Tapparan hylätty maali 09.04.2019

Jos se olisi hoidettu oikein niin Jasulle olisi kuulunut antaa estämisestä jäähy heti kun se tapahtui tai nostaa käsi ylös siirretyn rangaistuksen merkiksi eikä katkaista peliä sitten kun kun kiekko oli jo maalissa. Aikaa oli kyllä siihen riitävästi. Koska jäähyä Jasulle ei merkattu (käsi ylös) niin ei siinä enää ole perustetta myöskään maalin hylkäämiseen. Näin katsoisin asian vanhana tuomarina… erikoinen ratkaisu kuitenkin.

15 tykkäystä

Hallissa olin sitä mieltä, että maalihan tuo on. Nyt paremmilla hidastuksilla hyväksyn tehdyn tuomion. Tuossa voi hyökkääjä kyllä miettiä, että pitääkö tuollaisesta raosta yrittää tunkea.

Kallion Tomppa sitä asiallisesti kritisoi, että miksei vihelletä heti. Tosin siitä olis tainnut jäähy kolahtaa silloin.

Suurin oikeusmurha ottelussa oli Levtchin läpiajosta kaataminen vs. ne nk. keskialuekampit. Joskus kamppi vihelletään ja joskus ei.

Mutta lopputulema on parempi näin, niin ei jää jossitteluja…

Jos oikein katsoin, niin Jasun luistelulinja ei mennyt maalivahdin alueen läpi. Larmi osittain alueen ulkopuolella. Joten maali olisi pitänyt hyväksyä

8 tykkäystä

Ainakin yksi asia on mielestäni varma: ensi kaudelle tuota maalivahdin estäminen sääntöä pitää jykevöittää ja miettiä siihen ainakin selkeät ohjeet tulkinnasta.

Tällä hetkellä noita arvotaan semmosella tavalla, että ei varmasti kukaan missään tiedä, mikä hylätään ja mikä hyväksytään.

6 tykkäystä

Nykyinen käytäntö antaa maalivahdille hyvän syyn hakea kontaksia hyökkääjään, kaiken varalta.

Maalivahdin alue ei liity tähän mitenkään. Larmi on torjumassa tulevaa laukausta, ei sitä saa kolata siitä pois vaikkei alueellaan olisikaan. On tosin aika hämmentävää, ettei haastotilanteiden ratkaisupalettia ole netistä mistään kaikkien luettavissa, mutta niissä kuitenkin sanotaan mm.

2. Kun maalivahti on ottanut aseman maalivahdin alueen ulkopuolella torjuntatilanteessa, kaikki tahalliset ja tahattomat kontaktit, jotka SELVÄSTI vaikuttavat maalivahdin kykyyn suorittaa torjuntaa, aiheuttavat maalin hylkäämisen ja mahdollisesti jäähyn hyökkäävälle pelaajalle (tuomarin harkinta jäähyssä). Maalivahdin katsotaan ottaneen aseman maalialueen ulkopuolella (torjuntatilanteessa), kun hän on paikallaan, eikä siis liiku eteen, taakse tai sivuttain.

Jokuhan varmaan viilaa pilkkua, että ei ollut paikallaan vaan toinen jalka liukui senttejä johonkin suuntaan, mutta kyllähän Larmi siinä on torjunta-asennon jo ottanut juuri ennen kuin Jasu osuu, eikä edes tiedä että Jasu on tulossa takaa. Ja se vaikuttaa aika selvästi kykyyn suorittaa seuraavatkin torjunnat, samassa tilanteessa kuitenkin edelleen oltiin. Ja jäähyttömyyskin meni ihan oikein, koska tuomarilla on harkintavalta.

25 tykkäystä

Hankala oli tilanne kaikkinensa. Kontaktihan siinä oli, alueella vai ei? Työnsikö puolustava pelaaja, itse väitän ettei. Miksi tuomari katsoi kontaktin läpi sormien ja vihelsi vasta kiekon maaliin mentyä? Onneksi ei tarvitse jossitella. Ja loppuun posi: Rautakorpi reagoi penkillä, eikös sitä moni ole huudellut?

4 tykkäystä

Minusta maali olisi pitänyt hyväksyä. Aletaan jo mennä liiallisuuksiin maalivahtien koskemattomuuden suhteen. En ymmärrä tätä tuomiota.

Omituista tässä on se, minkä Kallio nosti studiossa esiin:

  • jos kyseessä oli rangaistava teko, niin tuomarin olisi pitänyt viheltää peli heti poikki kun Jasu ja Larmi osuivat toisiinsa. Kiekkohan oli Tapparan hallussa, joten hyvin olisi voinut viheltää.

  • jos tässä ei ollut rangaistavaa tekoa, niin miksi sitten maali hylättiin sillä perusteella, että aiemmin tapahtui maalivahdin häirintä?

Myönnän, että en tunne sääntökirjaa pilkulleen.

