Palautetta kanssakeskustelijoille

No ehkä “hiukan”. Toki sen näkee alkuperäisessä viestiketjussa mihin kyseinen viesti on siirretty, mutta toisinaan voisi olla ehkä selkeämpää , ettei ihan aina kaikkea siirrettäisi.
Mutta niin kuin sanoin, löytäähän sen keskustelun kumminkin , kun näkee mihin on siirretty…

Nyt on hyvä puhua, kun olen vähentänyt osallistumistani dramaattisesti. Vähemmän tulee oltua ongelmissa itsensä kanssa. Ei juuri tule liputuksia.
Eikä näin ollen pahaa mieltä. Täällä palautetopicilla pyörii samat hemmot illasta iltaan. Ehdottaisin, että ehkä kannattais hiukan priorisoisa, mitä tänne suoltaa. Toisaalta, jos kirjoittaa foorumillemme vartin välein, niin kyllä se poijat taitaa olla niin, että sitä paskaakin joukkoon mahtuu ja kritiikkiä tulee. Varautukaamme siihen ihan varmuuden vuoksi. Oha se peili käyttökelpoinen kapistus, ja jos olisi 2 peiliä, niin näkisi molemmilta puolin.

11 tykkäystä

@Messi

minulle - ja uskoakseni monelle muullekin - tämä on mielekästä tekemistä. Ainahan on se mahdollisuus, että vähentää tai lopettaa kirjoittamisen kokonaan.

Palaute taas on kulttuurina tärkeä ja Suomessa kuljetaan koko ajan sitä kohti, että palaute on yhä normaalimpi osa arkea - myös vapaa-ajalla. Minä olen sen kokenut esim. työelämässä niin, että Suomessa on enemmänkin sitä toista ongelmaa, että palautetta ei oikein mielellään anneta ja sellaista keskustelua ei oikein pidetä hyödyllisenä.

Kyllähän se on suomalaiselle edelleen melkoinen kulttuurishokki, kun muualla Euroopassa ollaan niin valtavasti edellä tässä. Meinasin alkaa itkeä, kun ekaa kertaa törmäsin saksalaiseen palautekulttuuriin. Siinä ei ole semmoista säälifaktoria, joka Suomessa näihin kuuluu.

Noh, tässä ollaan varmaan aika kaukana aiheesta. En kuitenkaan lähtisi laskemaan, kenen kontribuutiota on missäkin topikissa eniten. Se ei oo mitenkään erityisen älyllistä toimintaa. Aiheellista kritiikkiä ei kannata hiljentää, koska se voi parhaimmillaan johtaa hienoihin asioihin.

Pelaako Ässät KHL:ää, kun huhut ovat niin voimakkaasti sieltä suunnalta

1 tykkäys

Tämmöisiä lipsahduksia sitä tulee, kun paljon kirjoittaa :smiley:

1 tykkäys

Kiitos @peterra tuosta ketjun avaamisesta. Mielestäni tuollaista topikkia on jo kaivattu.

2 tykkäystä

Aamulehden linkkeihin olisi hyvä laitta merkintä, jos se on vain tilaajalle. (Vink: @iceman) Muita juttuja saa lukea vain määrätyn määrän ennenkuin joutuu kikkailemaan ja määrä tuhraantuu nopeasti noihin tilaajille tarkoitettuihin juttuihin ihan turhaan.
Jos noissa vain tilaajalle jutuissa on jotain mielenkiintoista, en panisi pahaksi pientä referaattia.

1 tykkäys

Samaa mieltä ja hyvä huomio kaikille. Mutta jos viittaat tuohon tuoreimpaan hänen Aamulehti-linkitykseensä, ei se ole ainakaan nyt vain tilaajille. Tässä se uudelleen:

Incognito-tilassa, jota pornomoodiksikin kutsutaan, pääsee Aamulehteä muuten lukemaan miten haluaa pois lukien jutut, jotka ovat vain tilaajille. Asia on täällä usein esillä, mutta todetaan nyt tässä taas siltä varalta, ettei joku ole hoksannut.

Koitan kyllä laittaa merkinnän, jos vain huomaan. En tiedä muutteleeko Aamulehti nykyisin hanakammin noita juttuja vain tilaajalle näkyväksi jollakin periaattella (esim. lukukerrat?).

Kohta tilanne kyllä korjaantuu, kun 5€ “Black Friday” -Netti-Aamulehti -tilaukseni päättyy Tammikuun loppupuolella.

1 tykkäys

Ei sen mun näkemys ny niin erikoinen ollutkaan @Axe86
Vähän voit väriä pyyhkiä linsseistä pois.
Hölmö teko Matilta ja oikea tuomio tuo pelin panna vaikka ei kaksikaan peliä vääryys olisi ollut.
Mun mielestä kaikilla jengeillä ja pelaajilla täytyy olla samat säännöt.

No jätetään kuitenkin Ilves ja Kärpät omaan porukkaansa. Ilves on söpö pikku karvaturri, jonka pelaajan hyppytaklauksia päähän ei voi tuomita koska paha ja ilkeä Tappara ja Kärpät taasen…No Kärpät on vähän kuin liigan Ferrari Formuloissa, joka saa aina tahtonsa läpi koska on liian tärkeä tuomittavaksi.

3 tykkäystä

Näinhän se ikävä kyllä tahtoo mennä.
Mutta ei se sitä poista etteikö samat säännöt pitäisi kaikilla olla, liiga itsestään naurettavan tekee tuomaroimalla vahvempaa vastaan, antamalla tasoitusjäähyjä tmv tavalla.

Nyt mennään vähän ohi aiheen, kuulkaas @Tomi ja @Evo1198.

Ehkä hitusen joo, mutta oma vastaus oli kyllä tarkoitettu nimenomaan palautteeksi. Toki en jatka pitempään tuomaritoiminnasta yms. tässä.

No ettei pidemmälle enää mennä. Välillä pitää leikkiä ennustaja.

Vinkkinä, kun puhuit että esim. Kärpät on Ferrari:

5 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Suomen murteet

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Suomen murteet

@TaP1 Liputin Veikkaus-TV viestisi, koska se oli kirjoittettuna jo pari viestiä ylempänä.

1 tykkäys