Mielipide: Jukka Rautakorvelle potkut!

Käyttäjä @Lenonen kuuluu siihen kuppikuntaan missä Rautakorpi on saavuttanut sellaisen aseman missä kritiikkiä ei saa antaa.
Todellisuudessahan Rautakorven ainut voitto on 15 vuoden takaa ja mies on lähtenyt kesken sopimustensa pois Tapparastakin.

2 tykkäystä

Kaikki on historiaa. Seura on suurempi kuin yksikään pelaaja, valmentaja, tai kuka tahansa.
Miksei Jortikka sitten valmenna, sillä on hei kuus mestaruutta. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Onko Jukan aika ohi, ehkä, ehkä ei.

2 tykkäystä

Todellisuudessahan nimenomaan Jukka nosti meidät jälleen vuosien kyntämisen jälkeen varteenotettavaksi mestarikandidaatiksi.

4 tykkäystä

Rautakorven viimeinen voitto 15 vuoden takaa. Montakos voittoa ihmisläheisellä Juujärvellä on tuon jälkeen? Juujärvi tekee loistavaa työtä a-junioreissa, jatkakoon siellä. Tapola omassa hommassaan Tapparan organisaatiossa ja maajoukkueessa. Seuraava realistinen vaihtoehto?

1 tykkäys

Ainoa synti mitä päävalmentajalle tällä hetkellä voi antaa on se, että peli on viimeaikoina tosiaan ollut aika raskasta katsottavaa.
Mutta, että potkut?!?

9 tykkäystä

Itse asiassa asia ei ole niin mustavalkoinen. Koko Tapparan organisaatiossa tehtiin strategisia muutoksia ja tähän yhtälöön liittyi monta muutakin ihmistä kuin Rautakorpi. Mestaruutta Rautakorpi ei kuitenkaan pystynyt meille valmentamaan, sen teki Jussi Tapola.
Alun perinhän Rautakorven piti ottaa Tapparan urheilutoimenjohtajan pesti ja siinä roolissa Jukan näkisinkin mielellään.

Koko kausi ollut alisuorittamista, kukaan uusi pelaaja ei ole ottanut minkäänlaisia kehitysaskelia kauden aikana. Euroopasta tiputtiin. Valmentaja on epäonnistunut.

4 tykkäystä

Tämä argumentti on mielestäni väärä. Tapolan kaudella peli meni riskejä kaihtavaan suuntaan loppua kohti ja viime vuonna tähän aikaan valitettiin yleisesti “virkamieskiekosta”. Peli tosin oli tuloksellisesti parempaa, koska päättyi runkosarjan voittoon. Haapalan ja Savinaisen pörssitaistelut ja yksilösuoritukset olivat kiinnostavuutta nostava tekijä myös – nythän meillä ei ole noussut esiin yksilötason supertähteä, vaikka pakit toki loistavia ovatkin.

Todisteita ainakin täällä esiintyneeseen tyytymättömyyteen voit lueskella Otteluseuranta-alueelta.

13 tykkäystä

Toisilla ne mestaruudet (mestaruus) on takana, toisilla edessä.

Viestissäsi oli hyviä pointteja ja faktaa. Raikkaampaa peli kuitenkin oli kuin tällä kaudella.

Mieti nyt tästä näkökulmasta: Onko se yksinomaan päävalmentajan vika, että hankinnat ei onnistuneet? Onko myös Mikillä yms. tässä osansa? Mieti myös sitä, että jos JyP voittaa koko CHLn, niin onko se niin suuri häpeä hävitä maalin(?) erolla koko CHLn mestarille? Huonoa tuuria playoffbracketissa ennemminkin.

Jos Tappara kehittää pelinsä hyväksi, on runkosarjan kolmas ja häviää esim semifinaaleissa G7 jatkoajalla TPSlle tai Kärpille, onko tämä kausi epäonnistuminen? Odotuksiin nähden kyllä. Millään muulla tavalla ei. Ja kaikki tietää, että odotukset ovat kohtuuttomat, kun kyseessä on laji nimellä jääkiekko, jossa tuurinkin osuus yksittäisissä peleissä on todella iso.

