Jatkoajan keskustelupalsta

Kateutta varmaan tai jotain. Nenonen olisi kelvannut varmasti jokaisen joukkueen kannattajalle. Ja jos Nenonen jatkaa Tapparassa myös ensi kaudella, niin tässä vietiin pelaaja mitä suuri HIFK myös tavoitteli. Kyllähän se närästäisi, jos näin kävisi.

1 tykkäys

Tämähän se. Ei tuolla näytä asiakirjoittajat olevan keskustelussa mukana nyt Tapparan siirtoihin liittyen. Samat tutut trollit, jotka toistuvasti nostavat päätään, kun vähänkään on saumaa ilkkua. Tapparan kovalla työllään aiheuttama kateuden tunne yhdistettynä Kärppien viime kauden sukellukseen ja tämän kauden uuteen nousuun on vain puhaltamassa lisää energiaa trolleille.

Ei voi vetää johtopäätöksiä Jatkoajan kirjoittajista tai tekstien tasosta noiden keskusteluiden pohjalta.

Toki onhan se silti myönnettävä, että puhdasta trollausta ja provoilua katsotaan Jatkoajassa yllättävän pitkälle läpi sormien. Ei yksilöiden toiminta siltikään määritä kokonaisuutta. Jatkoajassa on paljon loistavia, asiallisia kirjoittajia/keskustelijoita oikeastaan jokaisen Liiga ja NHL-seuran värejä edustamassa. Taitaa Jokeri-puolellakin olla vielä jokunen jäljellä, vaikka KHL-siirto kieltämättä on “hiukan” vaikuttanut Jokeri-alueen kirjoitteluun…

2 tykkäystä

Sääliä saa ilmaseks, kateus täytyy ansaita. Itse en oo kyseisellä palstalla hetkeen käynyt, eikä näiden juttujen perusteella tarvi näköjään käydäkään.

2 tykkäystä

No kyllä jatkoajasta löytyy suhteessa enemmän asiakirjoittelijoita kuin täältä. Kunhan vain laittaa trollifiltterit omille silmilleen.

En halua viettää siellä juurikaan aikaa vaikka kirjoitusoikeudet ollut 2002 vuodesta (tms) saakka. Rasittavaa selata sen kaiken tauhkan läpi asiakirjoituksia kun sille tauhkalle ei moderaattorit tee mitään.

Ignore ei auta pätkän vertaa kun aika usein luen ilman sisäänkirjautumista, eikä ignore ole ratkaisu siihen että tuolla on sitä tauhkaa älyttömästi.

1 tykkäys

Tuota on hankala arvioida, kun pitäisi ensin määrittää asiakirjoittaja. Palstojen vertailu muutenkin hankalaa, kun jatkoaika kansallinen ja Tappara.co paikallinen. Jatkoajalla trollaavat asiakirjoittajatkin, kulttuuri siellä on sellainen. Jos haluat äänesi kuuluviin, niin pitää trollata. Lisäksi lähes jokaisella on antipatioita johonkin suuntaan, niin sitä trollausta on koko ajan.

Täällä taas ongelmana voi nähdä fanipoikamaisuuden, vastakkaisia mielipiteitä ei aina katsota hyvällä, mutta kyllä yleisesti ottaen tämä palsta on huomattavasti miellyttävämpää luettavaa, vaikka jatkoajalta numerollisesti enemmän asiantuntemusta ja asiakirjoittajia löytyisikin.

7 tykkäystä

Täysin samaa mieltä. Ihan pelkkä subjektiivinen mielipide oli tuo kummassa on enemmän asiakirjoittelijoita. Itse kuitenkin tykkäsin paljon enemmän infosta kuin tästä nykyisestä palstasta.

1 tykkäys

Vaikea sanoa, kun ei jaksa numeerista analyysiä tehdä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Jatkoajassa on sen 10x enemmän käyttäjiäkin. Onko Jatkoajassa asiakirjoittajia 10x enemmän kuin täällä? En tiedä. On niitä asiakirjoittajia kuitenkin niin paljon, että Jatkoajan tuomitseminen vain provoiluksi/trollailuksi on perusteetonta.


Aina välillä Jatkoajassa tulee vastaan melkoisia helmiä. Jätän nimimerkit pois, ettei mene suotta sormella osoitteluksi. Jatkoajan NHL-osiosta löytyy:

Henkilö 1:

Saas näkee mitä Jokisen Jussi, Säteri ja Lehterä tekevät tämän kauden jälkeen. Vetäytyvätkö tyystin jääkiekon lätkimisen parista vai riittääkö motivatsioonia höntsäilyyn jossakin Euro-sarjoissa. NHL-ura lienee hyvin pitkälti taputeltu.

