Jos jonkun täytyy pitää jotain tipattomia tammikuita tai muita jaksoja ilman olutta tai muita niin se on mielestäni merkki ongelmasta alkoholin kanssa. Silloin paras vaihtoehto on lopettaa kokonaan.
2 tykkäystä
Enemmänkin näen, että joku joka pitää tipattoman ja pystyy siihen ilman ettei ole ihan persuksiin ammuttu karhu koko tipattoman ajan niin sillä ei ole mitään ongelmaa.
1 tykkäys
“Ongelma” on jokaisen oma tulkinta. Sanoisin, että tipaton ei ole oikeasti paras tapa mitata oman ongelmansa laatua - jos pitää sitä ongelmana ylipäätään.
Mun äidin mielestä pikkuveli juo liikaa, kun juo viikossa n. 8 olutta eli toisin sanoen arki-iltanakin saattaa juoda pari olutta. Itse en pidä pikkuveljen tilannetta “ongelmana”, koska juominen ei juuri koskaan johda humaltumiseen. Jos pari olutta toimii rentouttajana niin sitten toimii, en näe tuollaista “ongelmana.”
Mutta jälleen kerran vain sillä itse määritellyllä ongelmalla on merkitystä: minä pidin 20-vuotiaana jatkuvia krapulapäiviä ongelmina viikonloppuisin. Pidin sitä ongelmana, joka vie minulta paljon aikaa sellaisesta, jolle haluan vapaa-aikaa antaa. Kun koin ongelman subjektiivisella tasolla riittävän vahvasti niin kännihakuisesta juomisesta luopuminen ei sinänsä vaatinut yhtään mitään - se vaan jäi pois.
Ongelmaan liittyy paljon sellaista, johon on vaikea antaa vastauksia. Ihmisillä on aika erilainen toleranssi ja toleranssiakin voi harjoitella. Jotain kai sekin kertoo, että ympäristö arvostaa “pöydän alle juomista.” Jos haluaa kehittää toleranssia niin on mielestäni paljon parempiakin kohteita; voi kehittää toleranssiaan sairauksille syömällä terveellisemmin ja voi kehittää toleranssia lihaskunnon heikkenemiselle liikkumalla enemmän.
Yksi sellainen toleranssi, jota minä en kaipaa “on sietää paljon viinaa.”
Turkissa asuessani, oli minulla yksi naapuri, joka työskenteli kirurgina. Hän naukkaili joka päivä jotain ja puutarhahommissakin hänellä oli aina pari rakilasillista vierellään ”hiukopalaksi”. Kerran hänet pysäytettiin ratsiassa ja todettiin, että kaverihan on kännissä ja vieläpä ratissa. Tää mies selitti, että hän on päivystysvastuussa ja on kiire leikkaukseen, jolloin poliisit soittivat sairaalaan ja saivat sieltä vahvistuksen ja pistivät kirurgin takaisin autoonsa ja käskivät pitää kiirettä, ettei potilas menehdy ennen leikkausta.
Kerran hän piti tipatonta kuukautta ja kertoi minulle miten hyvä olo on nyt, mutta haikeasti odotteli kolmen päivän päähän, jolloin saisi taas avata korkkia. Tälle miehelle alkoholi oli kaveri ja kapinamielen osoitus myös sikäläistä uskonnollista valtapuoluetta vastaan. Siinä oli niin vahvat perusteet alkoholismille, ettei sitä oikein olisi enää saanut muuttumaan mikään. Ilman alkoholia vietetty kuukausi ja hänen ymmärryksensä myös lääketieteellisistä hyödyistä ei saanut jättämään alkoholia, koska se oli hänen valintansa poliittista valtaa vastaan taistelemisessa => en itse valitsisi kyseistä tietä, mutta ymmärrän myös sen näkökulman, jos ympärillä oleva kulttuuri alleviivaa pukeutumisella ja kaikella uskontoa, että hänen tapansa on osoittaa alkoholilla, ettei hyväksy ympärillään olevaa uskontoa.
