Se ei oikeuta mitään noista, mitä yllä sanon. Ja se on teidän tehtävä siellä ylläpidossa varmistaa, että käsittelette samanlaista painetta antavia samalla tavalla. Ja siitä on kyse, kun näin ette tee.
Mun mielestä erityisesti sinulta on yksinkertaisesti väärin, että kitkarengaskeskustelussa itse viljelet täysin samanlaista tekniikkaa ja samanlaista argumentointilogiikkaa. Asia on jopa nostettu esille, mutta siihen riitti sisäinen käsittely. Ilmeisesti itse toteutit sen, mitä pyysit, että katsoit sinne peiliin.
Jos keskustelua ei saa jatkettua ilman olkiukkoilua, niin eikö se silloin ole hyvä asia, sanottavat on sanottu ja argumentit kulutettu loppuun. Ja siitä voikin sitten siirtyä jo seuraavaan aiheeseen.
Olen jo aiemminkin sanonut, että mielestäni ne ovat tuottaneet äärimmäisen lisäarvollisia jatkokeskusteluja. Kärjistin yhden aivan tahallaan @AWennstrm suuntaan tuossa vaikutukset jääkiekkokauteen ketjussa ja siitä käynnistyi hyvin pitkä jatkokeskustelu, jossa keskusteluun tuli paljon lisää sisältöä. Mutta tästä mielipiteestä on sinänsä aika turha kinata, kun aika vaikea tuonne koronaketjuun on mitään kovin uutta kenenkään tuottaa. Toivetila kun on se, että koko ketjukin päästäisiin joskus sulkemaan.
Määritelmän mukaan, mitä tässä tarkalleen ottaen loukkaamalla henkilöä pyritään saamaan hänet tekemään?
Ja tarkennan vielä tähän perään, että tällainen ylimalkainen kommentti, johon vastasin:
Minua on syytetty täällä toistuvasti siitä, että pitää katsoa peiliin jne. Minuun kohdistuvat “provot” tuolla ylhäällä on todettu sääntöjen mukaiseksi @ljpp kommentissa eli jos tekee yleistyksiä ilman konkretiaa ja esittää voimakkaita mielipiteitä niin silloin pitää hyväksyä siitä syntyvä itseen kohdistuva vastareaktio. Ja näin minä olen tehnyt.
Jostain syystä kuitenkin toinen käyttäjä vapautetaan samasta vastuusta, miksi?
Iltapäivän pohdinta. Aihe, jota tässäkin ketjussa on aiemminkin puitu :
Olisi mukavaa, jos palstan mahdollistamia ominaisuuksia tekstin muotoiluun käytettäisiin edes hieman. Kirjoittajalle lainatun tekstin pätkän erottaminen omasta tekstistään vie tällä palstalla jokusen sekunnin. Maalaa tekstin pätkän ja klikkaa tuota "-symbolia tekstieditorissa. Helpotus lukijalle on merkittävä, kun ei tarvitse tuhlata energiaa nimimerkin kirjoittaman ja lainaaman tekstin erotteluun. Antaa samalla oikeutta tekstin alkuperäiselle kirjoittajalle, kun tekee selkeän eron lainatun ja kirjoittamansa tekstin välille. Joku lainausmerkki “siellä täällä” on huomattavasti
Tällaista laatikkoa huomaamattomampi
Ainakin tuolla koronaketjussa pisti taas silmään, että tekstiä on uutisista lainattu ilman “sitaatteihin” muotoilua, vain lainausmerkeillä kappaleita erotellen.
Vaihtoehtoisesti etsii oman laitteensa näppäimistöstä > -merkin. Sen laittaa kappaleen alkuun, ajaa saman asian. Mä muokkailen noita aina kun vastaan tulee, mutten ihan joka ketjua palstalla ajatuksella lue.
Itse olen lainannut tekstiä esim korona ketjuun ja erotellut nee lainausmerkein.
