COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 3. erä

Pojan koulussa oli aluksi 4-6 luokkalaisilla maskit, mutta laajeni 1-6 luokkalaisiin keväällä.

Belgiassa on tutkittu leviämistä kouluympäristössä. Tulosten perusteella hyvin tarttuu ja koulujen merkitystä leviämiskanavana pidetään oletettua suurempana.

Itseäni tämä kiinnostaa tietysti kiinnostaa siksi kun taloudessa on rokottamaton <12v lapsi. Vuoreksen perusteella tässä saa varautua siihen että kohta pääsen taudin kanssa hands-on tuntumaan.

2 tykkäystä

Toisaalta ihmeen vähän on kouluissa tarttunut. Odotukset oli kuitenkin, että heti lukuvuoden alusta räjähtää pommi ja edes kaikkia koululaisten vanhempia ei ehdi rokottamaan ennen sitä. Vasta nyt isommista tartunnoista kouluissa on alettu puhumaan. Ja tällä viikolla monet yli 12-vuotiaatkin on saaneet jo toisen piikin :ok_hand:

30.10. klo 15–18 Hakametsän jäähallin parkkipaikka (rokotusbussi): Rokotukseen pääsee myös Tappara–Jukurit-pelin ensimmäisellä erätauolla.

4 tykkäystä

Aamiainen Jari Korkin kanssa -videohaastattelussa Salminen sanoo, ettei mitään rajoituksia pidetä yllä niiden itsensä tähden.
“Siihen on ollut tietty syy, ja se syy on se, että nämä ympäristöt ovat olleet rokottamattomille riski. Jos tämä voidaan poistaa toisin keinoin, meillä ei ole mitään syytä rajoittaa sitä toimintaa”, Salminen perustelee.
Mika Salmisen haastattelu julkaistaan Kauppalehden ja Uuden Suomen verkossa lauantaina 16.10. klo 08.00.

  • :+1:
  • :-1:

0 äänestäjää

Tämä on ollut erikoista koko pamdemian ajan ja kaikilla varianteilla. Nyt puhutaan että Delta tarttuu herkästi ja todisteita siitä löytyy (vanhoilla versioillakin oli superlevittämistä), mutta syysnuhaan verrattuna tämä tarttuu edelleen tosi huonosti. Parikin flunssa-aaltoa pyörähti koulussa “läpi” heti lukukauden alussa.

Koronassa on ollut yksittäistapauksia koko ajan Tampereen alueella, joten siihen nähden Vuoreksen tilanne on uusi ilmiö. Luulen että TAYS/PSHP viittasi juuri tähän kun tiedotti tiistaina että kaikki lapset tulevat jollain aikavälillä sairastumaan.

1 tykkäys

Belgiassa koronapassin tiedot vuotivat ulkopuolisille ennen kuin sitä ehdittiin ottaa edes käyttöön.

Belgium’s app that verifies coronavirus vaccinations reported a data leak, just days before Brussels is set to require people to prove they’ve been jabbed in order to enter restaurants.

A potential leak of the CovidScan app may have exposed the sensitive health data of 39,000 people, the country’s data protection authority said in an emailed press release. The app is used to read the QR codes – usually on a phone – that prove people have received a vaccine or have recently tested negative for the virus.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2021-10-13/belgium-s-covid-app-reports-data-breach-days-before-pass-rollout?srnd=politics-vp

Hakekee rokote!

12 tykkäystä

Hieman erikoinen argumentti väittää, että tuolla passilla suojattaisiin ihmisiä itseltään - eiköhän ihmiset osaa itse päättää, ottavatko riskin menemällä baareihin tms. vai ei. Lieneehän tuo silti parempi argumentti kuin taudin leviämiseen liittyvät perustelut, sillä tilastoanalyysin perusteella näyttäisi siltä, ettei rokotekattavuudella ja tautitapausten määrän kasvulla ole liityntää keskenään. Alla linkki po. tutkimukseen:

Mitä rokotepassiin muutoin tulee, niin en nyt jaksa edes mennä siihen, kuinka paljon virheitä, laiminlyöntejä ja väärää tietoa hallituksen esitys HE 131/2021 sisälsi; kuten vanha sanonta kuuluu, ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan.

Edit: määrä korjattu määrän kasvuksi.

2 tykkäystä

Tälläinen propaganda pitäis jättää kyl seuran nimissä julkaisematta.

2 tykkäystä

Ai miksi? Rokotepassilla saadaan tapahtumat pidettyä auki vaikka paska osuisi tuulettimeen.

5 tykkäystä

Höpö höpö, ”Rokotekriittisyys” tahi ”kulkutautimyönteisyys” on todella pienen mutta äänekkään vähemmistön luoma ”ilmiö”.

Minusta todella hienoa, että seura on yleisen järjen, tieteen ja vastuullisuuden puolella!

12 tykkäystä

Eri alojen asintuntijat vastaavat Gizmodon kysymykseen “Milloin pandemia on ohi?”:

What metrics, what facts on the ground, will determine when we can fully return to normal? For this week’s Giz Asks, we reached out to a number of experts to find out.

