Grillaaminen ja ruuanlaitto

Onse vähän aikaista, mutta mestareille sallittua :wink:

3 tykkäystä

Kysymys:Onko kukaan palstahän tehnyt pikkelsiä kantarelleista tai raparperistä?
Ajateltiin tuommosto syksyn ja joulun herkkupöytiin.

Entä chutney: ta?

Ps. Ikävä on palstaveljeä, joka teki saavin pullataikinaa :grinning:

1 tykkäys

En ole tehnyt, mutta kesäkuussa eräällä kalareissulla meille tarjottiin pikkelöityjä suppilovahveroita. Olivat tehneet liemen joka sitten kaadettiin kuivattujen sienien päälle ja annettiin tekeytyä. Oli muuten hyvää.

1 tykkäys

Tein hölskykurkkuja viikko sitten ja hyviä tuli. Ohjeissa kerrottiin, että sopii myös sienille tuo ” liemi”.

Valkoviinietikkaa yksiosa ( DL), kolme osaa vettä, yksi osa sokeria, sinapin siemeniä, muutama laakerinlehti ja muutama maustepippuri. Sokeri liotetaan ekana desiin kiehuvaa vettä ja sitten loput aineet joukkoon. Sitten vaan purkittelet hyvin desinfioituihin purkkeihin.

Todella helppo ja kurkuista tuli ainakin hyviä. Lienee perusliemi säilötään?

Jos on kanttarelleja riskisti, niin paista nesteet pois ja pistä pakkaseen. Talvella teet fressin sienikastikeen niistä näppärästi.

1 tykkäys

Puoli vuotta De Buyerin hiiliteräspannulla ja pelkkää kyyneltä alusta loppuun. Ilmeisesti rasvapoltto alkujaankin epäonnistui, mutta hehkutettu “paranee käytössä” ei ole pitänyt lainkaan paikkansa. Paskat kokemukset tästä laitteesta. Ostin jo toisen pannun, mallia teflon, että edes kananmunan paistaminen onnistuu tässä huushollissa.

Kaikki palaa kiinni, pannu painaa ihan helvetisti ja öljyä kuluu enemmän kuin nevö before.

Oma arvosana 0/500.

18 tykkäystä

Ite sain kans vähän vastaavanlaisen firmalta lahjaksi ja sanoisin että hyvä lihojen kanssa. Koska pohja on vähän paksumpi ni varaa vähä paremmin lämmön, eli kun heität sen 0,5kg lihaa paistumaan niin pannu pitää hyvin lämpötilansa. Lisäksi mielestäni lihoille saa paremman pinnan kuin pinnoitetuilla.
Toki voita on hyvä käyttää ja helposti pannun lämmittää liian kuumaksi.

Edit. Ei puhuttukkaan ihan samanlaisesta pannusta, omassa paksumpi pohja.

1 tykkäys

Samanlaiset kokemukset itsellä. Heitin vesilintua hiiliteräspannulle. Ei jaksanut enää tapella kun kaikki jäi kiinni enemmän ja vähemmän.

Ostin tovi sitten tilalle pinnoitetun pannun joka kestää teräsvälineitäkin joten toivottavasti kestää paremmin. Ainakin pystyy pihvitkin paistaan erittäin kuumana.

1 tykkäys

Ostin myös hiiliteräspannun pari vuotta sitten kaavalla rasvapoltto, pohjaanpalanut jauheliha, pesu, ja muutossa metallinkeräykseen. Samat 0/500 pojot antaisin myös. Ikean tefloneilla homma pelittää.

5 tykkäystä

Kertokaa joku teflon/pinnoitettu paistinpannu joka kestää edes vuoden ehjänä. Hackmanin kovanaamat ym ei kestä induktioliedellä kuin vajaa vuoden.

E: nyt laatikossa Hackman, Fiskars ja tefal mistä kaikista pinnoite paskana

Tulee paska liukkaasti ulos kun on teflonia suolistossa. Samat sanat paskoja pannuja joten valurautanen taitaa olla paras valinta.

Laatikosta löytyy kyllä valurauta sekä hiiliteräspannut mutta varsinkin hiiliteräs ollut kyllä pettymys tai liian vaikea saada hyväksi. Valurauta jäänyt keräämään pölyä. Pinnoitettu olis vaan niin helppo arkikäytössä kun löytäisi jonkun joka kestää edes muutaman vuoden.

1 tykkäys

Itse olen ostanut teflon pannuja Ikeasta. Kannattaa ottaa kokeiluun.

2 tykkäystä

Nämä on kyllä hinta-laatu suhteeltaan hyviä. Se 25cm pannu (voin muistaa väärin) maksaa 15e ja kestää lähes päivittäisessä käytössä vuoden.

4 tykkäystä

Meillä on kanssa valikoimassa De Buyerin pannu, käytän sitä lähinnä pihvien paistoon. Mutta en minäkään sille ole hirveästi lämmennyt, en ainakaan yleispaistinpannuna

Itsellä Lidlistä ostettu teflon pannu. Kaksi vuotta ollut kovassa käytössä. Ei mitää vikaa vieläkään pannussa. Käytän teflonpanulla ruuanlaitossa vain muovista paistinlastaa niin pysyy pannu hyvänä. Lisäksi pesen pannun aina heti kuumana pelkällä vedellä.

2 tykkäystä

Niin ja älkää nyt hyvät ihmiset mihinkään metallin keräykseen noita hiiliteräs pannuja heittäkö jos jää tarpeettomaksi. Laittakaa vaikka täällä palstalla ilmaiseksi kiertoon. Itselle kelpaisi ainakin yksi kalan paisto pannuksi.

3 tykkäystä

https://www.fiskars.com/fi-fi/ruoanlaitto/tuotteet/keitto-paistoastiat/all-steel-pure-paistinpannu-28-cm-1057594?gclid=CjwKCAjw0dKXBhBPEiwA2bmObembEgEnM0g8j5LT-Wp1w5N1egibjROrXpjlFMS0OqX676HK8EjTjhoCBrIQAvD_BwE

Tuo ollut nyt vajaa 2v käytössä. Toimii todella hyvin ja paistojälki on hyvää, vähän joutuu vain opettelemaan lämmön kanssa toimimista.

Kananmunat paistetaan kyllä keraamisella pikkupannulla.

3 tykkäystä

Swiss Diamond timantti pinnoitettu pannu. Tyyris mutta hyvä pannu.

1 tykkäys

Tällaista kokeilin, en osannut. Nyt käytössä hiiliteräspannu, joka on toiminut loistavasti alun “huoltotoimien” jälkeen.

1 tykkäys

Joo, itsekin ottaisin mielelläni vastaan De Buyerin hiiliteräspannuja tai kunnon valurautaisia, ilman emalointeja.