Tapparan peliesitykset kaudella 2016-17

Jos kemmu on pidempään sivussa, voisko Plastino olla käytettävissä?

1 tykkäys

Teki helvetin hyvää saada kunnolla turpaan. Tajuaiskohan jätkät nyt, ettei puolivaloilla tuu aina voittoa vaikka kuin perseilisi.

1 tykkäys

Joo KooKoo peli on vain yksi peli, mutta Ilves pelissä meillä oli pakkikalusto mukana ja meillä oli samanlaisia ongelmia. Kemiläisen poissaolo on iso asia. Itse en niin katso sarjataulukkoa, koska on jo nyt nähty, että yllätyksiä tulee. Pelin pitää kehittyä kauden aikana ja on hyvä, jos alakuloisuus johtuu kuntokuurista.

Paljon on saatu herkkua tällä kaudella, ja nyt on sitten aika hyväksyä vaikeampi jakso. Itse asennoiden näihin peleihin nyt niin, että hienoa jos pisteitä ja jopa voittoja pystytään välillä raapimaan. Ei voittaminen helppoa ole silloin, kun vastustaja on noin paljon tuoreempi kuin esim. KooKoo eilen. Näin mentäneen jonkun aikaa ja sitten peli paranee ja hymy levenee.

Yhtään pelaajaa ei ole syytä teilata, vaikka kieltämättä monella näyttää tekeminen kömpelöltä, hitaalta… Kyllä siellä halua ja ärsytystä on nähtävissä sekä pelaajilla että valmennusjohdolla, ei se siitä kiinni ole. Joukkueena on voitettu ja joukkueena mennään vaikeammat jaksot. Normaalitilanne.

6 tykkäystä

Vaikka Tappara kaipaa vahvistusta puolustukseen ja jotkut kaipaa sentteriäkin, niin tärkeintä silti Tapparalla on saada oma peli kuntoon joukkueena. Se on sitten aika sama ketä tänne raahataan, jos joukkueen puolustuspelaaminen viisikkona ja nelikkona on noin heikkoa mitä nyt esim. KooKoota vastaan oli. Että kyllä se homma on kiinni näistä nyt Tapparassa pelaavista pelaajista.

8 tykkäystä

Ensi viikolla on mittaria luvassa missä mennään. Hpk ja Tps kotona ja siinä välissä KalPa vieraissa.

4 tykkäystä

Jos Tappara tällä kaudella kokee kaksi tappiota putkeen, niin se tulee seuraavan kahden viikon aikana tai ei ollenkaan. Seuraavat kuusi peliä hpk, kalpa, tepsi, ifk x2 ja ilves. Toki vieraissa vain kalpa ja ifk.
Jos näistä napataan täysiä pistepotteja, niin alkaa kotietu olemaan varma. Eikä tuo runkosarjan voittokaan kaukana ole.

Näytti niin jännältä, että piti ihan käydä katsomassa ottelulista :smiley:

Siellä on välissä Ilves vieraspeli, joka laskettanee melkein kotipeliksi ja seitsemäs peli on taas vieraissa Raumalla. Jos negailu sallitaan, niin 7 seuraavasta pelistä pelataan 4 vieraissa. :smiley: Ja siihen päälle vielä 8. peli Kouvolassa :smiley:

E:Noista seitsemästä kun saataisiin 4-5 voittoa niin hyvä.

Kyllähän käytännössä kotietu on jo varma ilman täydellistä romahdusta. Runkosarjan voittoon vaaditaan vielä hyvää suorittamista ja etenkin noita kovimpia jahtaajia vastaan.

Kaksi tappiota putkeen lienee lähimpänä ensi viikonloppuna. Perjantaina KalPa Kuopiossa ja heti lauantaina Tampereelle tulee huilannut Tepsi. Näissä otteluissa Tapparan oma peli pitää olla jo kunnossa. Lisäksi pakistoon pitäisi saada vahvistusta tai apua sairastuvalta. Vaikea viikko luvassa ja pisteitä pitää ehdottomasti ottaa päävastustajilta.