2 tykkäystä

Itse olen nähnyt Rautakorven Tapparan ja pelillisten uudistusten suhteen valon tässä tämän vuoden puolella ja olen jälleen luottavainen. Katson siis “kortit” kauden viimeiseen peliin asti.

Yhdessä asiassa olen Tapparan urheiluorganisaation kanssa eri mieltä. Koko JR-Tapola-JR aikakaudella on tullut hyvin selväksi, ettei runkosarjaa arvosteta ja koko talvi on vain valmistautumista playoff-peleihin. Tuloksellisesti tämä on toiminut, mutta:

  • Jääkiekko on viihdebisnestä. Paska peli toki unohtuu voiton myötä ja viimeistään Keskustorilla tuskaisia tappioita ei muistele kukaan. Tämä tuntuu olevan Tamhockey business plan ja numeroiden perusteella se toimii. Itse haluaisin elämyksiä myös runkosarjan aikana.
  • Omissa laskelmissani runkosarjan voitosta on merkittävä urheilullinen hyöty, jota kannattaisi tavoitella myös mestaruuden voittamisen näkökulmasta.
13 tykkäystä

On hienoa, että seisot mielipiteesi takana tässä pienessä paskamyrskyssä. Mikä mielestäsi puoltaa sitä, että Juujärven mestaruudet on tulossa, mutta Rautakorven ei? Tapparalla ei ole mitään tarvetta potkia Rautakorpea ja pelaajat taitaa tykätä, kun huomio täksi kaudeksi tulleet pelaajat ja jatkosopimuksen tekijät tällä kaudella. Rautakorpi ja Tappara mitataan vasta pleijareissa, valitettavasti. Viime kaudella hallitsevana mestarina ja runkosarjan voittajana meinattiin tippua Ilvekselle, kun oli vain hävittävää, nyt pleijareissa todennäköisesti vain voitettavaa.

Tässä on pointtinsa. Pelaajiston piti olla tähtisikermä, mutta oikeasti se on ollut läpikauden tasapaksu. Ei meillä ole yhtäkään huippukenttäpelaajaa tähän Liigaan tällä hetkellä, kukaan ei ole sellaisessa iskussa. Se on monien sattumien summa, mutta kun niitä tähtiä piti olla monta. Sitähän voi miettiä, paljonko on pelitavallisista jutuista kiinni, paljonko ei.

Se on kuitenkin fakta, että pelkkä yksikin kiinnostava, tulikuuma pelaaja tuo kivasti intoa seurata peliä. Karjalainen oli kivassa maaliputkessa, ja heti hänen touhujaan olikin mielekkäämpää seurata. Rantakari on nyt oikeastaan jo pidempään ollut hyvässä iskussa.

Surullista tuo Liigan pistepörssin lukeminen joka tapauksessa on. Kuusela sijalla 19., ensimmäisenä tapparalaisena. Rauhala seuraavana sijalla 52.

Meillä on siis pistepörssin TOP-50 -pelaajistossa yksi (!!!) pelaaja, ja sekin verrattain alhaalla.

Ei noita pelejä vaan ole nautinnollista katsoa, kun ei näy kauheasti peli-iloa, vaan tuskaa. Lisäksi, kun niitä maaleja ei oikein tule millään. Repo ja Peltolakin hyytyneet, Lehtonen ja Mikkolakin olleet alle sen tason, mitä odotin. Heidän kohdalla voi olla, että keväällä kulkee, kun ei tarvi stressata mitään olympiapaikkoja, kun kisat/kisavalinnat ovat ohi.

5 tykkäystä

Jos Tappara häviää semifinaaleissa G7 kausi on todellakin pettymys ennakko-odotuksiin nähden ja myös kaikella muullakin tavalla grande katastrofi. Jos koko runkosarja pelataan ”paskaa” jääkiekkoa ja sitten tiputaan heti pleijareissa ulos ja ollaan kuitenkin hallitseva kaksinkertainen mestari, niin olisitko tosiaan tyytyväinen?

