Onpas söpö!
Tuli ihan sama mieleen, vaikkakin kyse on petoeläimestä…mutta silti.
Nyt asia mikä sai hyvälle tuulelle niin Tappara pelaajien hyvät otteet Karjala turnauksessa.
Enkä puhu pelistä leijonista vaan ylipäänsä Tapparan pelaajista joita siä pelas tänään💪
Kovaa tekemistä kaikilta.
Isänpäivä. Näin korona-aikana ei ihan hirveästi ole ollut aihetta juhliin vaan enemmän arki on ollut perus puurtamista joten näistä päivistä on otettava ilo irti.
Saaliina tänään itse tehtyjä hienoja kortteja sekä aina tarpeellinen avaimenperä.
Vielä kunnon kakkukahvit niin kyllä kelpaa.
Ehkä meiltä tulee vielä uusia F1-kuskeja (toki pitkä matka vielä):
Mökillä kavereiden kanssa. Muut nukkuu. Minä paistan takassa makkaraa, tuijotan tulta. Ja kuuntelen Timo Rautiaista. Yksin kertaisesti parhautta☺️
Hienon keikan heitti Ismo Alanko Tavastialla
Hieno mies ja mikä parasta, hänkin pelaa pingistä. Tapailemme muutaman kerran kaudessa, mutta emme ole kohdanneet pelipöydällä. Vaimoni on pelannut 2 kertaa Ismoa vastaan. Sanomattakin on toki selvää, kuka noista peleistä on ulos tullut voittajana.
Vaimollasi on ollut käsien liikeradat kohdillaan
Vaikka tämän illan peli oli mitä oli, niin 3-vuotiaan kummitytön kommentit.
Oli pitkään puuhastellut muuta samassa huoneessa, jossa katsomme peliä telkkarista.
Mutta kesken toista erää vakavalla äänellä: “Oi voi. Voi sentään. Huono juttu. Keltaiset … Ilves … ne on vaan… vaan paljon nopeampi. Tappara ei ole nopea.”
Toisella erätauolla totesi ratkaisuehdotuksena, että “Keltaisten ei pitäisi niin paljon tunkea sinne maalin luo”.
Oli siis seurannut jonkun aikaa (hyvin tarkkaavaisesti) ensimmäistä erää, joten siitä tiesi kumpi pelaa keltaisilla paidoilla ja kumpi sinisillä. On ihan vannoutunut Tapparan kannattaja. Pelipaitojen värin kanssa pitää jelpata, jos ei “Tapparan merkki” heti osu silmään.
Viki ja Köpi YLEX Naurumaraton!
Nenäpäivä ja 313 000€ !!!
Olin tulossa samaa kirjoittamaan melkoinen rypistys näki kyllä, kuinka lopussa painoi mut silti loppuun asti ja huikea summa
Tämä! Ja aivan SAATANASTI SAMBAA!
Reilut kaksi ja puoli vuotta myöhemmin onkin sitten päästy jo ihan vakimieheksi näihin puuhiin. Sattuneesta syystä seisomakatsomon meno on jäänyt viime kausia vaisummaksi, vaan eipä se omaa tekemistä ole haitannut. Hiemanhan tuossa itse pelin seuraaminen kärsii, mutta kivasti tuossa pääsee itseään toteuttamaan ja onpa tuo rumpu myös erinomainen väline purkaa heikomman pelin aikana turhautumista.
Ensimmäinen ilmeisesti tosissaan heitetty pohdinta siitä, pitäisikö Tapolalle antaa het kenkää, bongattu tuolta “Tapparan peliesitykset”-ketjusta.
Olin vähän kahden vaiheilla, että pitäisikö tuon huvittaa vai harmittaa, mutta päätin huvittua, jolloin on itsellä kivempaa!
Isälle tehtiin tänään ohitusleikkaus, operaatio meni hyvin!
Tänään oli mukava päivä.
Kävin synttäreillä ja näin kaikki lapset ja lapsen lapset kerralla.
Harvoin osuu koko bändi kerralla kasaan.
Tänään oli ihan hiton hyvät bänditreenit!!
Arvostan aina sitä, kun palstan henkilökunta osoittaa oikeasti pelisilmää. Ja hyvällä maulla myös vähän huumoria sekaan
Ilves otti näköjään Jukureilta pannuun.