Sen verran tartun että eikös se Malinen toisessa rankkarissaan kuitenkin onnistunut?
Laitan tänne, koska ei ole huhu varsinaisesti, mutta sellainen hieman ehkä tunnelmia nostava ”uutisenpoikanen” kuitenkin.
Lähteenä Tapparan ydin, josta kuulin muutama päivä sitten, että hankintoja ollaan tekemässä, kun muutamat ns. kokelaat ovat näyttönsä antaneet alkukaudella. Sinänsä tässä ei niin uuttaå tietoa ole, mutta näyttäisi nyt kuulemma olevan tuon mukaan jo tilanne päällä.
Vaikea tilanne koska se tietäisi jonkunlaista bussikyytiä jollekin.
Nimiä ei vielä ole tiedossa, mutta nyt voisi kyllä tulla oikeaan paikkaan sellainen piristävä maaliruisku-tyyppinen hankinta. Vaikka ei mitään hätää olekaan.
Eli tilanne on hallinnassa ja näyttäisi olevan täysin tiedossa miten toimitaan. No, se ei ole sinänsä mikään yllätys.
Kemiläinen onnistui, mutta Malinen möhli kaksi kertaa.
On yrittänyt tulla kiekollisena ja välillä päässytkin, mutta hyökkäyssinisen jälkeen tapahtuu jotain aivan ihmeellistä. Siitä ajetaan oikeasti joko kiekon kanssa kulmaan, maalin taakse tai sitten heitetään itselle juoksukiekko päätyyn.
Ei yritetä edes haastaa keskelle, vaikka olisi paikka.
Tämä minua vähän pelottikin. Viime kaudellakin tehtiin hankintoja, vaikka kuinka. Hankinnat eivät saaneet mitään luottoa valmennukselta ja hankinnoista onnistui tasan yksi - Henrik Haapala. Kaikki muut hankinnat kesken kauden eivät tuoneet yhtikäs mitään. Näet se on sellainen juttu, että jos siellä on oikeasti pohjassa reikä pelissä (mikä minusta on totta) niin yksi pelaaja ei siihen laastarina toimi. Toivon, että mietitään ihan ensin, että onko pelissä jotain muuta vikaa kuin ne yksilöt - ennen kuin hankitaan yhtään ketään. Rikkinäisessä joukkueessa kaikki palaset menevät rikki.
Hyökkäyksen ongelma on se, että Rantakari / Kemiläinen hautoo kiekkoa sekunnin kaksi liian kauan ennen ensimmäistä syöttöä, jolloin vauhti pysähtyy hyökkääjillä siniviivalle ja tästä syystä hyökkäykset ovat mitä erikoisempia neppailuja.
Mahdollisesti joo. Omaan silmään tämä ei kyllä Tapparan suurin ongelma ole. Enemmänkin se, että kiihtyvät rintamahyökkäykset pelataan tosi huonosti, kun ei siinä oikein ole pakilla syöttösuuntia auki.
Minä näen enemmänkin sen, että hyökkäyksessä pelaajat karkailee liian kauas ja tarjonta pakeille ei riitä kuin sen, että he eivät avaa hyvin.
Näkemykset = rikkaus. En osaa sanoa, voisiko tuossa sinunkin versiossa olla perää.
Sekä että sanoisin. Varmaan tavoite on mennä vauhdilla ja avauksen pitäisi lähteä nopeasti. Todennäköisesti lokakuussa pelataan jo erilailla.
Mielenkiintoinen näkemys. Levtchistä ja kumppaneista näkee kahden pelin jälkeen, ettei ole syömähampaaksi Liigaan. Onko näiden kahden pelin perusteella jostakin muusta? Mielestäni ei. Jos joukkueella on vaikeaa, ei yksilöitäkään niin helposti esiin nouse. Jos viisikkopeli alkaa rullata jossain kohtaa paremmin, varmasti näemme Levtchiä, jota Kuusela ja Ojanen kehuneet.
kaksi peliä paikanpäällä seuranneena, kauheeta kuraa on peli. Ei paljon hyvää nähtävissä kuin ainoastaan mv pelissä.
Ymmärrän että asiantuntemuksensa puolesta suomen jääkiekon tietoviisain seisoo vaihtopenkin takana ja häntä ei kiinnosta se viihtyykö katsoja mutta siltä kaikki tuo on katsojan aliarvioimista. Päävalmentaja on mediassa ulkoistanut vastuun peliesityksistä lähes kokonaan pelaajille (vuoden 2016 potkujen syytä) mutta onhan tuossa tietysti joku pieni totuus. Ajatus poikkeaa silti paljon muiden päävalmentajien näkemyksistä (julkisuudessa).
Itse en usko että peli paljon tällä kaudelle kehittyy. Kaikkea kaunista puhuttiin Tappara aamupalalla (Tampereen puhelin) pari viikkoa sitten mutta kun kriittisesti katsoo niin mikään ei ole muuttunut viime kaudesta, saattaa olla jopa että Tapparan toimistollakin on alkanut haista jonkinlainen ylimielisyys, liian kauan mennyt liian hyvin.