Henkilö 2:

Miksi ihmeessä Säteri vetäytyisi jääkiekon lätkimisestä, kun elää unelmaansa tällä hetkellä? Jussi jatkanee NHLssä tai Euroopassa, tuskin ainakaan KHLn venäläisorganisaatioissa.

Henkilö 1:

Kun se NHL-ovi ei kuitenkaan toisellakaan yrittämällä kunnolla auennut ja Kohelo on jo niin nähty. Riittääkö motivaatioksi enää pelkkä raha?

Jussin kilometreillä AHL tuskin nappaa pennin vertaa ja NHL:n puolelta tuskin luottoa löytyy ellei nyt aivan ihmeitä esitä CBJ:n paidassa (ei juuri nyt näytä siltä). Rahaa on varmaan perstaskuissa sen verran ettei ihan heti lopu. Ja haluaako iki-Kärppä pelata Jokereiden paidassa (vaikka teknisesti Jokerit ei pelaakaan kotimaan sarjassa)?

Pakko myöntää, että sytyin vahvasti tuolle henkilön 1 keskusteluun tuomalle premissille. Varsinkin Säterin nosto tuossa mielessä esiin oli suorastaan nerokasta…

2 tykkäystä

Melko ulapalla saa olla, jos kuvittelee Säterin ikäisen kiekkoilijan lopettavan, vaikka NHL-portit ei olisi tälläkään kertaa auennut. Kukapa nyt haluaisi kiekkoilla jo niin nähdyssä KHL:ssa useamman sadan tonnin kausiliksalla.

Kirjoittihan jatkoaika tällaisen jutun:

Valitsi Säterin ykkösflopiksi päivä vai pari ennen valintaa viikon tähdistöön.

4 tykkäystä

tatesulo tossa yllä hyvin totesi, että jatkoajassa trollaavat asiakirjoittelijatkin. Kuka sitten ikinä onkaan asiakirjoittelija niin lienee hyvin pitkälle mielipidekysymys. Sinun analyysejäsi on kuitenkin aina ollut mukava lukea jatkoajan puolella. Ehkä se mikä itsellä tökkii eniten tässä palstassa on chättimäisyys. En kuitenkaan itsekään jaksa kirjoitella mitään pitkiä tekstejä, joten en tuomitse asiaa. Jatkoajassa keskustelut menevät yleensä tahallisesti tai tahattomasti typeräksi väittelyksi, mutta niitä on silti usein hauska lukea.

Mielestäni aivan turhaa polkea Jatkoaika.com:ia niin alas kuin suurimmassa osissa viesteissä tehdään. Molemmilla palstoilla, niin täällä kuin jatkoajassa, on hyviä kirjoittajia ja nimimerkkejä, ja sitten on ihmisiä jotka vaan marisevat aikansa kuluksi

3 tykkäystä

Kyllä sitä tulee siltikin Jatkoaikaa välillä silmäiltyä, vaikka itsekin kyseistä sivustoa poljen alas.
Mielestäni Jatkoajan moderointi ei vaan toimi, sillä keskustelu menee siellä turhan usein pelkäksi hiekkalaatikko-jankkaamiseksi. Palstalla, jolla on todella paljon eri joukkueiden kannattajia(ja näin ollen eri mielipiteitä ja varsinkin antipatioita), tulisi mielestäni moderoinnin olla hiukan tiukempaa, jotta keskustelu pysyisi aiheessa.
Tämä on vain minun mielipiteeni ja ilmeisestikin Jatkoajan toiminta miellyttää käyttäjiä, sillä paljon palstalla keskustelua on.

4 tykkäystä

En lähde yleistämään, kun mielipiteeni ovat vain omiani.

Ei tuossa Jatkoajan moittimisessa (ainakaan omalta osaltani) ole mitään tekemistä kirjoittajien taidoilla tai tietosisällöillä. Jatkoajassa raskas on tuo keskustelutyyli. Provoa, trollailua ja turhaa vänkäystä. Modet katsovat tuota läpi sormien, niin se leviää kaikkialle keskusteluihin. Esimerkiksi nuo Liiga-puolen voimasuhde väännöt ovat olleet nyt pari päivää melko raskaita lukea, kun siellä on tuo lähinnä oululais-jyväskyläläis -vääntö menossa. Monellakin keskustelun osallistujalla olisi paljonkin annettavaa, keskustelussa näkyy hyviäkin pointteja, mutta se katoaa sen vänkäyksen taakse.

