Lemmikkieläimet ja niiden tarvikkeet

Ilmastomuutosketjusta tämä.

Jokainen määrittelee itse sen mikä hyöty asialla on. Olen silleen jonninverran erimieltä tuosta “useimmissa tapauksissa” sillä ei ole hyötyfunktiota.

Tässä esimerkiksi Yle Uutisten 2017 heinäkuun juttu:

Iltalehden juttu lokakuulta 2015 joka perustuu Telegraph lehden juttuun.

Marraskuussa 2015 Kirkko ja Kaupunki julkaissut seuraavan artikkelin.

Useimmiten koirasta on iloa omistajalle, mielestäni tämä on jo aika pirun iso hyötyfunktio jos koiran omistamalla saadaan parannettua omistajan mielialaa ja terveyttä.

Sitten yleisenä pohdintana: Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon lemmikin omistaminen vähentää esimerkiksi masennuslääkkeiden kulutusta.

13 tykkäystä

Jatkan vielä vähän tässä kun sopii tuohon Rixan viestiin.

Koiraa ei voi mitenkään rinnastaa leluksi. Se on elävä olento, sillä ei leikitä, mutta kuten muiden elävien “objektien” suhteen myös koiran/kissan kanssa voi leikkiä. Yllä oleviin seikkojen lisäksi pitää muistaa myös lapsien vastuunotto/vastuun tunto, joka on merkittävä asia huomioida kasvatuksessa, se ei ole kovin hyvin onnistunyt viimevuosina.

1 tykkäys

Hiukan jatkaisin koirien hyötypuolesta. Työkoiriakaan ei olisi jos kasvatus jäisi pelkästään viranomaisten haltuun, geenipooli supistuisi liiaksi.
Hyötypuolen totemiseksi oikeissa töissä voin kyllä demota jäsen ljpp:lle konkreettisesti. Jäsen ljpp voi tuoda vaikka koko suvun viivalle meitin bc narttua vastaan kun lähdetään töihin lampaiden kanssa.

2 tykkäystä

@ljpp ehkä itse jossain vaiheessa tarkentaa, mutta itse ymmärsin niin, että hän tarkoitti lemmikkikoiria eikä ns. hyötykoiria.

Mutta tosiaan @Rixa :n esiin tuomat hyödyt jää monelta unohduksiin. Ja mm. mielenterveyden kannalta koirien merkitys yhteiskunnassa on aika iso ja tärkeä.

Ps. Kerätään ne koiranpaskat talteen ja roskiin, niin tuottaa edes vähän energiaa polttolaitoksissa. :wink:

5 tykkäystä

Huonoa provoa tuli nyt sieltä, mutta vastaan silti. Minun lemmikkini ovat minulle rakkaita kuin lapset, joita minulla ei ole.

Tuolla ne lemmikit notkuu sohvalla (joka ei ole sängyssä), mieli ilman veritekoja. Ei ne tottele, ei ne lapsetkaan aina. Ei ne silti käy naapurin vanhaa pariskuntaa puremassa tai nuolemassa, vaan ne käyvät hakemassa rapsutuksia ja tuottamassa vanhuksille hyvää oloa myös.

Minäkin olen ollut terveempi kuin moni muu, vaikka pusuttelen paskaa haistelleita kuonoja.

E. Ja sitten vielä tuohon aspektiin, että koiraomistajat päästäisivät koiransa nuolemaan vieraan ihmisen, saatika lapsen naamaa. Niin kyllä se lenkilläkin yleensä menee niin, että itse yrittää välttää kontakteja ihmisiin tai koiriin. Sitten jää porukkaa siihen keskelle kävelytietä lässyttämään vieraalle koiralle. Menkää ■■■■■■■ siitä edestä tai kysykää sopiiko lässyttää koiralle.

14 tykkäystä

Jep, halusin vain tuoda laajemmin esiin koiran funktiota yhteiskunnassa. Kyllähän totuuden nimessä koirista on haittaakin, jos koira tulee piittaamattomalle isännälle/emännälle.

1 tykkäys

Tietyille roduille kyllä, olen samaa mieltä.

5 tykkäystä

Tottakai voi aiheuttaa murhetta, mutta jos sinun tuttusi koirat pääsevät nuolemaan sinun lapsesi naamaa, niin silloin kannattaa varmaan kertoa tuosta ongelmasta tutuilleisi. Uskon, että he ymmärtävät ongelman.
Ei kannata syyllistää kaikkia koiria.

Tampereella, Pirkkahallissa on lokakuun lopulla tapahtuma jota ei kovin usein Suomessa järjestetä (viimeksi 2002).

https://www.kissaliitto.fi/medialle/world-show-2018

Englanninkieliset kotisivut:
https://www.ws2018.fi/

Näyttely on auki yleisölle sekä lauantaina että sunnuntaina kello 10–18. Ennakkoon ostettavien päivälippujen hinnat ovat lapsilta (alle 16-vuotiaat) 6,50 ja aikuisilta 11,50 euroa. Ilmottautuneita kissoja on yli 1600.

