Entisessä asuintalossa asui kaiketi vähän traaginen ihmiskohtalo, jonka puolesta tuli usein paha fiilis. Aluksi suututti ja häiritsi, mutta tajutessani asioiden toistuvuuden mieleni muuttui. Hän asui yksin varmasti 40 neliön asunnossa eikä käynyt koskaan töissä tai muualla, talo oli vieläpä siistillä asuinalueella. Oma teoriani oli, että hän olisi saattanut joskus menettää esim puolisonsa. Hänellä oli roskapusseja kämppä ilmeisen täynnä, sillä ne paistoivat ikkunoiden takaa pihalle.
Naapuri kärsi ilmeisesti skitsofreniasta, sillä hän paiskoi tavaroita todella kovaa ja jakoi näitä kovaan ääneen “mielikuvitus” henkilön kanssa: “Mulle (useamman kerran) ja tää jää sulle (kerran)”. Eli tämä oli ilmeisesti jonkinlainen erovaihe.
Kerran olin jättänyt ystävän kämpilleni potemaan krapulaansa ja itse olin “muualla”.
Ystävä soitti säikähtäneenä ja kysyi : “Pitäisikö soittaa poliisit?! Sinun naapurisi sekoilee tuolla jotain. Uhkasi tappaa jonkun hlvetin rnkkarin”.
Tiesin jutun kuvion ja vastasin : “Hänellä ei taida olla kaikki ihan “okei” henkisesti, mutta ole huoleti. Ei hän ketään satuta.” Ei ollut ensimmäinen kerta nimittäin tuo riitavaihe.
Normaaliakin jutustelua hän harrasti, kovaan ääneen tosin. Tämä vaihe sisälsi paljon naureskelua ja kaikkea omituista kyräilyä.
Kun ymmärsin ettei naapurilla ole kaikki henkisesti kunnossa, ei se meteli itseäni enää häirinnyt ja suhtauduin toisella tapaa asiaan. Olin alussa tekemässä valitusta, kunnes tajusin missä mennään. Toivottavasti hänellä menee nykyään paremmin.