Se oli kyllä legendaarinen ottelu, johto vaihtui joukkueelta toiselle. Istuttiin IFK fanien seassa ja kun he johtivat niin välillä ei nähnyt mitään kun liput heiluivat naaman edessä. Välillä taas iso osa porukkaa oli hävinnyt hermosauhuille kesken pelin kun olivat häviöllä.
Pikkasen tuli tuuleteltua kun Pauke iski maalin jatkoajalla.
Kaverini villiintyi tuosta Pauken maalista niin paljon, että löysi itsensä pari penkkiriviä alempaa mahallaan. Hyvin kävi kaverille, ei vammoja. Tapparakin pelasi itsensä mestariksi tuolloin.
TÄMÄN vuoden jääkiekkoilun Suomen mestarijoukkue Tappara on vaihtanut omistajaa. Kaksi tamperelaista yhtiötä Arpatehdas Oy ja Lehtimiehet Oy ovat hankkineet Montreal-Urheilu Oy:n koko osakekannan ja samalla jääkiekkoiluseura Tapparan edustusjoukkueen.
Montreal-Urheilun entinen omistaja Mikko J. Westerberg on kaupannut Viialassa sijaitsevaa mailatehdastaan jo vuoden, lähinnä ruotsalaisille. Kauppaa ei ole kuitenkaan tehty. – –
Osakekannan siirtyminen uusille omistajille ei muuta Tapparan pelaajien asemaa. He ovat edelleen Montreal-Urheilun palkkalistoilla tuote-esittelijöinä.
Tapparan kotisivujen ansiokkaasti laaditut historiasivut laahaavat nyt pahasti jäljessä, voisikohan asialle tehdä jotakin? Junnujen mestaruuksiakin puuttuu muutamalta viime kaudelta.
Ollaan me monta kertaa aiemminkin kohdattu tuomaripeliä:
Tällä kaudella aloitettiin Suomen Cup. Sen ensimmäiselle kaudelle osallistui vain 28 joukkuetta eikä Suomen mestarijoukkue TBK ollut yksi niistä. Ensimmäisen cup-mestaruuden vei TPS, joka löi finaalissa Ilveksen.
Aivan lopputalvesta oteltiin vielä Hämeen piirimestaruudesta TBK:n ja Ilveksen välillä. Ilveksen 5-1 -voittoon päättynyt ottelu keskeytettiin jo kahdeksan minuuttia ennen päätöstä, kun TBK-pelaajat ja ottelun tuomari olivat rankasti eri mieltä tuomioiden tasapuolisuudesta. Matti Rintakoski yksinkertaisesti kieltäytyi menemästä 10 minuutin jäähyistunnolleen. Episodin seurauksena ”Rinuli” istui pelikiellossa seuraavan kauden helmikuuhun saakka (noin puolet sarjapeleistä), valmentaja Jarl Ohlsonia näpäytettiin toimitsijakiellolla vuoden 1955 loppuun saakka, ja jäähykapinassa mukana ollut Erkki Hytönen sai varoituksen.
Kauden jälkeen TBK:n kirjaimet katosivat pääsarjajäiltä ja tilalle tuli Tapparan kaksiteräinen kirves.
Sitaatit Kausikirjasta 1954-55
Tällä kaudella on allekirjoittanut pariinkin kertaan kokenut ”oikeusmurhia”:
Tapparan lennot Kuopioon viime kaudella = suurta luontotuhoa, ökyilyä jne. Ja tämän kauden lennot on herättänyt ihailua, kun sitä tekee Jokerit + Lukko&Saipa ja jälkimmäiset vielä Liigan piikkiin. => joko luonto on jo tuhoutunut, pelastunut tai asialla ei ole enää negatiivista uutisarvoa.
Alkukauden estopelin paluu poffeihin ja jäähytasapaino pahasti Tapparaa vastaan esim. korkeat mailat jne läpi.
Sukeltamiset palkittu tehokkaasti antamalla Tapparalaisille penalttia, mutta vastustajien sukellukset on palkittu rankaisemalla Tapparaa
Päätin vetää oman elämäni ”Rinulit” ja irtisanoin Katsomo-tuotteen puolivälieräsarjan jälkeen. Uhriudun ja minun on hyvä olla
Huomasitko puheen henki vs. harjoitettu fysiikka -teemasta? Nostan hattua Ylelle, että ovat digitoineet näitä. Taisi olla Antero Karapalo äänessä tuossa dokumentissa.
Aijai, upea hetki varmastikin, joka tiivistyy sun palstanimeenkin.
Mä olen 75:n joten huikean paljon olet nähnyt. Itselleni -88 -tripla oli 13 vuotiaana sellainen totuttu lopputulema ja seuraavaa saikin odottaa 2003 vuoteen. Pääsin soittelemaan mestaruussaunalla olleen kaverini kanssa ja hän löi samantein puhelimen Toxterin käteen. Oi näitä muistoja ja elettyjä huippuhetkiä.