Väitöstutkimus: Jääkiekon seuraajien informaatiokäytännöt

Hei,

Olen tekemässä väitöskirjaa jääkiekon seuraajien informaatiokäytännöistä Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää ja kuvata 2000-luvun penkkiurheilijoita sekä penkkiurheilua harrastuksena jääkiekon seuraajien kautta. Kyselylomakkeella kartoitetaan jääkiekon seuraajien toimintaa pelkän pelien seuraamisen ulkopuolella. Millaiset sisällöt jääkiekon seuraajia kiinnostavat? Millaisia sisältöjä jääkiekon seuraajat hyödyntävät tai jopa itse tuottavat? Tarjoavatko jääkiekkoon keskittyvät verkkoyhteisöt jääkiekon seuraajilla muutakin kuin jääkiekkoaiheisia sisältöjä?
Tutkimusotanta kerätään jääkiekon seuraajien varaan rakentuvista verkkoyhteisöistä. Kyselylinkkiä sopii jakaa muille foorumeille tai vaikka jääkiekkoa seuraavalle kaverille vastattavaksi.

Vallitseva poikkeustila vaikuttaa myös jääkiekon seuraamiseen, sillä valtaosa kilpaurheilusta on ainakin toistaiseksi tauolla, eikä pelejä normaalisti pelata. Vastaajaa pyydetään vastauksia antamaan kauden aikaisten toimintamalliensa mukaisesti. Miten vastaaja toimi esimerkiksi kuluneen kauden 2019-2020 aikana keskimäärin?

Kysely muodostuu pääasiassa “valitse oikea vaihtoehto” -tyyppisistä kysymyksistä, joiden lisäksi lomakkeella on pari vapaaehtoista avointa kysymystä. Kyselyyn vastaaminen vie enintään kymmenisen minuuttia. Kyselyn tulokset julkaistaan artikkelimuotoisen väitöskirjan artikkeleina.

Kaikki kyselyn vastaukset käsitellään anonyymisti. Kyselyssä ei kerätä henkilötietoja, mutta tilastollisten analyysimenetelmien mahdollistamiseksi muutamia vastaajaa koskevia taustoittavia kysymyksiä on. Kyselylomakkeen ohella aineistoa tutkimukseen kerätään haastatteluilla. Tästä johtuen kyselyn lopussa on vapaaehtoinen mahdollisuus jättää sähköpostiosoitteensa yhteystiedoksi, jos vastaaja kokee kiinnostusta haastateltavaksi. Sähköpostiosoitteita ei yhdistetä kyselyvastauksiin.

Kyselylomake on avoinna 3.4.2020 - 19.4.2020. Kyselyyn voi vasta täällä: KYSELY ON SULKEUTUNUT. Kiitän kaikkia vastaajia!

Mahdollisiin kysymyksiin vastaan mielelläni sähköpostitse, yksityisviestein tai vaikka tässä ketjussa.

Kiitän ajastanne jo etukäteen!

Ystävällisin terveisin,
Ari Rintee, väitöskirjatutkija
etunimi.sukunimi@tuni.fi
Tampereen Yliopisto

21 tykkäystä

Kysymys 4. Miten kysymkseen tulisi vastata jos käy höntsäämässä kerran tai kaksi tälläisinä märkinä talvina niin kuin tämä talvi oli. Joku asuu onneksi Koulukadun kentän läheisyydessä niin pystyi yleensä käymään höntsäämässä…

Vastaa fiiliksen / omantunnon mukaan.
Henk.koht. lasken höntsäilynkin kyllä pelaamiseksi. Vastaajasta kiinni, että kokeeko oman aktiivisuutensa niin suureksi, että pitää höntsäilyä harrastuksena. Toki kulunut talvi on ulkojäiden käyttäjille ollut hieman haastava, joten sekin on huomioitu.

1 tykkäys

Jestas sentään :smiley: On jokseenkin hienoa seurattavaa, kuinka pitkälle jatkat paneutua samaan aiheeseen :slight_smile: Gradu oli ja meni - lopetatko opiskelun jossakin vaiheessa? :smiley:

3 tykkäystä

Moikka @rinne
Mä täytin lomakkeen, mutta viimeisen sivun “Lähetä” -nappi ei toimi minulle. :open_mouth:

Onko joku muu huomannut samaa?

Kävin vilkaisemassa, ja lomakkeelle näyttää kyllä kertyvän vastauksia tätä kirjoittaessanikin. Eli ilmeisesti se “Lähetä” -painike toimii ainakin osalle oikein. Tuohan on ihan Microsoft Formsin -peruslomake, että siinä ei pitäisi mitään erityistä olla. Sen myös pitäisi toimia kaikilla laitteilla / selaimilla. Äkkiseltään en keksi mitään syytä, miksi vastaus ei menisi läpi. Paitsi joku hetkellinen häiriö jossakin.

Ihan mielenkiinnosta. Millä laitteella / selaimella tuon ongelman havaitsit?

Android puhelimella ainakin toimi hienosti. Juuri vastasin kyselyyn.

1 tykkäys

PC+chrome ja vastattu

2 tykkäystä

Vastattu, hieno tutkimus :slight_smile:

1 tykkäys

Vastattu kyselyyn :slight_smile: , minulla tuo Lähetä-nappi toimi mainiosti. :+1:

2 tykkäystä

Kysely toimii kuin junan vessat.

2 tykkäystä

Tehdääs tällainen loppusuoran “ylös” -tyyppinen toimenpide.

Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia toistaiseksi vastanneita. Vastauksia on kertynyt varsin mukavasti, joten turhaan ei kyselylomake ole jaossa ollut tälläkään kertaa, eikä väkisin ole tarvinnut ketjua ylhäällä pitää. Kiitos kaikille siitä.

Mikäli jollakulla on tylsää, lomaketta ei vielä ole läpi naputellut ja tahtoo ajastaan kymmenisin minuuttia täyttää, niin kyselylomake on auki 19.4. iltaan saakka. 23:59 lomake sulkeutuu. Joten halutessaan vielä ehtii. Kiitän jo etukäteen, mikäli joku tarjoukseen tarttuu.

Kolmantena:
Jonkun verran on tullut kysymyksiä / toiveita, että tulokset jaettaisiin aikanaan nähtäväksi. Uskallan luvata tämän tapahtuvan, mutta aikataulua en uskalla luvata. Tampereen yliopisto suosii vahvasti Open Access kanavia kaikessa julkaisutoiminnassa, joten tuloksia ei tulla piilottamaan maksumuurin taakse. Kun aikanaan saan aineiston purettua ja analysoitua, niin pyrin jakamaan syntyvät johtopäätökset myös eteenpäin halukkaille luettavaksi. En minä yksittäisviestejä lupaa, mutta härskisti saatan esimerkiksi tätä ketjua hyödyntää ja jakaa artikkeleita näkyviin. Luvassa ei ole mitään romaania, kun tarkoitus olisi aineisto artikkeleiksi jakaa. 4 tai 5 artikkelia lienee lopullinen määrä hieman kertyvästä aineistosta ja toisaalta mahdollisesti ottamistani sivupoluista riippuen.

Vielä kerran. Kiitokseni kaikille vastanneille jo tässä vaiheessa!

7 tykkäystä