalta.
Tällä hetkellä Tapparassa työntekijänä toimii Linda Leppänen, joka nyt jollain tasolla on ainakin aloittanut myös tyttökiekkotoimintaa Tapparassa, sillä Tapparan perinteikkäälle Summer Camp leirille tulossa ensimmäistä kertaa tytöille oma ryhmä.
Ainakin Tapparan naisten edustusjääkiekkotoiminta taisi aikoinaan loppua ihan siitä syystä ettei pelaajia riittänyt tarpeeksi, toki en tiedä johtuiko tämä siitä että muissa seuroissa kuten Ilveksessä panostettiin naiskiekkoiluun enemmän ja pelaajat täten päätyivät muualle vai miksi näin. Tyttöjen juniorijoukkueista en kyllä osaa sanoa mitään, muistan vain että nuoremmissa ikäluokissa pelasi joitakin lahjakkaita gimmoja ihan poikien joukkueissa mutta oletan että johonkin about C-junioreiden ikään tultaessa tuokin järjestely muuttui.
Samaa mieltä kyllä että olisi todella kova juttu saada Tapparaan menestyvä tyttö/naiskiekkopuoli johon panostettaisiin tosissaan siihen tapaan miten Euroopan parhaimmassa seurassa kuuluisikin.
Taisi olla pelaajapulaakin loppuaikoina, mutta pitkään oli naiskiekkojoukkue Tapparalla. Joukkue alkoi olemaan jo imagohaitta, kun joukkueen kärsimistä suurinumeroisista tappiosta uutisoitiin jo valtakunnan tasolla lehdistössä. Siihen aikaan tasoerot naisten SM:ssä ja divarissa olivat todella suuret, Tappara oli vuodesta toiseen pohjasakkaa.
Siihen taisi tulla sellainen epäonninen kierre; naiskiekkoon ei panostettu, parhaat meni Ilvekseen ja jämät Tapparaan, yksittäiset hyvätkään pelaajat eivät riittäneet vaan hekin oman kehityksen vuoksi siirtyivät Ilvekseen tapparasydänmestä huolimatta (esim. Hanne Sikiö).
Puhun siis tyyliin 90-luvusta ja siitä eteenpäin…
Joskus 2006-7-8 tai jotain siinä aikaan asuin hallin lähellä ja Tapparalla oli koulukaveri maalissa, niin kävin jokusen naisten pelin katsomassa. Tappara olisi hävinnyt niitä pelejä vaikka heille olisi maaliksi laskettu kiekon kanssa punaviivan yli pääseminen. Joukkueen molarithan olivat oikeasti hyviä. Jos he olisivat olleet muun joukkueen luokkaa, niin pelit olisivat päättyneet jotakuinkin 60-0 ja enemmän.
Voisin kyllä veikata että sitä harrastajamassaa ei kyllä löydy joukkueiksi asti. Aika tiiviisti tuli pyörittyä junnukiekon parissa 2009-18 ja sinä aikana törmäsi ehkä kouralliseen tyttöpelaajia. Yksittäisiä hahmoja jotka pelasivat 2-3 vuotta ikäistään nuoremmissa ja silti aika tuuliajolla. Ei niitä halukkaita vaan ole mistä lähtisi ammentamaan
En oo melkeinpä yhtään seurannut keskustelua mutta onko Tapparalla mitään pläänejä perustaa naisten joukkuetta?
Seurannut mitä keskustelua? Naisten joukkueen perustamiskeskustelua? Ei kai sellaista missään ole ollut. Tappara Ry ei ainakaan ole perustamassa naistenjoukkuetta, vaikka joukkueissa paljon tyttöjä pelaakin. Ja tuskin Tamhockeykaan on edes ajatellut joukkueen perustamista.
Nimenomaan tätä meinasin etten ole yhtään tietonen onko tällästä keskustelua edes ollut.
Ihmettelen että vielä ei ole Tappara tähän lähtenyt.
Kuitenkin nykyään nämä tasa-arvo yms. aiheet on tapetilla. Naisten urheilu myös on asia mihin moni seura lajista riippumatta panostaa entistä enemmän.