Tappara on yllättävän hyvin vielä pärjännyt ottaen huomioon rosterivajauksen pakiston osalta.

Peltola on hyvin paikannut aukkoa, mutta kyllä härkäviikoilla tai kovempia joukkueita vastaan vajaus voi alkaa näkyä.

2 tykkäystä

Mielenkiintoinen juttu Tapparan laukomisista. Lähde Kiekkoareena.

4 tykkäystä

Ai hitto “Savinainen ei välttämättä aina sihtaa, mutta Järvinen ja Jasu taatusti pihtaa.” Olihan tolle pakko nauraa kun on niin totta :grin:

E1: Mutta olipa jännä että Tappara laukonut eniten tällä kaudella. Viime kaudella ja mun mielestä/muistaakseni myös tämän kauden alussa oli juurikin sitä “vaivaa” että ei millään lauota. Ja ehkä jäänyt sellainen käsitys että vieläkään ei tarpeeksi lauota. Mutta mukavaa että luuloni todistetaan vääräksi…

E2: Toki tuossa on huomioitu myös ohi maalin menneet laukaukset ja niitähän on toki myös riittänyt… mutta jos et yritä, et voi myöskään osua! :smile:

3 tykkäystä

Välillä lauotaan paljonkin, mutta yleensä silloin, kun Tappara laukoo paljon niin silloin ei oo ihan kaikki fokus oikeissa asioissa. Muistaakseni Ilvestä vastaan kyllä tuossa toissaviikolla räiskittiin ihan joka paikasta, mitä voi vaan räiskiä, mutta eihän siitä mitään tulosta tullut. Sillä tavalla saatiin se yksi tyhjä maali Henkalle, joka ei maistunut.

Laukominen on aina vähän kaksipiippuinen juttu, koska yleensä yleisö vauhkoaa koko kentän täydeltä “LAUO!!!” ja sit kun kaveri viimein laukoo niin sit “EIII!” jos se osuu kaverin polkkareihin. Tappara on laukonut paljon tällä kaudella, josta kertoo jo tehtyjen määrä. Nyt sitä ylimääräistä siirtelyä on paljon vähemmän kuin viime kaudella, joka juontaa mielestäni juurensa pelaavampaan pakkikalustoon. Nyt siellä viivalla on pari pelaaja (Kemiläinen, Rantakari) jotka osaavat siinä viivalla vähän muutakin kuin laittaa silmät kiinni ja vetää sinne päin. Viivalta tosin nykykiekossa melkein laukomistakin tärkeämpää on virittää valmius siihen laukaukseen, koska se on se, joka niille kavereille siellä maalilla tekee tilaa.

Pitää paikkansa ja kyllä yleisökin mieluummin katsoo kiekkoa, jossa pyritään tekemään maali kuin kiekkoa, jossa pyritään siirtelemään kiekkoa. Itseäni ottaa päähän, että sekä Saravo ja Sammalkangas vaativat siellä hyökkäyspäässä melkein täysin tyhjän viivan ennen kuin tulee ratkaisu. Bonsaksen on noista meidän lefteistä selvästi paras toimittamaan kiekkoa maalille. Saravokin osaisi sen, mutta se variaatio ei oo kovin usein käytössä. Mieluummin se kiekko kannattaa tunkea sinne maalin eteen ruuhkaan ja saada se puolittainen tekopaikka kuin laittaa se takas samaan paikkaan, josta sen on just saanut. Kulmista ei tehdä maaleja.

Paitsi Haapala tekee kulmista parhaimpina päivinä maaleja, kiertämällä oman kroppansa ympäri kiekon kanssa kolme kertaa ja sit vettä korvasta ja pakit katselee toisiaan kun Henkka menee maalille. Se on sitä yksilöefforttia.

