Palstalaisten parisuhdetarinat ja neuvot

Vapaa keskustelu
21

Kaveri aikanaan parikymppisenä istui baaritiskillä. Viereen tuli nainen ja alkoi jotain juttelemaan. Mies tuumasi hetken kuluttua, että “Odota vähän, juon sut kauniiksi…” Lentopallomailasta siinä saattoi tulla osumaa. Kaverilla oli tosin tapana vetää aina kunnot koomat, eli varmaan oli nainenkin ihan nätti loppuillasta.

En kyllä itsekkään tietäisi mistä uuden puolikkaan löytäisi, jos sinkuksi jäisi. Voi olla että Serla-oravia tulisi keräiltyä melko pitkään :wave: Kaippa se olisi vaan nettiin laitettava ilmoitusta. Sieltä tuntuu kaveripiiri ainakin suurimmalla prosentilla uusia löytävän. Helppoa ei tosin tunnu olevan sekään.

1 tykkäys
22

En tiedä auttaako Orangea, mutta opiskelujen yhteydessä “sopivia” sosiaalisia tilanteita kyllä tuntui syntyvän, kunhan vain meni ja teki sitä mikä itsestä oli kivaa. Eli jos ei opiskelu, niin ehkä harrastustoiminta?

Jos etsii tasapainoisempaa suhdetta, niin mielestäni pitää olla riittävästi itseluottamusta, ettei hyväksy ihan mitä tahansa. Jos se siitä suuttuu, niin ehkä parempi niin: pitkällä aikavälillä tällaisen kanssa jäisi kuitenkin kynnysmatoksi.

23

sekä arvon tuntoa itseä ja toista kohtaan. Oikean suhde löytyy oikeastaan hakemalla mutta yrittämättä … öööö … siis aktiivisesti kontakteja mutta omana itsenä.

Vai olikos edellinen elokuvista eli reaalielämässä sitten vaan puhtaasti hitonmoisella tuurilla :joy:

24

Joo o, pitääkö se perustaa palstalle suosikista vanha tuttu, bees and honeys ja legendaarinen Eki vastailemaan kysymyksiin :smiley:

25

Oman vaimon tapasin baaritiskillä. Yritin kyllä sitkeästi tilata tuoppia,mutta tämä seisoi edessä ja höpötti jotain. Sitten tein sen virheen,että tuopin saatuani istuin samaan pöytään kuuntelemaan höpötykset loppuun.

Eikä ne vielä seitsemässä vuodessakaan ole kyllä loppuneet.

Oli kallis tuoppi muuten…

Vaimo on kylläkin Tapparan kannattaja,eikä sillä ole edes viiksiä, joten huonomminkin olisi voinut mennä.

7 tykkäystä
26

Elämme kukin tyylillämme, kuka tallaa elämäänsä läpi järkeen perustuvin päätöksin, kuka antaa tunteiden ohjata kulkuaan. Varmaan paras tapa suhtautua asioihin on sopiva annos kumpaakin. Tunteet ovat ohjanneet minun elämääni aina, sanoi järki mitä hyvänsä, niin kuljen siihen suuntaan mihin sydän osoittaa.

Rakkaus tekee valintoja, jotka saattavat olla joskus järjenvastaisia, mutta yksi elämä tulee elää rohkeasti niin, että ei tarvi keinutuolissa mietiskellä sitä mitähän olisi tapahtunut, jos…

Seurustelin joskus 70-luvun alussa tytön kanssa, suhteemme oli todellinen tunteiden hurrikaani.

Kohtalo oli kuitenkin päättänyt, että vielä ei ollut meidän aikamme. Ajauduimme erillemme, kumpikin eli elämäänsä tahoillaan, mutta emme ikinä saaneet toisiamme mielistämme. Aina kun ajattelin häntä, suunnaton kaipuu täytti mieleni. Vuodet kuluivat vääjäämättä kohti elämän loppusuoraa. Erosin maaliskuussa 2010 vaimostani ja aloin elää uutta nuoruutta poikamiehenä. Se kortti oli nopeasti katsottu, tyhjää… Ajattelin yksin maatessani ankean poikamiesasuntoni hämärässä, että mitä helvettiä! Mitä minä haluaisin loppuelämältäni, tässäkö tämä nyt sitten olisi? Muistojeni kanssako viettäisin loppuelämäni?

Mitä haluaisin vielä elämältäni, olinko tuomittu elämään ilman onnea hautaan asti, oli kysymys joka piinasi minua. Halusin olla vielä sen viimeisen kerran rakastunut ja onnellinen. Mutta mistä löytäisin sen onnen? Silloin mieleeni muistui jälleen nuoruuteni rakkaus. Kauaa en harkinnut kun selvitin missä elämäni nainen nykyisin asui, jonka jälkeen puhelin käteen ja soitto…

Loppu onkin sitten kuin suoraan Harlekiini-sarjasta! Tapasimme ja huomasimme heti, että tunteet toisiamme kohtaan eivät olleet kuolleet vaan vanha liekki roihusi pian entistä kuumempana. Kolmen viikon jälkeen muutin hänen luokseen, viiden viikon jälkeen kihlauduimme, avioon menimme lokakuussa 2010 ja mikä kaikkein tärkeintä rakkautemme on liki 40 vuoden eron jälkeen syventynyt niin valtaisaksi, että meinaan tukehtua tähän onnen tunteeseen. Elämä antoi meille toisen mahdollisuuden ja aiomme sen käyttää oikein.