Tapparallahan on valtavan laaja taitoluistelujaosto, mitä taas esim. Ilveksellä ei ole. Eli tarjoaa myös naisurheilua halukkaille.
Kumman Tapparan ajattelit tähän lähtevän? Tappara Ry:n vai Tamhockeyn? Ry kerran lähti ja karille meni. Tuskin lähtee uudestaan, todella kallista junioreiden vanhemmille jääkiekko jo muutenkin.
Tässä jo joku asian toikin esille, mutta Suomessa ei automaattisesti voi perustaa naisjoukkuetta, koska tyttöjä ei ole harrastuksen parissa tarpeeksi. Vaikka hallilla näkisit viisi tyttöä päivän aikana, niin nekin ovat eri ikäisiä, eivätkä voi pelata samassa joukkueessa. Naisten jääkiekkoa ei voi pakottaa olemaan, jos tyttöjä ei hakeudu lajin pariin. Tytöt pärjää junioreissa loistavasti poikien seassa ja ovat usein joukkueensa parhaimmistoa luistelussa ja yhteenpelaamisessa. Mutta tytöt ei oikein syty sille poikien tohnottamiselle ja vouhottamiselle, joten kynnys liittyä joukkueeseen on iso. Junioreissakaan ei oikein voi tehdä pelkkää tyttöjoukkuetta, jos koko seurassa on muutama tyttö. Ulkopaikkakunnallekkaan ei huvita lähteä pelaamaan pelkästään sen takia, että sinne olisi kerätty ympäryskunnista kaikki mahdolliset tytöt joukkueeksi, koska ystäviä ja koulukavereita näilläkin tytöillä on. Samanlailla hekin haluavat olla tuttujensa ja ystäviensä lähellä, jos ovat harrastuksen aloittaneet.
Tämä teksti ei koske Tapparan junioreita, vaan on esimerkki pienemmästä seurasta, jossa tulee vähän toimittua. Uskon silti, että ongelma on saman suuntainen isoissa ja pienissä seuroissa.
Menee hitusen ohi aiheen, naisten joukkue - tyttöjen joukkue… Harmi kun Tapparalla ei ole tyttöjoukkueita. Käytännön esimerkki Tappara-henkisessä tuttavaperheessä ala-asteikäinen poika pelaa Tapparassa, mutta muutaman vuoden nuorempi tyttö joutui menemään Ilvekseen, jotta voisi pelata.
Noissa kotipelien ensimmäisen erätauon Kiekkokunkku-rankkarikisoissa on useammassakin esiintyneessä joukkueessa ollut tyttöjä mukana.
Toki, onhan se paljon tytöstä kiinni haluaako mennä poikien joukkueesen, mutta mahdollista se on.
” jotta voisi pelata.”
Höps höps!
Tyttö vaan mukaan Tapparaan. Joka ikäluokassa u15 asti Tapparassa on tyttöpelaajia.
Harjoittelu/pelaaminen poikien kanssa on huomattavasti laadukkaampaa kuin pelkästään tyttöjen joukkueessa. Uskallan väittää että naisista jotka pelaa omaa liigaansa, ei ole kukaan tullut liigaan asti pelkästään tyttöjen kanssa pelaten.
Se voi olla sitten kyse juuri siitä, että haluaa pelata vain tyttöjen joukkueessa. En sen tarkemmin tiä. Mutta hyvä jos on mahdollista!
No mutta välitä tieto perheeseen että tyttö on tervetullut Tapparaan pelaamaan.
Ei kai kaikilla muillakaan ligaseuroilla naisten joukkuetta välttättä ole? Ilves ja HPK tarjonnevat Hämeen naisille riittävästi pelipaikkoja totisempaan kiekkoharrastukseen.
Kuudella SM-liigaseuralla on myös naisten joukkuen naisten liigassa, HPK, Hifk, Kärpät, Ilves, TPS ja KalPa. Lisäksi jopa Rovaniemellä on naisten liigajoukkue. Plus Espoo ja Kuortane. Vain kahdessa seurassa naiset eivät joudu itse maksamaan “harrastuksensa” kuluja. Suomen naisten maajoukkueen pelit ovat hyvinkin kiinnostavia. Tappara saisi pikkurahoilla aikaan naisten liigamimmit.