2 tykkäystä

Miälestäni jutussa ei puhuttu siitä mitään, että Tappara olisi laukonut eniten; sillä Tappara ei ole laukonut eniten. Kokonaisuudessaan ja tasakentällisin viidenneksi vähiten. Toisaalta sitten taas liigajoukkueista kokonaisuudessaan prosentuaalisesti eniten vaaralliselta maalintekoalueelta ja tasakentällisin prosentuaalisesti toiseksi eniten.

Sektorit:

Muutama tilasto:

Verrattuna viime kauteen, kokonaisuudessaan Tapparan laukominen per peli sektoreittain muuttunut seuraavasti:
1-sektorilta viime kaudella 7,5, nyt 8,7
2-sektorilta viime kaudella 10,1, nyt 10,2
3-sektorilta viime kaudella 20,8, nyt 20,0
4-sektorilta viime kaudella 3,5, nyt 4,5
Yhteensä viime kaudella 41,9, nyt 43,3

Tasakentällisin per peli:
1-sektorilta viime kaudella 5,7, nyt 6,3
2-sektorilta viime kaudella 7,3, nyt 7,2
3-sektorilta viime kaudella 16,4, nyt 15,7
4-sektorilta viime kaudella 2,7, nyt 3,6
Yhteensä viime kaudella 32,2, nyt 32,8

17 tykkäystä

Sentteristö ei oo hirveästi muuttunut ja se näkyy kaiketi tässä. Luulisi, että tuolta kakkossektorilta eniten vetelevät tai pääsevät vetelemään sentterin. Paitsi Lajunen taitaa kyllä häärätä ykkösalueella.

Treenauttaminen on yhtä tarkkaa homma kuin ripulin parantaminen pieremällä tai krapulan parantaminen juomalla.
Tappara ja Tapola näyttää osaavan tämän. Olihan todella hyvä matsi tänään.

Lisäksi pakko nostaa vielä Tapolan pelisilmää esiin. Loistava ratkaisu laittaa Linglet laukomaan rangaistuslaukaus ja nyt vielä ratkaiseva sellainen. Teki taatusti Lingetille hyvää tuo rankkarimaali.

11 tykkäystä

Jos nyt puhutaan yleisesti tästä meidän tasosta tällä kaudella niin onhan tämä nyt ihan käsittämätön rekordi:
Tappara on voittanut tällä kaudella 32 pelaamastaan 41:stä ottelusta. Se on ihan käsittämätön voittoprosentti. Ollaan hävitty tällä kaudella yhdeksän (9) peliä.

Luulis, että fanejenkin keskuudessa on syytä riemuun. Meidän tavoite tällä kaudella ei voi olla mikään muu kuin mestaruus, mutta runkosarjankin voitto on iso juttu. Kyllä se on totta, että vasta keväällä meitä mitataan, mutta tällä hetkellä näyttää, että Kärppien dynastian jatkaja on Tappara.

Se voittoprosentti on meillä häkellyttävä 78,04%

17 tykkäystä

Viime kaudella 42 pelissä Tappara hankki 75 pistettä. Tällä kaudella samassa pelimäärässä pisteitä on 91. IFK:lla viime kaudella runkosarjan johto 42:n pelin jälkeen pistemäärällä 81. :slight_smile:

3 tykkäystä

Aikana jälkeen Jokereiden on rukosarja voitettu seuraavasti:

  • HIFK 127
  • Kärpät 115
  • Kärpät 131

Tapparan 42 pelin tahti osoittaa lukemaan 130. Loppukausi kahden pinnan tahtiin tuottaisi 127. Pikku notkahdus loppuun tasolle 1.75 ja saldoksi 122.

Jälkimmäinenkin on koko kauden mitassa yli 2.00PPG, joten kyllä KalPalla ja Tepsillä on tekemistä. Heidän koko kauden tasonsa on juurikin tuo 2.00/1.98 PPG.