Laukaisutaito

Jos laukaus osuu maskimieheen, se ei yleensä mene maaliin, vaikka toki tuurilla voi pomppia. Ihan perusjuttuja ja maskimiesten tulittajat saavat asiasta kuittia mutasarjoissakin. Nyt puhutaan huippuammattilaisista.

Vellu ei ollut maskissa, vaan poimimassa kiekon nilkkaansa maalin oikealla puolen, josta laukaus olisi painunut puoli metriä ohi. CMore 1:14:00 ja hidastus 1:15:30

Eli Ojamäki ampui haulikolla ja Vellu unohti maskimiehen roolinsa. Tasapeli :slight_smile:

No eikö sitä suuremmalla syyllä kuitti ole aiheellinen. Jos sun duuni on tehä maaleja nii et sää paina siitä metriä, puoltatoista- ohi. Iha sama missä se maskimies menee

Lillukanvarsia. Otan takkini.

En oikein tiedä mistä kuittia tahi syyllistä pitäisi kellekkään kaivaa. Veto oli kova - olit maskissa tai et - reagointiaika on minimaalinen. Ja toisaalta, jokainen veto ei voi aina onnistua, johtuen monista eri tekijöistä. Edes Laineen Patelta.

Hyvää vedossa maskimiehen kannalta oli se, että veto oli matala. Ainoa asia, mistä tosipeleissä on tullut palautetta maskivedoissa, on päänkorkuset. Mutta kuten @SammyO sen totesi, jokainen joka maalille menee tietää pelin hengen. Tulee sitten kiekko/ keppiä tahi molemmat. Mutta epäonnistuko veto väärän painopisteen vai mailan epämieluisan joustamisen vuoksi. Emme tätä tiedä. Tai tuliko syöttö napsun verran eri kohtaan, mihin itse olisi toivonut ja siksi veto suuntautui vähän ohi.

Nykylpelaajailla on voimatasoihin nähden nykyisin niin löysät mailat, ettei isoa virhettä tarvitse joustossa olla, että veto “avautuu” sektorista ulos. Ja mielestäni muutoinkin veto ei ollut paljoa pielessä, alamummo oli hyvin tähtäimessä.

Ja mitä Ojamäen vetoihin tulee, itse en koe reiluksi verrata häntä yhteen maailman parhaista. Toki muitakin ominaisuuksia vaaditaan, mutta jos olisi Paten tasoinen veto, tuskimpa pelaisi meillä. En muutoinkaan tiedä, että onko Ojamäen vahvin vahvuus muutenkaan tuo suoraan syötöstä veto ja vielä lämärillä.

Tämä on vähän makuasia, joskus kauvan sitten kun tuli pyörittyä Lehkosen Ikan kanssa samoissa valmennus ympyröissä niin hän oli sitä mieltä että korkea laukaus (ei siis mikään pään korkuinen) on maskimiehelle turvallisempi. Matala laukaus voi ottaa kimmokkeita edessä olevista mailoista ja niihin et ehdi reakoida mitenkään kun on jo purukalustö jäällä, korkeaan on pieni mahis ehtiä tekemään jotain jos tulee kohti (huom pieni)

2 tykkäystä

Ehdottomasti.

Vastasin noin silti siitä huolimatta,e ttä itse olen muutamia vuosia takaperin saanut suoraan nenääni kiekon maskissa ollessani, kun “reilusti ohi” suuntautunut veto muutti pakin mailasta suuntaa suoraan nenään. Sattui, mutta enemmän sattui lääkärissä puudutus ennen paikalleen laittoa :smiley:

Matala veto jättää ohjaajalle enemmän tilaa ja variaatioita. Esim. jäätä pitkin tulevaan vetoon ei tarvistse laittaa kuin lapa kallelleen ja kivasti sujahtaa yläpesään. Ns. puolikorkeat on vaikeampia ohjattavia, mutta helpompi väistää (oma kokemus). Vetäjälle taas puolikorkean ja tosi korkean rajan löytäminen tuntuu olevan tosi vaikeaa ja matala on helpoin säädeltävä.

