Asiat ja ihmiset, jotka vi... harmittavat

Kävin kolmessa paikkauksessa ja pyysin aina puudutuksen. Aineet vissiin kehittyneet, sillä puudutus alkoi parissa minuutissa eikä tuntunut pienintäkään vihlaisua poratessa. Hommaa voisi pitää jopa rentouttavana ellei olisi hiostavaa tuolinpäällystettä ja neljää kättä instrumentteineen venyttämässä suutani joka suuntaan…tuo käy pidemmässä hoidossa vähän tuskalliseksi…

1 tykkäys

Tää suoraan sanoen vituttaa itseänikin niin, ettei veri kierrä. Silloin harvoin kun joudun bussilla liikkumaan, tekisi mieli poltaa kaikki linja-autot. Ei se, että se itse matkustaminen on jo täyttä masokismiä, mutta kun koittaa reittioppaasta katsoa mihin aikaan pitäisi olla pysäkillä niin sinne ajoissa mennessä huonolla säkällä näkee sen bussinsa takavalot. Ja oikein huonolla säkällä se seuraava ei vain jostain syystä tule. Sit pikkuhiljaa joutuu taas toteamaan, että 10 minuutin matka keskustaan onkin kestänyt kohta tunnin.

Ei ole mikään sitten muuttunut Tampereen bussiliikenteessä sitten vuoden 2002… Sama meno jatkuu, ei siinä paljon sähköinen aikataulu helpota kun auto meni jo, tai ei tule laisinkaan.

1 tykkäys

Bussi-aikataulut ovat ratikkatyömaiden ja muun ruuhkautumisen takia etenkin ruuhka-aikaan hyvin ohjeellisia. Itsehän käytän Depart-appsia (Nyssekin lienee hyvä) tai lissu.tampere.fi → voi vähän ennakoida, koska se oikeasti tulee.

Hackerit CS:Gossa… Siis voi ■■■■■ että menee ihon alle. Saunan taakse pitäs laittaa…

4 tykkäystä

Oltiinko me samassa pelissä äsken?:joy::joy: Kaveri tuumas ennen peliä, että vkäyrä ollu niin korkeella tänään niin joku aimbottivihu enään puuttuu, sieltähä tuli sitten oikeen kunnon cykablyat ragehackeri ettei oo vähään aikaan vastaan tullukkaan.

1 tykkäys

Siis oon hävinny nyt 6 peliä putkeen…Viidessä niistä ollu joku koodari… ja monesti menny päälle kun ovat 9-1 häviöllä tyyliin… mikä rankki oot?

Juuri tipahin LEM:iin, juu näinhän se on, tosin tuossa äskeisessä pelissä tuolla oli Aimbot ihan alusta loppuun. Hauskaa kun katseli vielä jampan highlightit demosta, niin peliäly, liikkuminen ja tähtäys yleensä silverin tasolla, mutta samantien kun vihu tulee eteen niin kajahti tauluun. :smiley:

E. Niiden omatkin sano, että kickisivät jos pystyisivät mutta kun on joku kaveri sillä sielä, yllätys…

3 tykkäystä

Ite oon dmg, tossa oli ihan hilkulla pääsy LE mutta nyt kuumottaa että koska lähtee rankki…Pitäs saada semmonen kunnon jengi millä pääsis ylöspäin… Kaikki kaverit jotain mg mg2 niin ei oikein pääse kehittyyn :smiley:

Joo, tämä. Kyllä hammaslääkäri saa kivun lähtemään, jos haluaa. Tosin ne piikit runnotaan aika mukaviin paikkoihin ja melkein koko leuka puutuu.

Monesti itellä vaatii useamman piikin ja vähän pidemmän odotusajan, että alkaa vaikuttamaan. Polvileikkauksessakin piti laittaa kaksi piikkiä selkään.

Näin mullakin oli ennen, mutta nyt löysin hammaslääkärin joka osasi hommansa.
Eikä muuten ollut koko leuka puudutettu.:slight_smile:

1 tykkäys

Mun hammaslääkäri osaa asiansa myös. Puuduttaa just sopivasti. Se mikä hänessä harmittaa on, että on todella fiksu, hauska ja kaunis. Ja hammaslääkäri saatanan saatana.

8 tykkäystä

Minua harmittaa tai tarkemmin sanottuna kuvottaa selfiekulttuuri, joka on levinnyt onnettomuus- ja rikospaikoille. Esimerkiksi uhrien auttaminen tai kuolleiden kunnioittaminen on jäänyt toissijaiseksi selfien ottamiselle. Katsokaa, tässä minä ja puukotettu ruumis, kuinkahan moni minusta nyt tykkää?

Ruotsissa on nyt säädetty laki, joka kieltää onnettomuuspaikalla kuvaamisen. Tämä ei tietty ratkaise kaikkea, mutta on hyvä alku ja antaa paremman suunnan.

4 tykkäystä

Tilannetta ei helpota se että roskalehdistö maksaa lukijoille onnettomuuspaikkakuvista. Se jos joku on mautonta.

Sitten parhaimmillaan kirjottavat itse aihetta kritisoivia uutisia.

7 tykkäystä

Ja kun ne vielä oikein pyytää niitä kuvia. Esimerkiksi vaikka jossain keltaisessa lehdessä hehkuu keltaisena otsikko "Juuri nyt: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tampereella! Olitko paikalla? Lähetä kuva (tähän kohtaan puhelinnumero tai sähköposti)

2 tykkäystä

Sanojen mulkkaus. Miksi vanhat hyväksi havaitut sanat pitää laittaa uusiksi. Yksi harmituksen ja ihmetyksen kohde tämä helvetin viipeellä?? Millä kumman syyllä ovat alkaneet tuota viljellä, olisko viivepelistä johdetuu epäsikiö? Se on viiveellä!

9 tykkäystä

Ehkäpä tähän on tulossa korjaus. Olen monesti ollut sitä mieltä ettei meidän pidä seurata ruotsalaisia kaikessa, mutta tässä naapurit ovat oikealla tiellä…

Tämä tapaus v…taa yhä edelleen, vaikka muutaman päivän takaa onkin. Nyt ei viitsitä niitä kännyköitä kaivaa esiin, että hälytysnumeroon soitettaisiin edes. Kuinka välinpitämättömiä ihmiset oikein ovat.

1 tykkäys

Tapasin tänään asiakkaan sairaalassa, joka oli niin patologisen ilkeä, että sellaista ihmistä en ole koskaan tavannut.

On muuten äärimmäisen vaikeaa ottaa ilkeilyä vastaan suuttumatta taikka pitemmän päälle muttumatta kyyniseksi mulkvistiksi itse.

Yksi keino jota kannattaa yrittää on että mielessään kiittää ilkeilijää siitä, että tämä antaa minulle opetuksen siitä, miten ei pidä käyttäytyä ja millaiseksi en saa antaa itseni muuttua. Näin kun asian ajattelee, ilkeilijälle osoitettu vapautunut hymy on aivan aito ja puhdistava.

8 tykkäystä