Turha lienee toistaa, mutta tunteella mennään!

16 tykkäystä
27

Itse en tosiaan koskaan ole ollut mikään Casanova, mutta hyvin lopulta kävi. Omien seurustelu ja baarivuosien jälkeen pelikenttä on mennyt ihan uusiksi mm. Tinderin kaltaisten palveluiden ansiosta, vaikka toki kaikenlaisia nettideitti-palveluita oli jo Internetin kivikaudella.

Hommaa on kuitenkin joskus tullut saunan lauteilla mietittyä, itseäni viisaammassa porukassa ja semi-tieteellisesti John Nashin hengessä.

Ongelmahan varsinkin nuorilla pojilla on juuri siinä, että silmät isketään siihen ravintolan tai muun tilan kauneimpaan yksilöön. Tässä kuitenkin vallitsee markkinatalous, eli kysyntä ja tarjonta - harvalla on lyödä pöytään poikkeuksellisen korkeaa markkina-arvoa (rahaa, statusta, ulkonäköä) keskimääräistä enemmän. Kuten eräs ystävä itselleni nuorena tiivisti:

  • Oletko Tom Cruise?
    • En?
  • Miksi v*****ssa muijasi olis sitten Nicole Kidman?!

Mutta kysynnän ja tarjonnan lakia voi haastaa Juhan Tammisen individual effortilla ja kuten tiedämme yksilötaidot ovat paitsi synnynnäisiä, myös harjoittelun tulosta. Tässä lajissa epätoivo ja epävarmuus eivät ole eduksi, joten harjoittele sellaisilla kohteilla jotka pelaavat kanssasi samalla sarjatasolla. Epätoivosi poistuu ja epävarmuuden tilalle tulee uutta itseluottamusta. Näillä eväillä pystytkin sitten nostamaan rimaasi korkeammalle, jos aiemmat tuttavuudet eivät jostain syystä ole johtaneet tunteeseen siitä, että suhteessa voisi olla aineksia pysyvyyteen.

5 tykkäystä
28

Tästä ketjustahan saa käsite “pelikirja” uusia ulottuvuuksia myös urheilun ulkopuolelle.

Sisältää taktisia variaatioita parisuhteiden vaalimiseen ja uusien hankkimiseen :smile:

Pystyisiköhän esim. tanssilattialla hyödyntämään keskialueen “träppiä” jotenkin :joy:

Mutta leikki sikseen… Itselläni myös sattumat ovat ohjanneet tällä rintamalla, mutta kannattaa muistaa myös, että kysyminen kirpaisee vain kerran. Kysymättä jättäminen voi mietityttää hieman pidempään…

29

Noinhan se naisilla yleensä menee. Miehillä taas eron jälkeen voi helposti vierähtää vaikka vuosikymmen ilman kumppania varsinkin jos ei ole mitenkään menevää sorttia.

30

Siirsin ylle @Orange’n vastauksen @Lallu’n perhesuhdeketjun viestiin:

Keskustelu sopii tähän ketjuun paremmin. Ja mitä itse asiaan tulee, on @ljpp oikeassa. Kaikille löytyy varmuudella joku, jos ei nirsoile. Asettamalla riman liian korkealle omaan ponnistusvoimaan nähden puolestaan jää yksin, oli sitten mies tai nainen. Ja tosiaan yksin jää myös mikäli potee rimakammoa eikä uskalla ponnistaa lainkaan. Nimimerkillä ikisinkku, oikeastaan molemmista syistä.

3 tykkäystä
31

Itsellä kyllä enimmäkseen kyse tuosta rimakammosta eikä niinkään nirsoilusta.

32

Taivahan tosi. Min en oo nirso ollut koskaan, vaikka pari kertaa olisi ehkä pitänyt olla :grin:

Edit. Ja tosiaan nykyään tuntuu kaikki kumppaneita etsivän ja löytävän netistä. Avoimin mielin vaan profiilia luomaan ja kelvolliset kuvat kehiin, niin siellä sitä ollaan. Markkinoilla :blush:

2 tykkäystä
33

Naisten iskemisestä kaikki oleellinen tiivistetty viiteen minuuttiin.

2 tykkäystä
34

Mun on tunnustettava, että mä nirsoilen. Kaduilla näkee paljon nuoria naisia, jotka ovat vähän pyöreitä ja joista monet kompensoivat sitä värjäämällä hiuksensa jollain räikeällä värillä ja pahimmillaan laittamalla eri puolille naamaa kasan metallia. Mulle herää aina ajatus, että pärjään ilmankin, vaikka he voisivat olla juuri se liiga, jossa meikäläisenkin jalkakynät voisivat purra. Heissä on paljon läheisyyttä kaipaavia ihmisiä, jotka eivät saa lähestymisyrityksiä ihan joka kuukausi. