Mielenterveys ja yksinäisyys/syrjäytyminen


#21

Päivitellään suru-uutisia kun tämä intohimoinen Tappara fani ja hevosmies siirtyy huomenna ajasta ikuisuuteen. Ei ole enään ketään minkä takia yrittää pinnistellä eteenpäin kun säätöni jätti mut äsken


#22

Tjaah, maltas ny kuitenki. Huomenna vieraspeli Kärppiä vastaan ja perjantaina olis kotipeli. Niin onkos tuo “säätö” niinku semmonen hiukan läheisempi kaveri? (Fossiili ei muista millä muinaissuomen kiviliuskalla tuo sana on selitetty)


#23

Kyllä on. Se(säätäminen) on seurustelun esiaste perjaatteessa


(Tomi ) #24

Vaikka se ehkä tässä kohtaa tuntuu vähä turhalta sanoa mutta aina löytyy uusia säätöjä joiden kanssa pääsee myös pidemmälle.
Mä on 4-kymppisenä sosiaalinen kaveri ja olen aina tullut halutessasi ihmisten kanssa juttuun.
Reilu 10 vuotta sitten kuitenkin olin tilanteessa jossa erosin vanhemman lapseni äidistä ja jäin ”pakon sanelemana” vieraaseen kaupunkiin ilman yhtään ystävää. Pakon sanelema on tässä tilanteessa lapsi, ja ilman ystäviä tarkoittaa sitä että ”ystävät” oli tullut tutuiksi vanhemman lapseni äidin kautta ja mustahan tuli ihan paska meidän eron myötä.
Eron jälkeen olin tosi väsynyt ja suruissani, ajattelin että huomista ei tulisi ilman poikaani. Jossain vaiheessa huomasin että olin tosi pahasti henkisesti loppu, olen kuitenkin töissä niin ”äijämäisissä” hommissa etteihän täällä muka kukaan oikeasti henkisesti ole loppu ollut ikinä. Tätä samaa väsymystä jatkui parisen vuotta, samoin yksinoloa. Ajattelin etten ikinä löydä ketään enkä kyllä jaksa enään etsiäkkään. Kuitenkin useamman vuoden yksinoloa jälkeen alkoi vähitellen aurinko taas paistamaan risukasaan ja akat kiinnostamaan, sitten tuppauduinkin taas ihmisten seuraan ja kuinka ollakaan löysin vahingossa kauniin nuoren naisen joka aikalailla ensi töikseen ilmoitti kovaan ääneen meidän yhteisille kavereille (noin 10kpl) yhtenä jouluaattona että ”jos te kukaan ette kerran halua tuosta miestä niin minä otan sen!”, no siitä alkoi tapailu, tapailtiin vajaan vuoden verran ennen yhteenmuuttoa, vähä reilu vuoden tapailun jälkeen tulikin positiivinen raskaustesti ja mentiin naimisiin. Nyt meillä on yhteinen poika 2v 6kk ja elän elämäni onnellisinta aikaa.
En olisi ikinä uskonut vajaa 10 vuotta sitten että tämmöinen ajanjakso tulee mun elämään. Ja kyllä se varmasti tulee myös sun elämään, älä lannistu, huomenna on uusi päivä ja ehkä se sun säätö ei ollut sun arvoinen ihminen!


#25

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä…

Ihmissuhteet on vähän semmosia että vaikka ne pitää ottaa vakavasti niin silti niitä ei pidä ottaa vakavasti… Minäkin sain TAAS tänään vaimolta tunkin. Kuulemma täytyisi pitää se… Nakkasin sen kuiteski samaan paikkaan edellisten kanssa, eli tohon olankohautuksen taakse.

Varmasti sulla nyt riipii sisuskaluja myöden valtaisa pettymys ja kärsimys menetyksen johdosta, mutta ennenkuin mitään hölmöä alat tekemään niin tottakai sinä jännität meidän muiden kanssa että kumpi sieltä Loppukaudeksi tulee, Ruohomaa vai Puustinen!!


#26

Mun tuurilla odotan turhaa joten sanokaa mun sanoneeni ettei tuu ketään ainakaan ton kokoista kalaa


#27

Katotaan kuule! Alta viikon päästä se selviää miten sen huhun kanssa käy.


#28

Kappas joku 112 soitti musta. Saas nähdä että täyttyykö hoidon kriteetit


#29

Älähän nyt. Naiset on joskus hemmetin hankalia, kuten on miehetkin. Eipä sitä voi koskaan 100% sanoa onko se ohi. Melko monesti semmosia tilanteita, että suutuspäissään toinen jätetään ja sitten palataan yhteen.

Älä ainakaan luovuta!


#30

Toivotaan kaima, että pääset hyvään hoitoon. Vannon sinulle myös, että tämä ei ole sinun viimeinen naisesi. Kun saat elämää taas vähän reilaan, varmasti vastaan tulee joku, joka ei jää pelkän säädön asteelle. Tsemppiä!