Suomessa onneksi asia on vain henkilökohtainen eikä ole pakko olla alkoholin kanssa tekemisissä, jonsei tahdo. Tosin työpaikoilla saunailloissa saa kyllä asiasta kuulla, jos viettää tipatonta iltaa, mutta sekin on ehkä veljelliseksi tulkittavissa…
3 tykkäystä
Riippuu kai vähän mitä sillä tarkotetaan. Jos puhutaan ihan oikeasta alkoholiongelmasta niin se oma tulkinta on ihan yhdentekevä, koska alkoholistit harvoin näkevät omaa juomistaan ongelmana, tai ainakaan myöntävät sitä. Korkeintaan käyttävät sitä perusteluna juomiselleen, “mulla on ongelma niin mun on pakko juoda”. Silloinkaan ei yleensä kuitenkaan ole minkäänlaista halua muuttaa tapojaan, seon vaan hyvä syy juoda lisää.
Tietysti on sit eri asia jos ei ole vielä varsinaisesti alkoholisti vaan miettii muuten vaan omaa alkoholinkäyttöään, sillon totta kai se oma mielipide on paras mittari.
Kuulostaa yhtä hyvältä selitykseltä kun jos joku vanha liekkimajan rantareiska kertois juovansa sen päivittäisen Gambinansa vastalauseena suomalaiselle holhouskulttuurille.
1 tykkäys
Nimenomaan. En itse ymmärrä tätä selitystä järkeväksi, mutta asiat ei aina mene logiikan mukaan perusteltuna järjellä vaan tunteella. Turkkilainen yhteiskunta on samankaltainen tunneyhteiskunta kuin Suomi, mutta Turkissa tunne on avoin ohjaava tekijä, kun taas Suomessa vankiloissakin viruu niitä peitetyn tunteen viinan vallalla vapaaksi päästettyjen seurauksena. Eli katson perusteluni olevan kohtuullisen aukoton, kun yritän avata logiikkaa tunteen kautta
Edellisiin viesteihin pikku kommenttina: Oma neljän viikon tipaton päättyy huomenna hakametsässä, koska pari olutta nyt vaan kuuluu ottelutapahtumaan. Itsellä tipaton jakso ei tämän kokeilun perusteella herätä sen kummempia fiiliksiä mihinkään suuntaan eikä viikottaisten parin, kolmen oluen pois jättämistä ostoslistalta edes huomannut. Unen laatu on ehkä vähän parantumut ja olo siksi pikkuisen virkeämpi, mutta tähän voi vaikuttaa muutkin asiat. Suosittelen silti kokeilemaan ja ehkä pidän jonkun mittaisen tipattoman myöhemminkin kuluvan vuoden aikana.
Samoilla fiiliksillä täälläkin. Ehkä nestettä poistunut kehosta hieman ja posket kaventuneet… Mutta paino ei oo kyllä pudonnut vaikka liikkunutkin olen. Ehkä syömistä pitäis valvoa enempi.
Lauantaina saattaa mullakin yks olut mennä kun bändillämme on keikka ja ne yhet roudauskaljat ollaan “pruukattu” ottaa… Saas nähä kui äijän käy.
Tipaton noin neljättä vuotta.
8 tykkäystä
Kovasti yksilöllistä on se missä menee raja. Itsellä rajoittavana tekijänä juhlimiselle on useamman päivän kestävät krapulat + juhliminen on aika tyyristä leikkiä. 1-2 kertaa tulee otettua kuukaudessa ja mitään iltakaljoja en juo ollenkaan oikeastaan. Jo ihan muutaman kaljan juominen illalla näkyy olossa seuraavana päivänä.
Pidän kyllä kovasti illanvietoista ja alkoholin vaikutuksen alaisena olosta varsinkin jos on hyvää seuraa jne.
2 tykkäystä
Nollalinja jo vuodesta -64 eikä harmita yhtää…
10 tykkäystä
3 tykkäystä
Lainaus jutusta: ”Vanhempani olivat hyvissä viroissa ja arvostettuja työelämässä. Matkustimme ja taloudellinen tilanne oli perheessä aina hyvä. Aina mentiin kuitenkin alkoholi edellä.”