Onko niin, että rangaistava teko ja maalin hylkäämiseen johtava maalivahdin häirintä (vaikka se tapahtuisi paljon ennen maalin syntymistä) eivät ole lainkaan sama asia?

4 tykkäystä

Onko sillä edes väliä tapahtuiko kontakti maalivahdin alueella, kun Jasu kuitenkin selvästi törmää Larmiin eikä tämä varsinaisesti hakeudu linjalle? Maali olisi pitänyt hyväksyä. Sitä ennen tapahtui mielestäni tuomarivirhe, kun Jasulle ei vihelletty jäähyä Larmin estämisestä. Viheltämättä jättäminen paikattiin maalin hylkäämisellä.

Nihilistisellä tulkinnalla olisin siis hyväksynyt maalin. Voittopelin jälkeen on helppoa sanoa, että onneksi tuomarit käyttivät pelisilmää ja hylkäsivät. HPK olisi saanut valtavan buustin kyseenalaisesta maalista ja media olisi revennyt. Hallin tunnelmakin nousi potenssiin 2 tilanteen jälkeen.

4 tykkäystä

Tämä tilanne, kun olisi Tapparan päähän niin kaikki olisi sitä hylkäämässä. :smiley:

7 tykkäystä

Minä en myöskään näe tässä väännettävää. Oli selvästi molaria häirinnyt kontakti ja maali hylättiin. Meni moraalisesti oikein.

6 tykkäystä

Moraalisesti tilanne olisi mennyt oikein, jos se olisi tuomittu niin kuin pitää. Tapparalle kakkonen maalivahdin häirinnästä/estämisestä ja peli samantien poikki.
Jälleen kerran tuomaristo paikkasi virhettä toisella virheellä.
Minun mielestä meni siis jälleen kerran joka suhteessa päin sitä itteensä.

Maali.
kohdassa 1.10 → näkyy kuinka Jasu on tulossa maalin takaa pois ollen kokoajan maalivahdin alueen ulkopuolella, Larmi tulee ulos maalivahdin alueelta jolloin sattuu tahaton yhteentörmäys.
Jostain syystä tuossa klipissä ei ole kamerakuvaa maalin takaa, siinä tilanne näkyy kaikkein selvimmin. Eihän tuossa ole kahta sanaa vai voiko maalivahti lähteä kovinkin kauas maalivahdin alueelta ja törmätessä kenttäpelaajan maalia ei hyväksytä?

1 tykkäys

Tämä linjaus antaa veskareille mahdollisuuden hakea kontakteja puoliksi alueen ulkopuolelta. Aivan älyvapaa sääntö.

5 tykkäystä

En mä tuossa ihan jäähyn arvoista rikettä näe. Mutta maalin hylkäyksen hyväksyn aiheellisena. Hallissa tilanne näytti aavistuksen toiselta. Ja näissä tilanteissa hyökkääjiltä vain enemmän huolellisuutta.

3 tykkäystä

Kyllä siinä pikkasen HPK:n puolustajaki ohjas Jasua kohti Larmia, ettei Jasun kauheen helppo ollu kiertää. Olis kyllä voinu kiertää niin kovasti halutessaan. Mutta hyvä kun meni näin päin ja varmasti ihan oikein lopunperin.

Ei anna mitenkään mahdollisuutta siihen. Jos molari itse ottaa sen häiritsevän kontakin alueensa ulkopuolella, niin se on vaan voivoi, kiekko keskelle ja numerot vaihtuu.

Ainoa miten se tuossa voisi auttaa molaria, on tuomarien väärät tulkinnat tilanteessa, mutta mm. Rönn on meille selkeästi kertonut, että tuomarit ei tee vääriä tulkintoja.

3 tykkäystä

Mutta saisiko pelin katkaista tuosta syystä?
Eli tarkoitan nyt sitä, että tapahtuuko siinä rike vai ei. Jos siinä on rike, niin vihelletään jäähy, jos ei niin peli jatkuu.
Kontakti siinä on se on selvä, mutta ei ole olemassa kohtaasääntökirjassa, että oli vaan niin pieni rike maalivahtiin, että jäähyä ei vihelletä, mutta jälki seuraamuksesta syntynyt maali hylätään.
Menee itseni toistoksi, mutta mielestäni edelleen virhe paikattiin toisella virheellä.

Siis tämä meni niin väärin kuin vain voi viheltää. Ei helvetti. Saataisiinpa toi videoarvonta jonkin jenkki delegaation alle.

Tilanne: Tappara pelaaja osuu perseellään Larmiin. Peli jatkuu. Kiekko menee kulmaan josta se vedetään kohti maalia. Kiekko menee Larmin selän takaa osuen HPK pelaajan mailaan josta se vielä muuttaa suuntaa. Tästä Kuusela lyö sen maaliin.

Niin väärin vihelletty tilanne. Jatkossa AINA kun joku pelaaja edes hipaisee maalivahtia ja 3min päästä tulee maali niin se tulee hylätä koska maalivahdin häirintä. Ihan täysin vastaava asia.

9 tykkäystä