Suomen hallitus kokoontui tiistaina iltapäivällä käsittelemään uusia rajoituksia ravintolatoiminnalle. HS:n tietojen mukaan ravintolat määrättäisiin lopettamaan anniskelu mahdollisesti jo puolelta öin.
Se olisi Raunion mukaan kuolinisku käytännössä kaikelle yökerhotoiminnalle.
Raunio sanoo ymmärtävänsä, että koronaviruksen leviämisen estämiseksi on tehtävä vaikeita päätöksiä – mutta niiden pitäisi kuitenkin perustua näyttöön siitä, että tartuntaketjut todella leviävät yökerhojen kautta.
Tällaista ei Raunion mukaan ole osoitettu.
”Tilanne on se, ettei [Terveyden ja hyvinvoinnin laitos] THL osaa itsekään vastata siihen, kuinka moni tartuntaketju on lähtenyt yökerhoista. Maanantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa laitoksen edustaja totesi, ettei asiasta ole mitään tilastoa olemassa”, Raunio sanoo.
”Nuoret eivät lopeta juhlimista, vaan siirtyvät kotibileisiin. Siellä viruksen leviämistä on entistä vaikeampi rajoittaa”, hän sanoo.
Esimerkkinä Vikström mainitsee Tanskan, jossa ravintolat sulkevat ovensa kello 22 illalla. Yökerhot on puolestaan pidetty kiinni keväästä asti, mikä on siirtänyt juhlinnan yksityiskoteihin.
Tällä hetkellä Tanskan koronatartuntatilanne on huomattavasti Suomea pahempi: viimeisen 14 päivän aikana on havaittu 118,6 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden, kun Suomessa vastaava luku on 21,1.
”Siitä olen huolissani, että mennäänkö meillä nyt Tanskan polkua. Juurisyy on se, etteivät nuoret ihmiset koe tätä tautia omaksi ongelmakseen, vaan jatkavat toistensa tapaamista ja juhlimista. Siksi anniskelun rajoittaminen ei ratkaise tätä ongelmaa”, Vikström sanoo.
Ja juuri oli Tahkon mökkibileissä 50 nuorta altistunut Koronalle, ettei tää tosiaan tuo kuin työttömyyttä ja taloudellista hallaa jos hallitus tekee typeriä päätöksiä ravintola-alalle…