Levtchiä on seurattu kohta 40 matsia (0+3), joten pientä esimakua alkaa olemaan jo. Lisäyksenä vielä, että Levtchi on 4 vuotta Moilasta ja 5 vuotta Tanusta vanhempi, joten pitäisi jo erottua.
Juu, eihän nää nuoret pojat tunnetusti kesällä kehity. Joten antaisin aikaa hieman enemmän, niin Levtchille, kuin koko joukkueelle. Sinä saat toki tuomiosi antaa nyt jo.
Vähän vaikea ulkokehältä sanoa, onko niin vai näin. Tapparan esitykset ei tietenkään miellytä kuin osaa faneista, mutta en jaksa uskoa, että organisaatio olisi tyhmä. Kyllähän se nyt vaikuttaa koko ympäristöön, jos menee pitkään hyvin. Joskus täytyy uusiutua ja ilman täytyy jotenkin puhdistua.
Tällä hetkellä Tappara on pelokas, laskelmoiva ja hidas. Pelaaminen muistuttaa vähän sellaista välimallin pelaamista, jossa ollaan tyytyväisiä siihen, kun hävitään vain vähän. Joskus täytyy käydä todella pohjalla ennen kuin ymmärretään, että muutos on pakko tehdä ja pelkäämällä ei saavuta yhtään mitään.
Tästä samaa mieltä, mutta kuinka paljon aikaa fanien pitäisi antaa? Viime kaudella yleisilme oli heikohko ja viime kaudella uskottiin pelistä toiseen, että sitä parannusta rupeaa tulemaan. Onko tällä kaudella sama agenda? Jokaisen pelin jälkeen annetaan lisää aikaa? Onko tällä ajalla jotain takarajaa?
Täysin fanista riippuvainen asia, kuten tuossa lukeekin. Minun puolesta jokainen muodostakoon oman mielipiteensä, kun haluaa. Vaikuttaa kuitenkin ristiriitaiselta sanoa, ettei vieläkään ole johonkin Liigassa ja sitten vetää viime kauden pelejä mukaan. Siksi tartuin tuohon kehittymiseen.
10 pelin sääntö: Kauden alkuun joukkueelle on annettava väh. 10 peliä aikaa näyttää. Tähän sääntöön ei vaikuta se että on ollut samantyylistä nihkeilyä kuin koko viime kausi. Vielä kahdeksan jäljellä. Eipä silti, keskusteluhan on ollut laadukasta, mutta todella yliampuvaa kuitenkin ajankohtaan nähden.
Otan tästä aikarajasta kiinni. Katsotaan siis kymmenen peliä.
Toivottavasti kaikki myös sitoutuvan tähän “marginaalisena” määreenä. Sen verran sotken vielä viime kautta, että silloin osan mielestä olisi pitänyt antaa aikaa koko runkosarja. Ja oikeastaan annettiinkin.
Turhautuminen johtuu viime kaudesta, jonka johdosta usealla on pinna kireällä. Tapparalla oli todella hyvät ja mielenkiintoiset pelaajat, mutta jotenkin kaikki saatiin samaan massaan ja pelit oli näitä 1-1 -vääntöjä.
Nyt on sama koutsi, ei niin paljon mielenkiintoisia pelaajia ja kahden pelin jälkeen näyttää aivan samalta kuin viime kaudella. Nyt vaan puuttuu se ratkaiseva Revon, Jugin ym. voittomaali, niin hävitään pelejä niukkojen voittojen sijasta. Sen verran on menestystä tullut, ettei runkosarjassa enää riitä pelkät tulokset. Ei kukaan jaksa katsella 1-1 -pelejä loputtomiin, vaan osa on jo jättänyt tulematta halliin.
Eipä ollut Revosta viime kaudella ratkaisijaksi. Jugi on aina Jugi - mutta ei hänkään pystynyt pelin lopussa Tapparalle pinnoja kääntämään.
Materiaalin pitäisi olla kaikin puolin nytkin riittävä. Noh annetaan sitä aikaa se kymmenen peliä ja puhutaan sitten lisää.
Niin, viime vuosina ollaan oltu vain finaaleissa ja pari kertaa otettu kannu kotiinkin. Ei muisteta sitä kun ollaan rämmitty Ilveksen tavoin pleijareiden ulkopuolella. Ollaan saatu siis makeaa mahan täydeltä, ja mahan pitäsi siis vain kasvaa…
Onhan se nyt hälyttävää, että Tappara pelasi viime kauden jälkeen finaaleissa. Jossitella toki voi, mutta enpä usko, että olisi pelannut finaalia, jos olisi tullut vastaan HIFK tai JYP aikaisemmassa vaiheessa.
Toki eipä Tapparan finaalipaikkoja kukaan voi mihinkään viedä, mutta eipä niistä tällä kaudella saa yhtikäs mitään. Kärpät kävi tuossa pari kautta pronssilla ja sijalla 8. Sen jälkeen se vyöryi taas kerran vakuuttavaan mestaruuteen. Tällä hetkellä ollaan häviämässä tuo kärjen taisto Kärpille - ja pahasti.