Tapparallakin oli yksilöitä joilla olisi ollut potentiaalia nousta ratkaisijoiksi finaaleissa. Mutta piippuun jäi. Toki tämä oli vähän koko kauden kuva. Ja tosiaan ne kolme ensimmäistä finaalia menivät ohi.
Olen eri mieltä ainakin osittain. Tappara pääsi pelillisesti mukaan sarjan kolmannessa pelissä. Valitettavasti sekin päättyi Tapparan tappioon ja takamatka oli liian pitkä. Seiskapeli ei ollut silti kaukana. Ylivoimaa esim. tarjottiin ihan riittävästi, mutta maalia ei Tappara saanut kuudennessa pelissä.
Kyllä Kärpät parempi oli.
Oli. Tosin ainakin Haapala pelasi rikkinäisenä.
Se, että päästään pelillisesti mukaan uinuttuamme kaksi peliä ei ole mikään syy sanoa, että oltiin lähellä voittaa mestaruus.
Jos nyt verrataan aikaisempiin Kärppäsarjoihin niin välieräsarjaa 2015-2016 Tappara vei ja Kärpät vikisi, mutta Kärpät sai sen silti punnerrettua seiskapeliin. Silloinkin Tappara tosin oli koko sarjan mitalla Kärppiä edellä - pari askelta. Kärppien aseet loppu totaalisesti seiskapeliin. Kärpät pienellä tuurillakin voitti Hakametsässä pelit, kun Tapparalla kuumeiltiin yms. Joka tapauksessa pelillisesti oli eroa silloinkin - ja silloin Tapparan verran pari maalia Tapparan hyväksi.
Sitten on tietysti 2013-2014 ja 2014-2015, jolloin Tappara oli mielestäni pelillisesti aivan tasavahva Kärppien kanssa, mutta pienet marginaalit ratkaisi molemmat sarjat Kärpille. Kaudella 2014 on jäänyt sellainen ns. *aska maku suuhun, koska Kärpät tarvitsi tuomariston ja median apua siihen, että pelillistä eroa saatiin tasattua. Muuttunut linja palveli Kärppiä enemmän kuin Tapparaa. Toisaalta ei sekään vääryys ollut, kun Tappara ei pelejä saanut lopetettua kesken eli laitettua viimeistä niittiä arkkuun. Tapolan ekalla kaudella taas mentiin niin tasaväkisesti finaaleissa, että se oli aivan kolikonheittoa game 7:ssä, että kenelle se kolikko tippuu. Kummallakin oli niin paljon paikkoja tehdä.
Ne oli niitä “pienten marginaalien sarjoja”, mutta viime kaudella ei ollut kyse mistään “pomppu sinne ja toinen tänne” vaan Kärpät oli Tapparaa edellä sarjan alussa ja pysyi Tapparaa edellä koko sarjan. Tappara venyi pariin voittoon, mutta missään nimessä enempään ei ollut aineksiakaan.
Mitäs mieltä olette: voittiko henki materian viimekauden finaaleissa?
Kärpät kasvoi päänsä verran pituutta, joka äijä. Meillä vain muutama äijä.
Oli aineksia. Ja selvästi. Kuudes peli kaatui Tapparan tehottomuuteen.
Niin? Kuudennessa pelissä Tappara oli kyllä hyvä, mutta se oli kuin koko kausi pienoismuodossa. Tappara löysi pelilliset keinot haastaa Kärpät, mutta edelleenkin Kärpät tarvitse vain yhden maalin ja he sen tekivät. Sitä historiaa ei muuta muuksi yhtikäs mikään ja jos tuota sarjaa haluaa jossitella niin alkusarjaa voikin. Tappara ei ollut pelillisesti Kärppien tasolla eikä olisi ollut oikea mestari peliesitysten perusteella - ei sitten mitenkään päin. Kärpät olisi voinut myös katkaista sarjan aiemmin: pari hyvää kotipeliä, joista toinen päättyy tappioon ei riitä. Raksilassa Kärpät oli jokaisessa pelissä Tapparaa parempi. Yhden Tappara voitti Peltolan viime hetken maalilla, kun se oli ensin menettänyt kolmen maalin karkumatkan.
Vähän vaikea sanoa. Tapparalla oli niin takkuista koko kauden ja pudotuspeleissä ainoastaan TPS-sarjassa pelattiin hyvää kiekkoa. TPS-sarjassa tosin Tappara tyytyi ehkä siihen “tapparalaiseen katseluun” eli katsotaan, mitä TPS tekee ja sitten laitetaan luukut kiinni ja isketään maalit itse. Se toimi yhden sarjan, mutta ilmeisesti joukkueelle se antoi myös väärän signaalin ja pelituntuma katosi ennen Kärpät-sarjaa.
Kärpät taisteli henkensä edestä IFK:ta vastaan ja koko kausi sujui myötätuulessa. Kärpiltä ei odotettu paljoakaan ja pelillisesti ykkösstarat onnistuivat aivan huippusuorituksella. Kun pelaajat onnistuu ja koko kausi saadaan positiivisia kokemuksia yhdessä niin se kertautuu. En näe edelleenkään, että Tapparalla olisi ollut parempi materiaali, mutta Tapparalla erityisesti puolustuksesta puuttuivat onnistuvat pelaajat.
