Palautetta kanssakeskustelijoille

Eikös infon puolella ollut joku ketutusketju? Muistelisin näin.

Onhan täälläkin asiat, jotka harmittavat -ketju ja lisäksi otteluseurantaan saa oksentaa melko paljon, joten luulisi niiden riittävän, vaikka kuinka olisi tunteet pinnassa.

Itse en tällaista ketjua kaipaa. Muistelin vain että tällainen joskus oli.

Ja nyt itsekin tajusin että onhan tuossa heti toisena listalla “asiat a ihmiset jotka harmittavat” ketju. Pahoittelut turhista viesteistä.

Tiedoksi viime päivien keskusteluun osallistuneille:

1 tykkäys

Olen todella pitkään ollut passiivinen seuraaja tällä foorumilla, tunnukset loin vasta äskettäin, kun lomalla oli auringossa kölliessä kerrankin aikaa “turhapäiväsiin hömpötyksiin”. Oon samaa mieltä siitä, että kaikenlaiset tunnetilat kuuluu urheiluun ja faniuteenkin. Ja jokin on se kanava, mitä kautta ne täytyy purkaa.

Mutta enpä voi minäkään olla ihmettelemättä välillä vallitsevaa “paniikkia”, “negatiivisuutta” tai omien/ vastustajan mollaamista. Musta on tosi kummaa, että kaikki luulee tietävänsä just sen asian oikean laidan, paremmin kuin itse seuran sisällä toimijat. Mehän ei tiedetä edes murto- osaa siitä, millaisia keskusteluja joukkueen/ valmennuksen kesken käydään. Aika paljon Tapola & kumpp. on saanut lokaa vaikka suht. lyhyen stintin aikana Tapparassa on saanut aikaan kiistatonta jälkeä niin joukkueen, kuin yksilöidenkin kehityksessä.

Tottakai saa ja pitää kritisoida, mutta kyllä siihenkin on perusteluita löydyttävä. Viimeksi kun tarkistin, tarvitaan pleijareissa esim. 4 voittoa. Se mahdollistaa (ja liiga varmaan auliisti myös toivoo) erilaiset tarinat sarjojen sisällä. Ei maratonillakaan palkita puolessa välissä johtajaa voitosta ja sitten juostaan huvikseen loppuun.

Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka suhtautuu urheiluun ja vastustajiin kunnioituksella. Pääasia omassa urheilussa ja elämässä on oma tekeminen, niinkuin Tapparallakin. Se tarkoittaa, että jokainen tekee asiat niin hyvin kuin mahdollista. Kiveäkään (sattupa sanaleikki sopivasti) ei jätetä kääntämättä. JOS joskus vastapuoli voittaa (vaikka ottelusarjan) niin ne on ollut parempia. Piste. Vastustajaakin pitää kunnioittaa, eikä se tarkoita nöyristelyä.

Ilmaskaa ihmiset itseänne, mutta muistakaa myös perustella kantanne. Epäilen kuitenkin sitä, että tältä palstalta ei löydy yhtään Tapolan veroista ymmärtäjää varmaan koko lätkästä,mutta ainakaan tän hetken Tapparasta. Eikä myöskään Saravon veroista pakkia. Eikä “surffailevan” JMJ:n vertaista virtuoosia.

Eiku. Ainahan löytyy niitä pubissa huutajia: “olisin mäkin nuorena ollu jo Saravoo parempi jos olisin halunnut!” Noh, ehkä, mutta Saravo teki eikä puhunu, huutajat ei tehnyt.

EDIT: tämä postaus koskee siis tämänhetkistä Tapparaa. On selvää, että jos oltaisiin majailtu sarjataulukon hännillä, niin peli tod. näk. olisikin huonoa. Mutta runkosarjan voittaja ja puolivälierissä 2-2- tilaintessa ollessa paniikin lietsominen ei mun mielestä ole ihan “uskottavaa”.

35 tykkäystä

@Vekki-Keke
Tervetuloa sekavaan seurakuntaan,sitähän ne on aina. Ny sun viesti sisälti niin paljon asiaa,että kolahti oikein kunnolla. :+1:

Tää oli aika hyvin sanottu. Ihan mahdollista, että joku “asiantuntija” täällä on paremmin kärryillä, muttei kovin todennäköistä, kun Jupe on tehnyt tuota työkseen sekä opiskellut monta vuotta.

Jujuhan piilee siinä, että isona kollektiivina kun esitetään perusteltuja mielipiteitä, joku on aina jossain asiassa jyvällä, ja näin palstan näkemys joissain asioissa voi olla “oikeampi” kuin valmennusjohdon. Ei toki niissä, mitä täällä ei tiedetä, mutta niissä, mitä pelistä(tai jotkut esim. aamujäiltä tms.) nähdään ja toisaalta kuullaan. Eihän Tapolankaan näkemykset jääkiekosta ole pelkästään hänen oman päänsä pyörityksiä, vaan niitä on osin kehitelty jonkinmoisella porukalla, osa ideoista on voinut syntyä todella yllättävistäkin ärsykkeistä.

Kaikenlaista tutkimus- ja tilastotietoa on jääkiekosta Suomessa (Jyväskylässä) kerätty suuret määrät, mutta kehityskeskustelu, jota (hieman pienehköllä vaikutuksella) myös tällä palstalla käydään, on merkittävin osa pelin evoluutiota. Sitten nämä tapolat ja pennaset saa sieltä sen ärsykkeen ja idean, tehdä jotain toisella tavalla, ei se ole yhden ihmisen homma huomata kaikkea.