Tästä jutusta professori Marisa Eisenbergin näkemys mikä on aika lähellä omaani - sitten kun pandemia on muuttunut endemiaksi (ehkä kausiluontoiseksi) - on tämä pandemia “ohi”.

Tähän on kuitenkin vielä matkaa ja tilanteet voivat vaihdella eri maissa (vaikuttavia tekijöitä mm. rokotekattavuus, rokotteiden/lääkeaineiden kehitys vs eri variantit jne muuttujat):

Marisa Eisenberg

Associate Professor, Epidemiology, University of Michigan


The uncertainty is really too large to put any kind of specific date on it, although it’s pretty clear that we still have a long way to go. In terms of how it ends—as much as I would love to see us reach “COVID zero”, at this point I would expect we’re headed toward endemic, probably seasonal transmission, where most people have been vaccinated or have some degree of immunity due to previous infection and so infections tend to be less severe. This makes sticking with prevention strategies like masking and getting vaccinated (and expanding global vaccine access!) so important to reducing transmission and strain on healthcare systems, to minimize the toll of deaths and severe outcomes incurred on the way to Covid-19 becoming endemic.

When it comes to criteria, I’d expect the pandemic to be thought of as “over” when cases, hospitalizations, and deaths due to Covid-19 are consistently down to relatively low, manageable levels. In terms of numbers, it will probably vary from country to country, but one might see something similar to what we would normally see from flu, which causes an estimated 12,000-61,000 deaths per year in the US (compared to the 375,000 deaths caused by COVID-19 in the US in 2020, and around 295,000 more so far in 2021).

It’s important to underscore that different places will probably reach the end of the pandemic at different times (based on vaccine access/uptake, social distancing and other mitigation measures, etc.), and that even when the pandemic is “over”, we will still have to grapple with many of its longer term effects—whether that’s Long Covid, mental health impacts, issues of misinformation and mistrust, or economic aftereffects.

Toivottavasti kaikkiin vapaaehtoisiin tapahtumiin ja baareihin saataisiin tiukkka rokotepassi, se voisi saada epävarmat ja muutaman rokotekriittisenkin ottamaan piikit!

4 tykkäystä

FIMLAB -tilasto:

Long Covid -uutisia:

Tilastokatsausta Suomen tilanteesta verrattuna naapurimaihin (ja koko maailman tilanteeseen):

https://twitter.com/lasleh/status/1449316975671394308?s=20

NELJÄ uutta koronaviruspotilasta päätyi torstaina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) teho-osastoille. Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan osastoilla on viruksen vuoksi nyt kokonaisuudessaan 13 tehohoitopotilasta. Hus on ilmoittanut 15 potilaan muodostavan kapasiteetin kipurajan.

– Aika lähellä sitä olemme, ja usein viikonloppuisin tulee lisää potilaita. Valitettavasti voimme puhua jo epidemian viidennestä aallosta, Lehtonen sanoo.

Tiistaina kaksi kolmasosaa Husin tehohoitoon joutuneista oli rokottamattomia, ja 20 prosenttia oli saanut vain rokotteen ensimmäisen annoksen.

Lehtonen arvioi, että jo tällä hetkellä sairaaloissa joudutaan lykkäämään muista sairauksista kärsivien potilaiden kiireetöntä hoitoa. Sairaalahoidossa koronapotilaita on Hus-alueella nelisenkymmentä.

Koko Suomen tilanne:

  • Sairaalahoidossa koronan vuoksi 192 henkilöä ja teholla 36 henkilöä.
  • Menehtyneitä viikossa raportointipäivän mukaan (viive 14,5 -päivää): 20

https://twitter.com/bot_fi/status/1448932068721823766?s=20

Ilkka Rauvolan ennuste THL -tilastoihin perustuen - toivottavasti suunta kääntyy:

https://twitter.com/jukka235/status/1449031426922459138?s=20

Pohjoismaihin verrattuna ainoastaan Tanskassa tilanne on Suomea huonompi - Baltian maissa tilanne on ihan omilla luvuillaan johtuen mm. heikommasta rokotekattavuudesta (koko maailmankin mittakaavassa, mutta ei vielä lähellä viime kevään huippua):

https://twitter.com/MarkkuPeltonen/status/1448936996794208256?s=20

https://twitter.com/MarkkuPeltonen/status/1448937002775220240?s=20

Koko maailman tilanne:

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055502625816583?s=20

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055508241977345?s=20

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055513795309568?s=20

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055519017160705?s=20

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055525438738434?s=20

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055530966736896?s=20

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055536155070472?s=20

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055541309972484?s=20

https://twitter.com/markkuhanninen/status/1449055546913574912?s=20

Venäjällä tilanne kehittyy jatkuvasti huonompaan suuntaan:

https://twitter.com/BNODesk/status/1449405586655911937?s=20

Yhdysvalloissa IHME -ennustaa tilanteen kääntyvän jälleen heikompaan suuntaan talvikauden lähestyessä:

https://twitter.com/AliHMokdad/status/1449472019871911937?s=20

Paljonko muuten on kaksi kolmasosaa 13:sta?
Entä 20 prosenttia?
Melkoisia numeroleikkejä HUSin Lehtoselta.

2 tykkäystä