Ei se alkoholismi katso yhteiskuntaluokkaa. Suomessa kulttuuri on alkoholikeskeinen, mutta ei sitä enää kovin hyvällä katsota jos vaikka firman bileissä vetää ns. koomakännit. (puhun ns. ”valkokaulushommista”) Ainakin nuoremmassa sukupolvessa tuntuu myös olevan yhä enemmän asennetta ettei kännääminen ole ”cool” juttu. Bileissä voi juoda myös vissyä eikä sitä kyseenalaisteta.
Itsellä alkoholin vähentäminen aikoinaan lähti siitä ettei yksinkertaisesti tehnyt mieli juoda. Opiskeluaikoina ja sen jälkeenkin oli (viikonloppuina) monia kosteita iltoja, mutta nykyisin arvostan todella paljon sitä että herään virkeänä ilman kohmeloa. Otan oluen tai useamman silloin kun siltä tuntuu, mutta kännäämisen olen jättänyt, koska siitä ei saa iloa. Tissuttelukin on vaan opittu tapa, mutta pikkuhiljaa annoskokoa vähentämällä voi siitäkin päästä eroon jos haluaa.
En ala ketään neuvomaan, jokainen miettiköön suhteensa alkoholiin. Siihen on helppo testikin: jos muutaman viikon tipaton tuottaa henkistä tuskaa, niin on ehkä syytä herätä.
7 tykkäystä
Ilta-Sanomat oli uutisoinut tuon mielipidekirjoituksen, ja siellä taas kommenteissa normaaliin tapaan vedetään kilareita alkoholin myyntirajoituksista. Vaikka kirjoituksen pääviesti oli, että on ikävää viedä lapsenlapsia isoisän seuraan syömään, kun pappa käyttäytyy viinin takia pelottavasti. Ihan kuin koettaisiin, että moittimalla viinipäissään sopertamista vaarannettaisiin alkoholin saatavuus kaupoista. On se alkoholi siis joillekin tosi tärkeä, ja puolustusreaktio käynnistyy hyvin herkästi.
(IS:n alkoholiuutisissa roikkuu muuten liitännäisenä päätoimittajan ikivanha kolumni, joka harrastaa samaa olkiukkoilua ja kerää samanmielisten peukutuksia sekoittamalla alkoholipolitiikan ja yksilttäisen yksilön tarinan tarkkaan mietityllä tavalla. Eilen samainen IS teki ison numeron siitä, miten riemukasta oli saada viedä kaljaa katsomoon Tallinnan ottelussa.)
1 tykkäys
Tämähän on ikuisuuskysymys, johon ei kai liene muuta vastausta kuin se, että raja menee juuri siinä, mihin yksilö itse sen asettaa.
Isäni joi runsaasti nuorena miehenä eka aviossa, mihiin osaltaan vaikutti se, että hänen vaimonsa joi vielä runsaammin.
Erossa (joka siihen aikaan oli tuiki harvinainen) kaksi yhteistä lasta määrättiin isäni holhoukseen juuri äidin vaikeamman alkoholismin takia.
Sitten 7 vuotta merillä seilanneen konemestarin kanssa kihloissa ollut ja absolutistivanhempien kodista peräisin ollut äitini suostui kihlaeron otettuaan (kun konemestari ei suostunut ottamaan työpaikkaa maista) eronneen juopon kosintaan, kun ei halunnut omien sanojensa mukaan “merimiehen muijana” loppuelämäänsä viettää ja otti isäni kaksi avioerolasta kaupan päälle.
Ehdoksi suostumiselleen hän asetti sen, ettei isäni voi ottaa molempia - uutta vaimoa ja pulloa. “Jos pullo tulee, minä lähden”, hän kertoi sanoneensa.