Otetaan tää tappio tyylikkäämmin vastaan kuin edellinen. Ei käydä haukkumassa jokaista pelaajaa vuorotellen yhden pelin perusteella. Ei myöskään huudeta toisillemme. Oltiin pelissä parempia, Ipa sai halvat maalit, nyt kävi näin. Peli ja foorumi kuntoon, niin sarjassa on vielä kaksi peliä jäljellä. Ja sarjan jälkeen kaksi sarjaa lisää. Cama me!

13 tykkäystä

Ei, muuten kuin tästä yhdestä pelistä.

Nyt täytyy kehua, kuinka eilinen tappio otettiin asiallisesti vastaan, vaikka se tuli huomattavan heikolla esityksellä ja peli menetettiin tasatilanteesta kahteen kertaan.

4 tykkäystä

Loistava avaus @Vekki-Keke - täällä aivan samoilla linjoilla :thumbsup:

Kannattaa kuvitella, että Tappara.co on antiikin Rooman (tai Ateenan) plaza, johon ihmiset kerääntyvät keskustelemaan heille tärkeistä asioista. Jos keskustelisit face-to-face kymmenien tai jopa satojen ihmisten kesken yhdessä paikassa;

  • Käyttäisitkö samaa kieltä kuin online-maailmassa?
  • Miten argumentoisit kantasi?
  • Miten ottaisit huomioon muiden kannat?
  • Provosoisitko/provosoituisitko samalla tavalla?
  • Ja niin edespäin…

Pointti on, että netissä on helppo huudella mitä sylki suuhun tuo, mutta Tappara.co ei ole oikea paikka tälle toiminnalle. Sitä varten löytyy Reddit, Twitter, yms. palvelut sekä Solmu, Santtu & Esa.

e. …mielestäni ei ole oikea paikka tälle toiminnalle… näin ainakin itse toivon ja olen käsittänyt.

1 tykkäys

Hiukan alkoi mennä maku koko tämän palstan otteluseuranta-teemasta. Ihmettelin, keskustelevatko täällä aikuisen ikäiset viisivuotiaan tai murkkuikäisen kehitystasolle jääneet “fanit” vai ketkä.
Jos joukkue ei voita, ryhdytään haukkumaan valmennusjohtoa ja tai yksittäisiä pelaajia ja ehdottelemaan potkuja tai siirtoja muualle. Senkö - maailman suosituimman harrastuksen eli syyllisten etsinnän ja nimeämisenkö arvellaan auttavan joukkuetta eteenpäin. - Jos joukkue voittaa mestaruuden, pelaajat ja valmentajat ovat jumalia maan päällä, mutta jos se ei selviä eteenpäin pudotuspeleissä, aletaan auliisti jakaa potkuja - hyvä ettei sentään suositella koko surkeaa sakkia teloituskomppanian eteen… Minä mieluummin kannatan Tapparaa huolimatta siitä, mikä on kauden saldo, enkä rupea kiukuttelemaan itseäni äärettömästi paremmin lajia osaaville, jotka varmasti tekevät parhaansa. Tappara niin myötä- kuin vastamäessä!!

9 tykkäystä

Olet kyllä hauska heppu ollut niin infon puoleltakin. Hiljaista oli kun homma toimi, mutta hopea aikoihin Ilmestyit kuin Jeesus paikalle. Taas sama homma kun sarja oli 2-1 Ilvekselle.

Mode-edit: Siirretty Tappara-Ilves-ketjusta vastauksineen. Jatkakaa täällä, jos jatkatte.

3 tykkäystä

Kuten avauksessani “tälle palstalle” kerroinkin, niin jäin “täältä” pois kun malli muuttui nykyiseksi ja jota en oikein kokenut itseäni miellyttäväksi. Sen sijaan Infossa kirjoittelin niin Ilveksen huonoina, kuin vielä huonompina kausina.

Jos taas katsotaan tuota edellä mainittua viestiäni, niin olen ihan oikeasti sen takana, että on aika turhanaikaista vedota Tapparan materiaalin kapeuteen, kun vastassa on melkein junnuporukka. Kyllä teillä löytyy joka ketjuun aivan liigatasoisia pelaajia, jos vaan saataisiin pelaamaan omalla tasollaan.

1 tykkäys

Pitäisköhän käydä avaamassa kans käyttäjätunnus tonne naapuriin ja ilmaantua sinne vain ja ainoastaan keskusteleen sinne silloin kun ipalla menee huonosti kentällä tai taloudellisesti ja muuten pysyä poissa. Noh, siellä sais olla passissa sitten lähes aina.

Viestisi taitaa olla suunnattu minulle vain siksi, että siirsin alkuperäiset ja sinun viestisi tänne. Vastaan silti: älkää käykö. Antaa Ilvesfoorumin toimia niillä säännöillä kuin toimii ja me toimitaan omillamme. Trollit kengitään täältä mäelle, mutta asialinjalla saa keskustella. Toisten kirjoituksia arvostellaan julkisesti vain ja ainoastaan tässä ketjussa, eikä sotketa asiaketjuja.

Noh, noh. Antaisitko saman palautteen, jos Tappara olisi voittanut edellisen pelin sata nolla? Ei tappio ole @Naapuri:n vika.

En. Eikä naapuristakaan olisi kuulunut mitään.

Hän teki spektaakkelimaisen come backinsa jo aikaisemmin.