#31

Ei oo vieläkään tarvetta osastolle tayssin psykiatrisen sairaalan mukaan vaikka selvät itsemurhasuunnitelmat on


(>((()))'>) #32

Kaverini sanoi osuvasti, olemme suorittaja sukupolvi.(1970-1980-luvulla syntyneet) Nykyaika vaatii paljon, pitää olla parisuhdetta, omakotitaloa, hyvä työ, hieno pirssi jne., että voi näyttää muille , kuinka hyvin menee. Aikansa sinnitellään ja täytetään se 40v ja tulee stoppi ja väsähdetään. Olen yksi, joka haluaisi tästä oravanpyörästä pois ja muuttaa vaikka nyt alkuun Utsjoelle.


#33

Kannattaa muistaa, että elämällä on aina arvo. Sinunkin elämälläsi on merkitystä jollekin (joillekin) itsesi lisäksi.

Oma isäni on ollut epäonnistuneen syöpäleikkauksen takia viimeiset 2 viikkoa kriittisessä tilassa. Omat ajatukset ja tunnetilat ovat menneet aikamoista vuoristorataa. Onneksi nyt on pientä toivoa, mutta mahdollinen toipuminen ei palauta isääni ennalleen ja siksi olenkin oppinut arvostamaan jokaista pientäkin askelta eteenpäin. Elämä on kuitenkin hauras, yksikin komplikaatio on isälleni nykyisessä tilanteessa kohtalokas.

Sinun Aineet tilanteeseesi liittyen mieleeni palautuu tapahtuma noin vuoden takaa. Minulla oli aikamoinen riita vaimoni ja lasteni äidin kanssa. Lähdin yöllä yhden jälkeen kävelylle läheiselle ulkoilualueelle. Olin kävelemässä tuttua reittiä pitkin pilkkopimeässä joen ylittävällä sillalle. Kun tulin sillalle, niin huomasin kapealla sillalla vastaan tulevan ihmisen. Pelästyimme molemmat aika paljon. Olimme vielä aika kaukana toisistamme, kun huikkasin hänelle, että et kai pelästynyt. Huomasin heti, että vastaantullut nuorimies oli selkeästi pois tolaltaan. Asiasta kysyessäni hän heti totesikin, että on hyvin synkällä mielialalla liikkeellä. Aloimme juttelemaan sillalla, ja kävimme hänen tilannettaan läpi. Oma elämänkokemukseni ehkä auttoi siinä, että osasin tuoda hänen tilanteeseensa positiivisiakin asioita. Erotessamme hän lupasi ajatella asioita rauhassa ja pitää oman elämänsä positiiviset asiat mielessään.

Kyllä sinuakin Aineet joku haluaa auttaa. Älä tee hätiköityjä ratkaisuja, niin löydät avun varmasti.


#34

Pakko laittaa että isosiskoni huomasi kun instagram nimeni vaihtui ja otti yhteyttä ja puhuin ton läpi ja kerroin että ex-säätöni jätti juuri eilen ja se helpotti kuormaa kun pääsi jollekkin perheenjäsenelle tässä tapauksessa isosiskolleni puhuu näistä seurusteluun ja vastaavaan liittyvistä asioista jota en oo puhunut kellekkään perheen jäsenelle koska ei oo mikään puheen aihe perheessämme ollut edes nyt kun ainoostaan pikkusisko kotona asuu ja kummatkin isosiskot ja isoveli on muuttaneet vekka joista nuorin isosisko kekä tuli kysyy et onko kaikki okei on niistä isosisaruksista nuorimmal(3 vuotta ikäeroo) on mt-ongelmista kokemuksia eniten ja välinen ikäeromme helepottaa asiaa juurikin mm. seurusteluun ja ystävyyssuhteisiin liittyvissä asioissa joka taas ottaa vähitään Leinosen Mikin verran taakkaa poijes joten sen uskan paljastaa että minua ei ole ainakaan tietääkseni liitetty huhuihin kuka tulloo etunimikaimaani korvaa. Pian kumminkin itse Mikki on soittelemassa pitkänniemen mielisairaalaan että ne laittais mut hoitoon jotta Mikko säilyy toimitusjohtajana tosin sukunimi vaihtuen Leinosesta Aineeksi(tän ketjun ensimmäisessä viestissä uutinen joka henkilöllisyyteni paljastaa ja naaman joten nou hätä)


#35

Päivä kerrallaan vaan. Ei kannata murehtia mitä joskus hamassa tulevaisuudessa voi tapahtua tai olla tapahtumatta, keskityt vaan siihen että et nyt ainakaan tänään päätä päiviäs vaan sinnittelet huomiseen asti. Huomenna sitten lupaat itelles saman asian, että kyllähän mä ny tän päivän taistelen…

Ehkä se iso fisu ui sun elämääs jo huomenna, tai viikon päästä, tai vuoden päästä. Ja ehkä se on parempaa kun mitä ikinä oot kokenu. Eikö semmosen takia kannata sinnitellä ainakin huomiseen asti?


#36

Kun ensimmäinen pidempi seurustelusuhde loppui, tuntui pahalta puoli vuotta joka päivä ja veljen kuoleman jälkeen tuntui pahalta kaksi ja puoli vuotta joka päivä. Tarkoitan että aika auttaa menetyksissä vaikka sitä ei sillä hetkellä uskoisi. Varsinkin ensimmäisen seurustelusuhteen päättyminen tuntuu raskaalta, kun on ajatellut elävänsä yhdessä loppuelämän.


(Pronssi on mitali.) #37

Maikkarin Studio-ohjelmassa aika hyvää juttua uupumukseta. Interin Mika Ojala ainakin äänessä.


#38

En leiki lääkäriä, mutta Mikon saama hoito ja lääkitys ei tunnu olevan kohdallaan. Tarvitsisit selvästi elävän ihmisen säännöllistä tukea, ei pelkkiä pillereitä. Tulee mieleen, ovatko lääkkeet (ehkä väärät) peräti osasyy mielialaongelmiin.

Pikkuveljeni kuoli syrjäytymiseen liittyneisiin sairauksiin, ja muistan kuinka viimeisinä vuosinaan hän häpesi itseään valtavasti. Lopulta ei mielellään käynyt kaupassakaan, ja ulkoilmassa oli ehkä kerran viikossa.

En tiedä, onko sopivaa sanoa tässä tilanteessa, mutta kunpa ihmiset ajattelisivat vähemmän sitä, mitä toiset heistä ajattelevat. Ei tarvitse esittää kenellekään mitään, ei tarvitse olla menestyvä, ei tarvitse olla mitään erityistä ollakseen hyväksytty ihminen. Uskon, että suurin osa tavallisista ihmisistä myös ajattelee näin, ja hyväksyy kaikki toiset ihmiset puutteineen.

Tiedän tuon Aspergerin, että siihen liittyy myös sosiaalisia vaikeuksia. Sinulla Mikko on montakin hienoa asiaa, josta olet kiinnostunut, kuten Tappara, hevoset ja pyöräily. Ja ties vielä jotain muutakin. Vaikka ystävärintamalla olisi vaikeaa, tai tuntisit itsesi välillä syvästi yksinäiseksi, olet kuitenkin arvokas ihminen ihan sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse olla yhtään enempää kuin olet.


#39

Päivitellään tilanne eli vajaa viikko osastol tosin osissa eli eka viime viikon tiistaista viime perjantaihin vapaaehtosena. Ja toka kiekka tän viikon tiistaista tähän päivään tarkkailulähetteel kun käväsin tiistaina junaradal mut kehon luontainen pakoreaktio esti ja melkein saman tien poistuin raiteilta lumihankeen, kerroin sijaintini ja minuutti pari sen jälkeen juna ajo siitä samalta raiteelta ja polliisien kyyris acutaan josta niemeen ja tännään oli uloskirjaus jossa “palkinnoks” tuli viikon lvr(liikkumisvapauren rajotus) ja kiireellinen sijotus ainakin viikollopun yli tähän samaan laitokseen missä avosijotuksena oon ollu


#40

Vähän samalla teemalla pohdin kuin @Pee tuossa ylempänä. Saatko keskusteluapua ja millaista se on? Jos et saa toivomaasi apua, millaista apua tarvitsisit? Tutustu kriittisesti saamiisi lääkkeisiin ja niiden haittavaikutuksiin, sillä jonkin verran sivullisena asiaan tutustuneena tiedän joidenkin lääkkeiden lisäävän itsensä vahingoittamisen riskiä.

Hyvä, että tunnistat vaaratilanteet ja haet apua. Junaratakeissi meni aika tiukille, yritä jatkossa ahdistuksen iskiessä saada apua jo aiemmin, koska selkeästi tunnistat ne ahdistavat tilanteet ennalta. Voisitko sopia esimerkiksi isosiskosi ja/tai jonkun muun kanssa jonkun koodin esim Whatsapiin, jonka laitat kun huomaat ahdistavan olon hiipivän päälle? Sopikaa mitä sen viestin jälkeen tapahtuu.

Mutta käy tosiaan nuo lääkitykset läpi hoitavan lääkärin kanssa. Tunteita ja ahdistusta tasaavissa lääkkeissä on muutamia sellaisia, jotka saattavat viedä tunteet nollille, mutta vastaavasti hiukan paradoksaalisesti korostaa merkittävästi itsensä vahingoittamisriskiä. Melkein voisin veikata mikä lääke sinulla on käytössä.

Sun on hyvä tiedostaa, että läheisissäsi on ihmisiä, jotka välittävät sinusta. Keskity niihin ihmisiin ja unohda kaikki itsellesi haitalliset yhteydet. Täällä palstallakin useampi kirjoittaja on sinusta huolissaan.