Juu, kissat taitaa tehdä tuota ihan kiusallaan ja sitten nauravat viiksiinsä ihmisten tyhmyyttä?
11 tykkäystä
Joo oikeassa olet. Itsekin olen kissan orjuuttama mutta mieluusti. Perheenjäsenhän meidän Selmakin on…
5 tykkäystä
Minä olen astunut tuohon samaan miinaan.
Kissa tuijottaa jotain niin kauan että se alkaa kiinnostaa ihmisiäkin.
Sitten kun joku menee katsomaan että mitä siellä nyt on kun tarvitsee tuijottaa, niin kissa lähtee muina katteina pois häntä pystyssä. Siinä vaiheessa tuntee itsensä aina hiukan tyhmäksi.
1 tykkäys
En usko kummituksiin enkä mihinkään yliluonnolliseen, mutta muutama vuosi sitten kun olin työkeikalla vanhassa pappilassa, niin tapahtui jotakin mikä vieläkin pistää miettimään.
Siinä aamukahvia hörppiessä, talossa jossa ei ollut muita kuin minä ja työkaverini, kuului kuinka eteisen ovi aukesi ja askeleet jotka menevät viereiseen huoneeseen. Lähdettiin sitten katsomaan kuka sinne oli tullut, mutta ketään ei koko talosta löytynyt.
Myöhemmin pois lähtiessä, laiton ovensuussa hälyttimiä päälle, kun selkäni takana kuului kuinka ovi aukesi. En katsonut taakseni vaan naputin koodin ja kävelin pihalle kaikki karvat pystyssä.
Myöhemmin kuulin, että talossa kuuluu askeleita, koputuksia ja tunne, että joku on lähellä.
6 tykkäystä
Tämä tapaus on 2000-luvun alusta ja on varmaan mystisintä mitä minulle on tapahtunut.
Olin Norjassa töissä eräässä hotellissa. Minulla oli apulaisena yksi Norjalainen kokki, 2 metrinen äijä, kutsuin sitä viikingiksi kun oli niin iso. Kerran aloin ihmetellä mihin kaveri katosi kun ei ollut näkynyt varttiin, kunnes yhtäkkiä tuli ulos isosta pakastimesta karmit paukkuen.
Pakastimen lukko oli mennyt rikki, samanlainen kuin vanhoissa kerrostalojen kylmäkellareissa. Viikinki oli huutanut ja hakannut seiniä hulluna, mutta en kuullut mitään vaikka olin 2 m päässä, pakastin kun on niin hyvin eristetty.
No sain korjaajan paikalle, hän suoristi karmin ja kokosi lukon, mutta ei saanut sitä korjattua, pakastinta ei saanut avattua sisältä, jos ovi meni kiinni.
Asuin hotellin yhteydessä ja keskellä yötä säpsähdin hereille, luulin kuulevani koputusta. Samalla muistin, että hotellin yörespa hakee aamiaistarpeita pakkasesta. Juoksin kalsareissa hotellin respaan, ei ketään, jatkoin keittiöön ja avasin pakastimen oven, samalla tuo norskityttö kaatui minua päin ja jatkoi edelleen hakkaamista ja huutamista. Oli aivan valkoinen ja kylmettynyt.
No kohta kun rauhoittui ja juteltiin, niin kertoi, ettei hotellinjohtaja joka oli ollut vuorossa ja hänet ohjeistanut, ollut kertonut mitään rikkinäisestä pakastimen ovesta. Mulla kilahti, mutta se on toinen tarina.
En siis mitenkään voinut kuulla koputusta pakastimesta 50 m. päähän, kun en kuullut sitä vieressä seistessäni. Mikä minut herätti, kenties olin alitajuisesti ennen nukkumaan menoa miettinyt että respa käy siellä pakkasessa. Se ja sama, onneksi tarinalla on onnellinen loppu.
28 tykkäystä
Meillä kissa myös jumittelee tuijottamaan, joskus jopa järkyttyneen näköisenä.
Tätä tapahtuu ilta ja yö aikaan.
Eikös joku kansa pitänyt kissoja “henkien” tjsp. karkottajina.
Niimpä, vaan oudointa tuossa on se että meni jonkin aikaa kokonaan ilman elukoita, mutta siihen samaan kohtaan nää töllöttää edelleen!
Tämä oli kiinnostava tapaus, ja tavallaan hienokin kun kävit pelastamassa ihimishengen “ihan vaistolla”. Sinällään en ihmettele, noita vaan tulee aina välillä. Joillekin. Itse ajelin pyörällä pari viikkoa sitten ja huomasin ajattelevani erästä henkilöä jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Laskin siinä että eipä olla nähty 17 vuoteen ja mietin “mitähän se sanoisi jos nyt tavattaisi”? Ihan noilla sanoilla ajattelin. Pysähdyin, meni minuutti ja näin kuinka kyseinen henkilö tulee kohti ja - alkaa jutella.
Että siinäpä vastaus mietintöihini. Olin kyllä tavallistakin enemmän puulla päähän lyöty ja sama olotila jatkui koko päivän.
7 tykkäystä
Nämä on mielenkiintoisia. Tästä tulee itselle mieleen vastaavasti vähän surullisempi tarina, joka oli vähän pelottava. Aikaisemmassa työpaikassa oli todella läheinen työkaveri, vanhempi rouva. Oltiin hänen kanssaan tosi paljon yhdessä iltavuoroja töissä tekemässä ja oli aina yhtä mukavaa. Äärimmäisen positiivinen ihminen hän on edelleen, sellainen, jolle ei ikinä voi toivoa mitään pahaa.
Kerran pyöräilin töihin napit korvilla Tampereelta ja jossakin puolessa matkassa tuli semmonen fiilis, että nyt on tapahtunut jotain kamalaa tälle työkaverille tai hänen lähipiirilleen. Tässä vaiheessa en tiennyt yhtään, mikä mua vaivaa ja pysähdyin vaan tien viereen miettiin ja totesin, että mikähän valveuni tääkin nyt on. Jatkoin matkaani ja menin töihin - tapanani oli mennä työvuorolistoille. Katsoin, että tuo työkaveri, jota olin matkalla ajatellut oli merkattu sairauslomalle kaikille päiville koko työvuorolistan (3vk kerralla) loppuun asti.
Menin pomolta kysyyn, että mikäs hänellä on, kun ei oo nyt hetkeen mun kanssa illassa. Pomo sanoi vaan, että se on nyt sellainen tilanne, että hän ei voi kertoa mitään ja täytyy työkaverin itse kertoa, kun aikanaan pystyy palaamaan töihin. Kun tuo rouva sitten palasi aikanaan töihin meille niin tuli heti halaamaan ja kertoi, että hän on ollut pitkään poissa, kun hänen poikansa kuoli yllättäen sairauskohtaukseen. Rouva oli kova puhumaan ja kertoi ihan kaikki päivästä alkaen ja oli itse ihan pakko tarkistaa vielä, että no juu, se päivähän se oli ja keskellä päivää, kun olin just pyöräillessä pysähtynyt ja miettinyt, että nyt on tapahtunut jotain kamalaa.
Siitä sitten tuli mulle sellainen tehtävä, että yritin parhaani olla tuon rouvan tukena töissä ja tehdä hänen olonsa mahdollisimman siedettäväksi. Toki yritin olla varovainen, miten puhun asioista, hän tykkäsi kertoa minulle tuskastaan ja se selvästi helpotti. Varmaan lähinnä sen takia, että olin suunnilleen saman ikäinen kuin hänen poikansa.
Sen koommin ei olekaan vastaavaa tapahtunut.
11 tykkäystä