Olen paikalla molempina päivinä kolmen itämaisen (2 pitkäkarvaa, 1 lyhytkarva) kissan kanssa. Isompaa menestystä en ole hakemassa, tyytyväinen olen jos sertifikaattinsa saavat. Viikonloppu Pirkkahallissa tulee vietettyä ja kokemus varmasti erittäin hieno.

Jälleen yksi ikimuistoinen tapahtuma tiedossa joka piristää mielialaa ja tuottaa mielihyvää :).

3 tykkäystä

No kyllä olen kertonut ja asia kunnossa, mutta se että sitä pidetään “kivana”.
Yleisesti en pidä lemmikeistä. Turhaa vaivaa ja rahankulua. Lisäksi ilmastonäkökulma.
No, ehkä vaikutan aika jyrkältä, ja voi olla että ilman lapsia tilanne olisi toisin. Nyt vaan ei jaksaisi yhtään huollettavaa lisää.

Pitääkö koiran omistaja sitä kivana vai lapsesi? Anyway. Älä yleistä tuota asiaa, koska se ei ole niin.

1 tykkäys

Koiranomistaja, jonka mielestä se on “kivaa”.
Eniten on alkanut huolettamaan nuo “tappelukoirat” ja niiden lisääntyminen, ovat jotain imagokoiria. Näitä sitten ei osata kouluttaa ja ongelmia tulee. Vastaan kävellyt myös vanhempi naisihminen, jolla susikoira rupesi jo kauempaa katsomaan ja näyttämään hammasta. Se on kuin ase tuollainen koira ja kyllä siinä yrittää katsoa jotain kättä pidempää puolustaakseen itseään ja lapsia.
Edit. Tälläisia kohtaamisia ei saisi tulla. Kyllä koira pitää olla taluttajansa hallinnassa kunnolla, eikä ohikulkijoille irvistely ole hyväksyttävää.

Ole sitten itse vähän kovempi ja kiellä se.

Tappelukoirien lisääntymistä lenkkipoluilla en itse ole havainnut, mutta olen kanssasi siitä samaa mieltä, että tiettyjen rotujen omistukseen liittyen pitäisi ajokortti olla. Mutta miten se jaettaisiin? Kilojen mukaan, rodun mukaan vai määritteleekö joku taho kiukkuisuuden?

Tanskan malli ja jotkut rodut kieltoon. Koiravero pitäisi myös pistää, ja sen verran kova, että sitä koiran hankkimista oikeasti mietittäisiin. Koira hankitaan nykyään liian helposti ja asiaan ei perehdytä kunnolla, ei siis aina mutta lisääntynyt tälläinen. Koirahan aiheuttaa päästöjä joten vero olisi silläkin perusteltu.

Kielto on rankka termi, ajokortti olisi parempi.

Minä olen omasta mielestäni tätä palloa jo hetken aikaa kulkenut, mutta ns. vaarallisia koiria olen nähnyt todella vähän, jos sen viisi kertaa maksimissaan.
Koiran hankkimisen suhteen en olisi noin jyrkällä kannalla. @Rixa laittoi hyvät esimerkit siitä, miksi koirasta voi olla ihmiselle hyötyä. Myös lemmikkikoirasta.

Jos halutaan laittaa koiran hankinnalle vero (koiran hankintakustannuksen päälle), niin ollaanko valmiita maksamaan ne verot, mitkä tulee sitten yhteiskunnan muissa kuluissa vastaan vs, että koiraa (tai kissaa, tai muuta lemmikkiä) ei oltaisi hankittu?

1 tykkäys

Kyllä joo, mutta yleensä kun raportoidaan ns “ongelmakoirista”, niin valitettavan usein se vaan on niin että niiden isännät/emännät ovat täysiä vatipäitä

1 tykkäys

Näinhän se on, eikä näiden lapsetkaan saa parhaita eväitä maailmaan.

1 tykkäys

Kyllä mä väittäisin että vähintään 99% ongelmatapauksista vika on hihnan toisessa päässä, ei suinkaan koirassa. Ehkä sen takia jonkinlainen koira-ajokortti olisi hyvä, mutta tuon valvonta on todella haasteellista.

1 tykkäys

Suomessa on 3 kansainvälistä kissaliittoa (FiFe, Tica, CFA). Ainakin FiFe edellyttää kasvattajaksi mieliviltä kissankasvattajan kurssin käymistä, kyse on maksullisesta kurssista ja tämän lisäksi pitää FiFelle maksaa siitä että alkaa kissankasvattajaksi (kissalan nimi pitää olla myös sellainen ettei sitä muilla ole).

Valitettavasti nämä kasvattajakurssit eivät poista sitä tosiasiaa että pentutehtaita / välinpitämättömiä kasvattajia & omistajia löytyy.

En usko että “koirakortti” olisi tie onneen ja poistaisi häiriöt mitä koirat omistajineen aiheuttavat.

1 tykkäys

Samaa mieltä, ajatuksena hyvä mutta käytännössä ei niinkään. Osa koirista kuitenkin tulee muualta kuin virallisilta kasvattajilta, eikä sitäkään pysty oikeen kunnolla valvomaan että mistä kukakin on koiransa hommannut.