3 tykkäystä

“Tiputaan heti” eli voitetaan playoffeissa 7 ottelua ja hävitään 4-7.? Ei se nyt Grande katastrofi ole muuta kuin ylimalkaiset odotukset nähden. Aliarvioit muiden kärkijengien tason.

5 tykkäystä

Muutin otsikkoa hieman selkeämpään suuntaan.

1 tykkäys

Mun mielestä typerä ketjunavaus. En tiedä johtuuko siitä, että toisaalla on kaivettu esiin vanha foorumi zztoippareineen. Tuli mieleen, että @Tapsu haluaa ottaa tommosta toipparin roolia… No voihan Tapsu olla tosissaankin, mistä sitä tietää. Meitä ja mielipiteitä on moneen junaan. Eihän kaikki palstalaiset välttämättä edes tiedä, mitä on ku Tappara kyntää ja valmentajia vaihdellaan. Iso osa muistaa neki ajat ja niiden muistaminen tuo osaltaan perspektiiviä tähän keskusteluun.

Koko ketjua en ajatuksella jaksanut lukea, mutta aiemmin @ljpp osaltaan kumos väitteen siitä, että viime- tai edelliskaudella olis ollu jotenki huomattavasti viihdyttävämpää ku pelattiin Tapolan kiekkoa ja voitettiin mestaruudet. Ei se tosiaankaan niin ollu. Tylsää ja ahdistavaaki oli monin paikoin runkosarjassa.

Kaikilla kiekkojoukkueilla Liigassakin tulee päiviä, jolloin fokus ei oo 100%:sti tekemisessä. Tammiselta voi kysyä, mitä se vaikuttaa lopputulokseen. Väittäisin, että tällä kaudella aika harvalla joukkueella on ns. ohipeli silloin ku Tappara on vastassa. Varmasti on kaikilla joukkueilla extralataus silloin, kun vastassa on hallitseva tuplamestari ja ennakkosuosikki.

Ammattiurheilussa paraskaan ennakkosuosikki ei voita yhtään kisaa puolivaloilla. Erot kaikesta ennakkohehkuttamisesta on äärimmäisen pieniä. Jopa kärjen ja hännän välillä. Tapparalla ei juur muu oo klikannu viime aikoina ku viimeistely. Se on toki vaikuttanu siten, että mailoja on alettu puristaan ja tekeminen muuttuu väkinäiseks. Silti Tappara on kolmantena ja ihan hyvissä asemissa. Yks viiden pelin voittoputki voi nostaa Tapparan jopa kärkeen. Pudotuspeleissä ei enää oo mitään väliä, tekeekö Tappara paljo vai vähä maaleja, kunhan tekee yhden enemmän ku vastustaja. Ja sen Tappara osaa, uskon minä. Suurin osa Tapparan tappioista tällä kaudella on ollu sellasia, että äärimmäisen epätodennäköstä olis hävitä samalla tapaa neljä kertaa.

Yksiselitteisesti, typerä ehdotus! Silti, vaikka Tappara ei voittais mestaruutta.

9 tykkäystä

Tapparassa hommat ovat perustuneet viime vuosina pitkäjännitteiseen tekemiseen ja laatuun kaikessa tekemisessä. Nytkö pitäisi kipata tämä kantava ajatus laidan yli hetken mielijohteesta ja panikoida ilman vähäisintäkään aihetta paniikkiin?

5 tykkäystä

Viime vuonna kevättalvella muistan puhuneeni joukkuekavereilleni, että näinköhän Tapparasta on edes mitalistiksi, kun peli tuntui jotenkin vaikealta. Vähä meinasi usko horjua. No, olin väärässä. Nyt usko ei horju tähänkään Tapparaan. Jos keväällä ei riitä, joku tai jotkut on parempia. Jukka jatkakoon, eiköhän hän tiedä, mitä tekee.

4 tykkäystä