Mutta kaikissa vedoissa voi skenaario ja tapahtumaketju olla sellainen, että lopulta sattuu.

2 tykkäystä

Tässä olen samaa mieltä. Pelitilanteessa on niin paljonn muuttuvia tekijöitä, että harvoin myöskään änärin All Stars-kisan tapaiset ”vauhti ja hyvästä asennosta lämmi stabiiliin kiekkoon” toteutuu. Kentällä kiekko liukuu/ kierii/ väpättää aina jokin verran ja sen menoon vaikuttaa myös jään mahdolliset epätasaisuudet. Vihulaisen häiriöistä puhunattakaan.

Suurempi arvo yleisemmin on vedon tarkkuudella. Kantorin vedothan taitaa paukkua kaikuna Hakamettässä vielä tänäkin päivänä.

Ja @Peksi , kun älykiekko tuli käyttöön, keskusteltiin tuolloin paljon tuosta mittaustavasta. Ja ”yllättävän” alhaisista vetolukemista. Muistaakseni meni näin, että älykiekon antama data on tarkempi ja realistisempi mittaamaan limpun nopeutta, kuin tutkalla mitattu lukema lähtönopeudesta.

3 tykkäystä

Kyllä Messierin suoritus jostain -80 luvulta all Star kisasta on aika mykistävä ( tarkkuuskisa). Taisi samaan aikaan Kurri tempasta rystyltä aika vauhdikkaan kudin.

Ja kuten joku yllä jo mainitsikin, tuntuma saa olla eri kuin esim. fakta. Jokinen siis laittoi maila-asiat Jukureilla jiiriin liike-analyysien ja testien kautta.

Mailoissa on vähän eroa jopa saman mallin sisällä. Siksi pelaajat usein ”testaavat” ja hypistelevät mailaa ennen kuin hyväksyvät sen. Hylätyt mailat (jotka siis viattomia) päätyvät usein kaupan hyllylle myyntiin ns. kakkosmailoina.

Koska mailat tosiaan ovat enemmän hifistelyä kuin ennen, saattaa pelaajalla vaihtua peliväline myös sen roolin mukaan - eli jos tietyssä joukkueessa jotkin tietyt asiat toistuu enemmän kuin aiemmin. Vanhallakin varmasti pärjää, mutta sen pienen ero saattaa tehdä uusi. Annan esimerkin: saatan itse tykätä pelata low kick point- mailalla tatsin takia. Peleissä alkaa aiempaa enemmän esiintyä one-timer tilanteet. Tuleeko tuota edes ajatelleeksi aluksi, että korkeamman kick pointin maila saattaa olla ominaaiuuksiltaan parempi, jos aiempikin tikku toimii ihan hyvin. Ei välttämättä. Lisäksi, kynnys vaihtaa tai kokeilla on iso, koska vanha mallikin palvelee osassa tilanteita varsin hyvin.

Pelaajissa on oikeasti tosi paljon eroja myös sellaiseen analyyttisyyteen. Osa saattaa olla tyytyväinen ” vähempään” tai olla vähän konservatiivisempi kamojen suhteen. Osa taas haluaa aina jotain uutta, mistä voi olla vielä vähän lisäetua.

Itse en pidä mitenkään ihmeellisenä, vaikka Kemmun veistelyssä olisi Ojamäen tapauksessa osa totuutta.

1 tykkäys

Totta hemmetissä mailalla on väliä. Lapamalli, jäykkyys ym. asiat.

2 tykkäystä

No se on just näin. Jokainen mailapelejä pelannut tietää, että mailalla on väliä - erityisesti syöttöjen ja laukausten suhteen. Tietysti on täysin selvää, että Merelän ja Kemiläisen kaltaiset huuliveikot vääntää ja värittää tarinaa joukkuekaverinsa kustannuksella, kuten asiaan kuuluukin.

Sitten toki jos on pelaajatyypiltään pelkkä luutija, niin tekemisen taso tuskin laskee aivan kovin radikaalisti vääränlaisen työkalun vuoksi. Tuskinpa joku Ari Wallin on koskaan niin kauhean tarkka mailoistaan ollut. :smiley:

2 tykkäystä

Jos huippu-urheilussa tulos ei miellytä, niin lienee varsin tavallista, että tuunataan myös välineitä.