Loppujen lopuksi aika harva keskustelu Jatkoajassa enää käydään ilman tuota raskaaseen vänkäämiseen ajautumista. Hassusti aina ne samat nimimerkit on sitä keskustelua sivuraiteelle kääntämässä jollain “harmittomalla provolla” tjsp. Varmasti sattumaa.

Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole. Jatkoajalla on modetiiminsä, joka pitää huolen, että keskustelu pysyy tietyissä rajoissa. Jos yhteisö pitää tuosta vänkäys kulttuurista, jatkuvasta provoilusta jne., niin mikäs siinä sitten. Yhteisö määrittää keskusteluja. Omasta mielestäni tuo on kuitenkin raskas tyyli, jolla ei pitäisi olla paikkaa asiakeskustelussa. Muut saavat olla eri mieltä ja jatkaa valitsemallaan linjalla…

Tarkemmin (/paremmin?) moderoituna Jatkoajan käyttäjien valtava tietovaranto tulisi paremmin esiin. Nyt asiakirjoittajia on vaiennut taustalle, kun ei vaan jaksa tuota vänkäämistä…

4 tykkäystä

@Rinne asiaa. Noin valitettavasti.

Ei tuo tosin ole enää mukava paikka edes palata, koska kerran suututat yhden faniporukan tuolla niin vainoavat sinua oikein porukalla useammassakin keskustelussa sen jälkeen.

Itse kirjoitin jotain porilaisista jo pitkälti yli kuusi kuukautta sitten ja nyt kun kirjoitin jotain JYPin puolelle kahvakeskustelusta niin sieltä sitten saapuu Jyväskylän “objektiiviset seuraajat paikalle” ja levittää palstatotuuksia kuten vaikka se, että peterra on ennenkin ollut ongelmissa eri kannattajaryhmien kanssa.

McTorso on hauska hahmo tuolla jatkoajassa, mutta keskustelussa pieksee aina monta muuta ja vastaa asiallisesti vaikka kuinka heittäis provojakin. Sitä kaipaisi lisää. Sitten on pari nimimerkkiä, jotka sotkevat koko keskustelun joka ketjussa kuten eräs HPK:n kannattaja.

En tiedä tarkoitatko Ralph nimimerkkiä, mutta siinä on tyyppiesimerkki kirjoittajasta, jonka vuoksi on parempi olla kirjoittamatta tuonne.
On niitä monia muitakin, mutta tuo muistuu ensimmäisenä mieleen. Hän on myös äärimmäisen Tappara vastainen persoona.

6 tykkäystä

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Kyselytutkimus: Kannattajien arvot ja asenteet peleissä

Muu Urheilu -alueen “Hiihtolegenda nimeltä Riitta-Liisa Roponen” -ketju on hyvää viihdettä. Ketjun perustaja Hiihtofani on Roposen ykkösfani maailmassa. Hän on mitä taitavin löytämään tilastoja, joiden avulla nähdään Roposen olevan kovin kaikista. Esimerkiksi vuonna 2015 Falunin MM-hiihdoissa Roponen menestyi paremmin kuin Petter Northug. Roponen kun oli 3:s, 8:s, 18:s ja 19:s. Northug otti neljä kultaa, oli kerran 12:s ja kerran 62:s. Laskekaa keskiarvo! Näitä vastaavia tilastokikkailuja on vaikka kuinka paljon ja kaveri laittaa niitä vakavalla naamalla.

No kun aikansa moista toimintaa harjoittaa niin omat jutut alkavat sotia keskenään. Flame Warriorseista Archivistit ovat suolanneet Hiihtofani-paran jo aika monta kertaa tuossa ketjussa.

11 tykkäystä

Jatkoajan keskustelupalstalla ensi vuoden huhuketjussa mielenkiintoista tarinaa Rekosesta ja Kangasniemestä sivulla 11 alkaen Shejbalin viestistä:

Pelicans & Ässät ilmeisesti tarjonneet merkittävää palkankorotusta Rekoselle, Ässien tarjous kuulemma 30% parempi ja tasan tarkkaan se mitä Rekonen pyytänyt. Kannattaa vilaista k.o. sivun keskustelu :).

Onko havaintoja Jatkoajasta ja @McTorso? Jos tulee näköhavaintoja niin haluaisin ratsastaa paikalle. Mikäli tosin vanhat merkit pitää paikkansa niin ei oo ilmaantumassa paikalle tänään. Voimasuhdeketjussakaan tuskin on mitään asiaa pariin päivään.

1 tykkäys