Siinä oli niin kova motiivi isäukolleni, että muutamaa pientä lipsahdusta (ei edes repsahtanut) lukuunottamatta hän pysyi viinasta irti. Ehkä tuo suuri rakkaus, joka eka liitosta puuttui, pelasti viinariippuvuudelta ja viinaan kuolemiselta, mutta ei tuo kuiva alkoholistin elämääkään tietysti herkkua ollut. Minun ja kahden nuoremman sisarukseni kannalta riippuvuus vaimosta kumminkin oli parempi vaihtoehto kuin rapajuopon riippuvuus viinasta. Isäni valitsi ja tahtoi elää erilaista elämää kuin sitä perhehelvettiä, jonka sisaruspuoleni olivat joutuneet kokemaan.
Kunnioitan edelleen molempia, jo edesmenneitä vanhempiani, joka valitsivat lastensa elämää puolesta viinattoman elämäntien.
Onneksi kumpikaan ei saarnannut lapsille viinan kiroista, joten alkoholista ei tullut elämiemme vedenjakajaa. Hupaisinta oli, että he päästivät minut (tuolloin lähes raittiin) jopa viinakauppaan tienaamaan opiskelurahoja ollenkaan varoittelematta ammatin mahdollisista vaaroista. - Luottivat kai kasvatuksensa tuloksiin?
Vanhempani eivät siis ylikontrolloineet eivätkä myöskään olleet välinpitämättömiä saatikka heitteille jättäviä. Siinä olivat eväät arkisen elämän ja alkoholin käytön hallinnalle eli RAJAN vetämiselle, joka silti tuotti pulmia meille sisaruksille nuoruusvuosinamme. Nykyään osaamme sekä ottaa, jättää ottamatta että lopettaa ottamisen sopivassa vaiheessa.
7 tykkäystä
Pakko sanoa että minulle juominen on ongelma.
Keskimääräisenä päivänä arvelisin juovani:
- Neljä isoa kuppia kahvia = noin 1 litra kofeiinia ( Kulta Katriina tummapaahto)
- Pari puolen litran pulloa Pepsi Maxia = litra aspartaamia ja kofeiinia.
- Lounaan yhteydessä ja joskus ihan janoon rasvatonta maitoa vajaa tölkki päivässä.
- Illallisen ( huono tapa syödä iltaisin aikaisintaan kasilta) yhteydessä iso viinilasillinen punkkua ja vettä / joskus korvautuu isolla oluella ruuasta riippuen.
- Ja yöpöydällä on litran treenipullo vettä, joka aamuisin on yleensä todella vähissä.
Varmaankin tuo Pepsi Max pitäisi alkuun korvata vedellä.
Oikea Paavo pesusieni siis.
1 tykkäys
Alkoholisti ei itse kykene asettamaan rajaa mihinkään. Muut usein pystyvät, mutta alkoholistia ei kiinnosta. Ei, vaikka elämä romuttuu ympäriltä.
Siinä vaihessa, kun alkoholisti tajuaa asettaa rajan, hän lopettaa viinan juonnin.
Alkoholistin pystyy mielestäni määrittelemään alkoholisti itse ja/tai läheiset.
2 tykkäystä
Sitä käytön määrän ja/tai tiheyden rajan asettamista tarkoitin. Siis rajan asettamista itselleen . Muiden asettamat rajat kai koskevat sitä, miten pitkälle ovat valmiit sietämään/kestämään toisen eli lähimmäisen alkon käyttötapoja.
Ei noissa juomatottumuksissa ole muuta epäterveellistä ole kuin rasvaton maito. Tai no hiilihappo ei tee hyvää hampaille. Jos ei unet kärsi niin litra kahvia on vielä ihan kohtuullinen määrä. Vettä olis kyllä hyvä juoda päivän mittaan pari litraa. 1 olut tai lasi punkkua päivässä pidentää tutkitusti ikää. Aspartaamista en osaa sanoa. Kaiketi aika neutraali aine?
Aspartaami lienee maailman eniten tutkituin aine. Turvalliseksi todettu, mutta kiistelty.