Itsellä on kaksi mailaa ja hyvin erilaiset. Toinen on jäykähkö ja paksua materiaalia. Sillä on hyvä aloittaa tai huitoa puolustustilanteessa - ei katkea ja oli halpa.

Toinen on kevyt, taipuisa ja arvokkaampi. Jos tuntuu siltä, että kiekollista peliä on luvassa paljon, niin otan sen käteen. Ero mailoissa on niin iso että valinta on parempi tehdä ennen vuoroa, eikä kesken kaiken.

Ketjun aihe on laukaisutaito. Sanon vain sen että flex vaikuttaa paljon laukomiseen.

1 tykkäys

Tuo on todella harvinaista, että on täysin eri mailat. En oikein tunne ketään muuta, vaan yleensä kaikilla on useampia vastaavia tikkuja tilalla.

Allekirjoitan, että flex varmaan se ”tärkein” ominaisuus. Itsellä kuitenkin ranari ja ”tatsi” esim. lätyissä sai lisätarkuutta ja napakkuutta oikean kick pointin löytyessä.

Enää en vaihtaisi. En millään. Sen verran on täälläkin taikauskoa.

Omilla pelitaidoilla tärkeämpi on varmaan lavan löysyys, josta taas ei löydy mitään flex-lukemaa mistään, vaan puhutaan kiertojäykkyydestä. Liian löysällä lavalla ja vajavilla taidoillani kiekko on yli metrin pystyssä tavoittelemastani.

Onhan se nyt aika yleistä että esimerkiksi ylivoimassa lauksijan paikalla pelaava pelaaja vaihtaa yvlle mailaa. Esimerkiksi Patrik Laine tekee näin. Hänellä on paljon löysempi maila yvlle kuin normi peli tilanteessa.

Onko tosiaan näin, että maila yv:lle on löysempi?

Ei ole tavatonta, että joku pelaaja ”vaihtaa” mailaa kesken pelin, esim. yv:lle. Mutta yleisimmin se on sama maila ja sama flex. Ja vielä yleisempää on se, että maila on uusi (eli jäykempi) kuin jo useammin ammuttu. Tällöin se tottelee paremmin juuri one-timereissa poikittain tahi varsinkin vastapalloon, kun kiekolla on vastavoimaa, joka mailan pitää voittaa. Liian joustava maila ottaa tehosta pois ja saattaa tehdä vedosta epätarkan. Tavallisessa pelitilanteessa one-timerit ei esiinny niin usein, kun yv:llä ja suorasta luistelusta riittää löysempi maila, kärjiestäen.

En ole Laineen erityinen seuraaja, mutta onko todella niin ”hassusti” että maila yv:lle olisi löysempi kuin muihin pelitilanteisiin?

@ljpp aloituksissa polvia/ lonkkia koukkuun ja jalat leveämmälle. Alakäsi aivan mailan tyveen kiinnin - tällöin pärjää teoriassa ainakin teoriassa :sweat_smile::point_up:

Paljon riippuu myös siitä omasta laukaisutekniikasta.

Kyllä tämä siinä mielessä kävisi järkeen, että Laineen ruoska on aina perustunut osaltaan löysäflexisen mailan taipuman maksimaaliseen hyödyntämiseen.

Mitä 5-5 peliin tulee, niin olen omakohtaisestikin monesti päivitellyt 190 cm pitkän löysän mailani kelvottomuutta laitavääntötilantessa. Muljuaa miten sattuu. Ongelmaa vielä korostaa matala kick point.

Miro Heiskanen vaihtoi 75 flexin 80 flexiseen, että pystyy ampumaan one timereita ja lämäreitä paremmin. Ranteella pystyy myös painamaan enemmän jäykemmällä mailalla, kun löysempi antaa heti enemmän periksi. Nyt Heiskanen tulee tekemään selvästi uransa piste-ennätyksen. Ei se nyt tietysti tikusta ole yksin kiinni, mutta kuitenkin.