@heka8835 Et ole ihan sisäistänyt miten täällä toimitaan ja voin sanoa että rima heiluu jo. Nyt kannattaa lukea säännöt ajatuksella ja skarpata niiden noudattamisessa.
Sori @DelJampe, katsoin väärin viestin, johon Ruusun heitit. Vähän väärä ketju silti joo mielestäni.
Kirjoita Heka isolla Hoolla. Muuten kiitos muistutuksesta
Se on ihan lohdullista huomata, että noiden pelaaja-arvioiden perusteella olen selkeästi negapetteri-osastoa palstalla. Tosin sekään ei yllättänyt, että ketkä pelaajat laitoin yleisen mielipiteen suhteen yläkanttiin. Hyvä, että täällä arvostetaan eri asioita, siitähän se keskustelu syntyy. Ja hyvä myös, jos meikäläinen on negatiivisemmasta päästä kirjoittajia.
Tosin mitähän olisi käynyt, jos olisi valmennukselle laittanut arvosanan?
Sulle kyllä hattua ilmaan vaivannäöstä ja oikein hyvistä kausitodistuksien alustuksista
Todella huikeeta duunia. Mun miälestä näistä tämmötteistä vois rohkeemmin pumpata kaverin renkaita tässä ketjussa.
Arviothan perustuu ensin vallitsevan hetken mielikuviin ja sen jälkeen “hämyisiin” kokonaiskuviin, myös kuultuun ja keskusteltuun mielipiteeseen. Myönnän kyllä, että omat arvosanat saattoi olla nyt rehellisempiä, sillä äänet olivat piilossa - ei tullut sellaista tiedostamatonta vaikutinta mukaan.
3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Pienten kysymysten ketju
@Naapuri ois kyl poliitikko-ainesta. Sen verran hienosti kumoaa @soosi postauksen ja kertoo sitten saman asian eri sanoilla.
Eli olennaista ei siis ole lipputulot mihin vaikuttaa mm. se paljonko rahaa saadaan per lippu. Ei, vaan olennaista on se, paljonko niitä myydään ja mikä on keskihinta.
Irtoaisiko jäsen @raumalainen kynästä ottelusarjaketjun avaus pariin Lukko - JYP? Sama pyyntö yhteistön ilvesläisille (@naapuri ja muut) Ilves - Saipa paria koskien. Playoffien ensimmäistä kierrosta varten perustetaan yksi seurantaketju, jossa käsitellään molempien parien pelit.
Alla esimerkkisuoritus josta ainakin otsikointia tulisi noudattaa:
Tiedossa lienee seksiä tihkuva kohtaaminen. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kuudesti ja voitot menivät kutkuttavasti tasan 3–3. Lahdesta–Lappeenranta-välillä menee tie, jonka välissä on Kouvola. Mikäli sarja katkeaa voittajan kotona, häviäjä joutuu vetään viimeisen paluumatkansa Kouvolan läpi. Siinä on jo iso panos tähän pieneen sarjaan. SaiPa suoritti kehnon kauteen tulon jälkeen tasaisesti ja taisteli pitkään suorasta pudotuspelipaikasta. Pelicans kyykkäsi sarjan loppua kohden. Yksilötaso…
Edit:
Ja toki sarjaketjut voi avata niille pareille joissa vastukset ovat jo selvillä, eli ainakin maukas Pelicas - HIFK, eli ping @Individual ja @DelJampe.
Loistavat avaukset @Naapuri ja @Individual! Tässähän alkaa playoff-kiima nousemaan jo itse kullakin, vaikka vastustajaa vielä odotellaan.
Kyllä ne vieraatkin osaa, kun nätisti pyytää. Saa myös paljon enemmän sisältöä noihin avauksiin, kun on oikeasti tyyppejä, jotka on ko. joukkuetta teksti-tv skouttausta enemmän seurannut. Hyvä hyvä!
Kyllä ne vieraatkin osaa, kun nätisti pyytää. Saa myös paljon enemmän sisältöä noihin avauksiin, kun on oikeasti tyyppejä, jotka on ko. joukkuetta teksti-tv skouttausta enemmän seurannut. Hyvä hyvä!
Ihan ok avaus Ilves-SaiPa -sarjaan, mutta eikö tuo avaus juuri ole sitä teksti-tv skouttausta. Lueteltu tilastot mitkä on kaikkien saatavilla.
Sitä toista avausta en ole vielä lukenut.
Ihan ok avaus Ilves-SaiPa -sarjaan, mutta eikö tuo avaus juuri ole sitä teksti-tv skouttausta. Lueteltu tilastot mitkä on kaikkien saatavilla.
Ihan hyvä avaus tuo oli. Onhan ne Ilveksen ja SaiPan matsitkin ‘‘kaikkien saatavilla’’ jos maksaa.
Ihan hyvä avaus tuo oli. Onhan ne Ilveksen ja SaiPan matsitkin ‘‘kaikkien saatavilla’’ jos maksaa.
Joo, no noista tilastoista ei tarvitse maksaa. Löytyy helposti.
Mutta kun tuossa yllä kehuttiin tuon avauksen sisältöä, niin ainakaan itselle tuotu mitään uutta ja mielenkiintoista tietoa esiin. Hiukan jäin kaipaamaan lisää.
Pisteet toki siitä, että se ketju avattiin.
Sitä toista avausta en ole vielä lukenut.
Kannattaa lukea. Kaksi erilaista ketjunavausta. Toisessa mennään faktapohjalla, toisessa tunteella. Molemmilla on paikkansa ja kannattajansa. En minä muuten noita tilastoja tuollaisena kai netistä löydä, eli oli siihen nähty vaivaa.
Siis tilastot on hyvät ja ne on hyvä olla, mutta jotain olisi voinut omin sanoinkin kertoa tilanteesta ja asetelmista.
@cace6969 Ole hyvä ja taustoita paremmin. Vielä on pilvessä tilaa.
Periaatteessa voisin, mutta en jaksa naputtaa niin pitkää tekstiä.
Periaatteessa voisin, mutta en jaksa naputtaa niin pitkää tekstiä.
Jaksat kuitenkin marmattaa tässä ketjussa Noh, käyttämällä tuon energian parempaan ennakkoon olisitkin jo tehnyt jotain hyvää koko kansakunnalle =)
Yön aikana voin jonkun väsätä jossei joku muu avaa.
Jaksat kuitenkin marmattaa tässä ketjussa Noh, käyttämällä tuon energian parempaan ennakkoon olisitkin jo tehnyt jotain hyvää koko kansakunnalle =)
No en minä nyt tiedä onko marmattamista. Ihan normaalia kriittistä palautetta.