Koska varmasti jokainen huomaa että on lainattu je erottaa merkit ja kappaleet toisistaan.
Ja oman tekstini myös sieltä välistä
Taisit ymmärtää minut väärin. Tämä temppuni tuottaa saman tuloksen kuin @rinne kuvailema tapa; ei vaan tartte maalailla mitään. Siksi koen vaivattomammaksi mobiililaitteella.
Toisekseen, laatikko erottuu paremmin erityisesti automaattisen sisennyksen vuoksi. Jos pohjaväri koetaan huonoksi nykyisellään, se on palstan ulkoasuun helposti muokattavissa. Ei vaadi kuin yhden rivin sivuston CSS-koodiin luultavasti.
Oletettavasti tässä viitataan @Rannari viestiin Koronakeskustelussa. Oli omasta mielestä ainakin todella raskasta luettavaa kun kaikki yhteen pötköön ja sai olla skarppina mikä lainattua ja mikä omaa. Siinä mielestä tykkään myös, että olisi erillisenä lootana lainatut osuudet. Itsellä käytössä tämä sininen tausta ja siinä ainakin toimii täydellisesti.
Miten taustavärin saa vaihdettua? Kyllä itse Nostan käteni heti pystyyn virheeni merkiksi.
Ja vaihdan tapaa lainata. Kunpa vaan kaikki myöntäisi virheensä niin olisi kommee maailma😊
Klikkaa oikeasta yläkulmasta profiilikuvaa, sieltä omaa nimimerkkiä. Asetukset → Käyttöliittymä ja sieltä löytyy teema. Itsellä siis käytössä Battle Axe 2.0 Home.
E: Näin pc:llä. Luurilla voi olla vähän erillainen tyyli löytää käyttöliittymä.
Kyllä ja tuossa jos luet ylempänä niin @ljpp joka kaiketi tätä toimintaa täällä johtaa sanoi juuri, että jos esittää yleisluontoisia väitteitä tai kovia mielipiteitä niin silloin pitää hyväksyä niistä syntyvä vastareaktio. Laitoit tuollaisen yleisen jeesustelun, joka menee suoraan kuin oppikirjasta siihen, mihin saat vastauksia.
Sinun tapasi keskustella on todella hyökkäävä. Ja haet oikeasti provolla useasti jotain.
En nyt tarkoita pelkästään tuota esimerkkiä.
Olet todella pitkään tarttunut omiin viesteihini ja useasti myös vääristellyt sanomaani.
Se alkaa itseäni oikeasti jopa nyppimään. Mutta en lähde siihen että provoilisin takaisin tai alkasin paukuttamaan päätäni.
Ymmärrät varmaan sen että jos jokaiseen viestiini hyökkäät niin kaikki alkaa tuntumaan provolta ja haulta
Niin sinunkin. Joten siltä osin et ole yhtään sen parempi. Ainoa asia, mitä tässäkin vaadin on se, että olet jo kerran saanut täältä vastakeskustelijan ulos keskustelusta kahdeksi viikoksi ja aion jatkossakin nostaa kissan pöydälle - samat säännöt koskevat sekä sinua että minua.
Jos esität yllä olevan väitteen yleisesti ja jätät sen ns. ilmaan roikkumaan niin kyllä siihen vastauksia tulee. Ja vastaukseni ei täyttänyt provosoinnin tunnusmerkistöä. Vaadin samoja sääntöjä koskemaan ihan kaikkia. Ihan yhtä kovalla intensiteetillä esität omat mielipiteesi kuin minä omani. En aio kieltää sitä, mutta jos on noin yksiselitteisesti jotain mieltä niin silloin olet yhtä lailla vapaata riistaa kuin minä.
Tuo ei ole millään tavalla sellainen asia jona sen otit… Mutta valvojat ovat täällä niin huomaa varmasti jos provosoin tai laitan sanoja toisen kirjoittajan suuhun.