Kyllä Kärpät mestaruutensa ansaitsi. Tapparalta meni kaksi ensimmäistä peliä ohi ja se on yleensä vähän liikaa. Lopulta kuitenkaan seiskapeli ei mitenkään mahdoton todellakaan ollut. Kärpät vei kuudennen erittäin pienten margiaalien pelin 0-1.
Mutta tämä nyt on vain minun mielipiteeni ja en sillä tavalla halua mennyttä enempää miettiä.
No game 7 oli ihan yhtä lähellä kuin se, että Kärpät olisi hoitanut homman Raksilassa ja sarjan 4-1, jos sen noin haluaa ajatella.
Niin tai Tappara sen sarjan kolmannen pelin Raksilassa.
No niin. Tämä vääntö varmaan saa iloisen päätöksen, kun todetaan, että mestaruutta ei tullut.
Minusta (ja nyt se on edelleen minun mielipiteeni) Tappara ei ollut lähelläkään Kärppien pelillistä tasoa finaalisarjassa missään vaiheessa. Kärpät oli kaikilla tavoilla parempi ja näen niin, että Tapparan kannalta suotuisat muuttujat toi sen pari voittoa, mutta paljoon siihen päälle ei edellytyksiä ollutkaan. Enkä olisi pitänyt Kärppien suoraa 4-1 sarjavoittoakaan vääryytenä.
Minun mielestäni Tapparaa vaivasi koko viime kauden sama ongelma joka finaalitkin ratkaisi: maalinteon nihkeys. Ei tullut mitään 5-2 tai 6-1 pelejä juurikaan, heikotkin vastustajat kaatui yleensä 2-1ja.
Syksyllä oli pelitavallista vikaa. Siitä ei tarvitse sen enempää keskustella.
Joulusta eteenpäin korjattiin alkukauden virheet ja peliä suoraviivaistettiin. Saatiin maalipaikkojakin aikaiseksi.
Kun niitä maalipaikkoja viimein saatiin aikaiseksi niin yksilöt muistivat aivan liian hyvin syksyn. Ei osuttu keväällä edes tyhjään, joka söi kyllä joukkuetta aivan helkkaristi. Tappara teki ison työmäärän monessa pelissä, mutta palkinnoksi jäi todella vähän.
Toivotaan että nyt aukeaisi avainpelaajien maalihanat heti alkuun, jotta ei pääsisi niitä kuuluisia apinoita kertymään niskaan tällä kertaa… ainakin harkkapeleissä on näkynyt ilahduttavia nimiä tehoilla
Kyllä kyllä. Olin tosi tyytyväinen meidän ns. ykkösketjun alkuun, mutta viime peleissä oon ollut todella huolissani siitä, kun Zabo + JMJ + Kuusela ei oo oikein päässyt pisteille. Toki pelejä on tosi tosi vähän, mutta olisi todella tärkeää, että Zabo osuisi heti kauden alusta alkaen. Itseluottamus ei varmasti voi viime kauden jälkeen hyvin ja nyt tarvittaisiin paljon onnistumisia tuohon kärkeen.
Juu Kärppien mestaruus on tiedossa ja edelleen: kyllä minustakin Kärpät ansaitsi voittonsa.
Pelillisistä asioista olemme eri mieltä ja se on ihan ok.
Joo. Tämän vuoksi toivon että Liigan lähdetään lentokelillä. Reenijumit sitten myöhemmin.
Reenijumi™ jäi viime kauteen, tällä kaudella aletaan pelaan🤘
Eikös Zabo ja Kuusela kummatkin tehneet kuitenkin yhden mieheen Ilvestä vastaan? No onhan tuossa tietty 0-2 tappio Ruotsin suuntaan välissä ja se HIFK voitto toisena. Mutta ovat jo yhdet läpsytelleet verkon perille ainakin.
@Luppakorva Zaborsky taisi tehdä parikin, jos oikein tarkkoja ollaan.
Kevään finaaleissa omia pääasiallisia vaikutelmia oli se, että Kärppien peli läheni selvästi “perinteisempää”; muuttui yhä varovaisemmaksi ja tarkemmaksi, mikä tuntui näkyvän erityisesti mm. hyökkäyksiinlähdöissä, ylipäätään tietty keskialueen pelaamisessa. Vs. esim. IFK-sarjansa vielä. Ja kreivin aikaan saivat myös sen puolustuspelinsä melko täydellisesti tilkittyä - välieräsarjassa oli vielä ajoittain pahoja rakoiluja sielläkin.
Kyllä kai siinä joukkue voitti joukkueen; ei Tapparakaan olisi pitkällä pelkällä “materialla” ollut…
Mutta nämä loppuanalyysit taitaa olla aika valmiit jo (ketjun otsikossakin), joten jatketaan tästä eli aloitetaan uudestaan.
Reenijumia ei kyllä jätetä. Liiat leijumiset sikseen.