Palautetta kanssakeskustelijoille


#3892

Hirvittävä treenijumi eikun tykkäys josta toipuminen on käynnissä, kipinään päästään ehkä, Toukokuun aikana. …


#3893

Vika ei ole mielipiteessäsi, vaan siinä miten hyökkäävästi asian esitit ja aivan väärässä keskusteluketjussa. Lisäksi Tappara kirjoitetaan isolla.

@Rebeto67 huilaa parisen viikkoa ja ne jotka lähtivät tähän provokaatioon mukaan saavat verbaalista karttakeppiä sormille.


(「LIVE IS LIFE」) #3894

Haaveiluketju on vähän hölmö etenkin tähän aikaan vuodesta, kun siellä kiertää kehää pari samaa haavetta ja sitten kaikki mahdolliset huhut. Sitten siellä keskitytään vänkäämään huhuista (kuinka moni haaveilisi esim. Vauhkosesta ilman huhua). Sitten on toki näitä vuodesta toiseen nähtyjä kestohaaveita, kuten Lukka ja KHL:n 30+ kanukkikiertolaiset.

Harvoinpa on mitään uutta tai raikasta näkökulmaa. Minusta haaveiluketju on parhaimmillaan, kun siellä haistellaan vähän harvinaisempia nimiä, jotka olisivat kuitenkin ainakin melko realistisia, olisi nähty vähän vaivaa.


#3895

Aika raju väite. Miksi tuo edes piti lisätä tuohon loppuun? Mietin myös, miksi vastaat minulle tarkoitettuun kysymykseen?


#3896

Vastasin sinulle esitettyyn kysymykseen, koska olin ketjussa ja satuin vastauksen tietämään. Väitteeni ei ole raju vaan väite oli jopa hienotunteinen vihjaus siihen suuntaan, että voit rajoittaa haaveiluketjussa toistoa. Toki toisto on loistava keino tiettyihin tilanteisiin ja itsekin paljon toistelen, mutta haaveesi ovat tulleet jo nyt aika selväksi ja viesteilläkään ei ole paljoa muuta sisältöä kuin toistuvat “Kontiola & Jormakka & Lundh.” Onelinereita, jotka eivät edistä keskustelua tulee välttää:

§4. Jälkipelit on keskustelupalsta eikä täten ole tarkoitettu ns. chattaukseen, joten kirjoita asiallisesti. Vältä muutaman sanan kommentteja (ns. onelinereita), elleivät ne tuo tarpeellista lisäarvoa keskusteluun. Henkilökohtaiseen viestintään on palstalla yksityisviestitoiminto.

Säännöt:


#3897

Koko palsta-aikana olen maininnut Kontiolan MISSÄÄN yhteydessä 7 kertaa, Jormakan 4 , Lundhin 3. Toki tuo hakuominaisuus saattaa olla väärässä. Mikäli tuo oli “hienotunteinen vihjaus” niin selvä.

Oma toiveeni sinulle on, että jätä moderaattoreiden hommat heille.


#3898

Haaveiluketjussa 13 kertaa, viimeseen 16 päivään seitsemästi. Noissa seitsemässä viimeisessä viestissä mainitaan kaikissa myös Jormakka.

Sen enempää en jaksa hakea.


#3899

Niin, oli väärä ilmaus tuo missään yhteydessä. Varmaan 90% viesteissä Kontiola esiintyy sivussa, esimerkiksi kokoonpanohaaveilussa.


#3900

Vaikea ketjuhan tuo haaveiluketju on. Sinä olet kuitenkin siinä ketjussa aktiivisin kirjoittaja ja varsinaisesti mitään uutta et ole tuonut tuohon keskusteluun nyt ihan hetkeen kuin

a) kokoonpanohahmotelmia, joissa esiintyy samat haaveiltavat pelaajat
b) toistanut haaveesi, jolloin viestissä ainoastaan haaveiltavien pelaajien nimet

Eikä kukaan meistä sano tätä pahalla - itsekin olen tämän ketjun aktiivisin keskustelija ja en minäkään tuota niin hyvänä PR:nä itselleni pidä. Toivoisin, että joko muodostat haaveiluusi enemmän lihaa luiden ympärille tai seuraat hetken ennen kuin tuot saman haaveen uudestaan pöytään. Esimerkiksi sen voi tehdä näin:

Miksi haaveilen hankinnasta?
Mihin rooliin haaveiltu pelaaja tulee?
Kuka haaveiltava pelaaja on?

Ja nimenomaan järjestyksessä Miksi, Mihin ja Kuka. Se, että kertoo vain “kuka” ei oikeastaan tuo yhtään mitään haaveiluketjuun. Haaveilu toki on haaveilua ja ketju on vaikeahkoa kontrolloitavaa. Nämä ovat niitä asioita, joita minä toivon juuri sinun kommenteissasi enemmän.


#3901

Mua ainakin pännii se, että toinen kirjoittelija pyytää toista kirjoittamaan eri tavalla. Jopa sisältö pyydettiin kertomaan tietyssä järjestyksessä.


#3902

Minkä hemmetin takia pitää laskea toisen käyttäjän sanoja täällä :smile:


#3903

Niin - tyylejä todella on yhtä monta kuin kirjoittajia. Minuakin on pyydetty aika usein kirjoittamaan eri tavalla. Kuten sanoin tuossa kommentissa, tuo oli minun toiveeni - eihän kenenkään pakko ole sitä toteuttaa. Kaikkien tulee silti noudattaa asetettuja sääntöjä ja tuo

§4. Jälkipelit on keskustelupalsta eikä täten ole tarkoitettu ns. chattaukseen, joten kirjoita asiallisesti. Vältä muutaman sanan kommentteja (ns. onelinereita), elleivät ne tuo tarpeellista lisäarvoa keskusteluun. Henkilökohtaiseen viestintään on palstalla yksityisviestitoiminto.

On poimittu ihan säännöistä. Tämä on keskustelupalsta, jolloin jokaisella kommentilla pitää tuoda jotain keskusteluun pl. otteluseuranta, jos niitä yhteisiä sääntöjä seurataan. Jos jonkun tyyli on kirjoittaa onelinereita niin se on palstan sääntöjen vastainen. Sekin on väärin, että vaatii käyttäjiä noudattamaan samoja sääntöjä. Toki minä nyt olen vähän huono puhumaan, koska minulta tunnetusti vaaditaan pääsääntöisesti hieman enemmän kuin muilta.

Vuosien varrella (et sinä) vaan moni muu olen saanut palautetta sekä viestien pituudesta että sisällöstä. Tämä on kuitenkin ollut monelle ok, koska minulle saa antaa palautetta, kun olen näkyvä jäsen yhteisössä. Vastaavaa ei luonnollisesti kuulu / saa vaatia muilta tai se onkin jo tyylirikko, jossa puututaan toisen kirjoituksien sisältöön.

Menipäs nyt vähän pois aiheesta. Nuo oli siis mun mielipiteitä koskien @blue kommentteja haaveiluketjussa. Kyseessä ei totuuksia.

Kuitenkin jälkikäteen voin todeta, että minulta olisi ollut viisaampaa varmasti liputtaa vaan ko. viesti :slight_smile:


#3904

Niin peterra on jo pitkään aikaa tullut pätemään minulle, miten kirjoitan ja miten pitäisi. Onko tämä soveliasta tälle palstalle @yllapitajat?


#3905

Nyt kyllä tiedät itsekin, että tuo nyt ei pidä paikkaansa. Järkevintä tässä kohtaa minulta on poistua tästä keskustelusta ja jättää jatkokommentointi kokonaan ylläpidolle. Annetaan esivallan tutkia ja todeta syylliseksi, jos näin on.


(「LIVE IS LIFE」) #3906

Hei, mitenkä olisi, että kaksi ketjua? Otsikot:

Pelaajahaaveilut kaudelle 2019-20 (ei keskustelua huhuista)
Kuka tulee, kuka ei? - Keskustelua kevään “varmoista” huhuista (ei haaveilua, ei uusia huhuja ennen omaa ketjua)

Koska nyt haaveiluketju on näiden “Morley, Vauhkonen ja Bertrand, ehkäpä myöskin Konna” -viestien kaatopaikka. Ja yksittäisissä huhuketjuissa näitä ei tietenkään voi samaan viestiin kirjoittaa. Selvää tilausta tällaisille viesteille vaikuttaisi kuitenkin olevan.


#3907

Haaveiluketju on nimenomaan roskalava, koska muuten teema pullahtelisi esiin rostereissa ja muualla.

@peterra huomautus koskien @blue viestejä on ihan perusteltu. Jos ei ole (uutta) asiaa niin harvoin kannattaa uutta viestiä alkaa kirjoittamaan.


#3908

Kyllä tiedän, etten ole tämän palstan parhaimmistoa perustelemaan, mutta menee kuitenkin yli, kun aletaan kertomaan, mitä pitää kirjoittaa ja missä järjestyksessä.


#3909

Sanasemantiikka on hankala laji - monet tulkitsivat kommenttiani kuin piru raamattua. En täysin ymmärrä (vieläkään), miten minun olisi pitänyt asiani esittää. En käskenyt, en vaatinut, en ollut epäkohtelias. Suurin haaste oli siinä, että minun olisi pitänyt rakentaa viestini toisin. Pyydän anteeksi, että koet minun hyökänneen sinua vastaan. Yritin kohteliaasti (ja ihan aidon oikeasti) ainoastaan toivoa, että toisit haaveiluketjussa (yhdessä ketjussa) hieman lisää sisältöä viesteihisi. Enempää en voi tehdä kuin pyytää anteeksi, koska mitään pahaa minä en tarkoittanut.

Se kuitenkin, että sinun lisäksesi muutkin ovat tulkinneet kommenttiani näinkin rankasti siihen suuntaan, että haluan kiusata tai opastaa, antaa aihetta miettiä, olisinko voinut sanoa asian sinulle mukavammin tai jättää kokonaan sanomatta. Mennään nyt eteenpäin tästä. :slight_smile:

Mistä minä tämän repäisin, joka ilmeisesti se kaikista provosoivin osuus koko viestissä, mun mielestä hyvä malli ihan kaikkeen kirjoittamiseen - jopa viesteihin tänne :slight_smile:


#3910

Jos vaikka tiivistäisit kertomaasi. Lyhyesti ja ytimekkäästi se asia. Ei tarvitse perustella universumin kattavalla kaikki pää- ja väli-ilmansuunnat sisältävällä litanialla.

Tosin, meillä kaikilla on oma tyylinsä kirjoittaa ja sen muuttaminen… ei kai tarpeellista. Me kaikki voitaisiin myös opetella lukemaan eri tyylin juttuja. Peterran novelleistakin saa kyllä irti sen pääasian, tarvii vaan hiukan reenata ja opetella se kerronnan “rakenne” :joy::rofl::sweat_smile::grin:


#3911

Hyvää vappua sinullekin :slight_smile: Kun ei tartte perustella niin pointti lyhyesti ja ytimekkäästi:

  1. jätä minut rauhaan - jos sinulla ei aivot tai osaaminen riitä lukemiseen niin kehitä sitten vaikka käsien hermotusta ja opettele scrollaamaan viestien ohitse - lukeminen on vapaaehtoista, kukaan ei pakota
  2. katso peiliin ja seuraa niitä omia viestejäsi. Eivät ole yhtään sen lyhyempiä ja yhtään paremmin et tunnu sinäkään pääsemään pointtiisin käsiksi.

Ei perusteluja - mielipiteitä vaan.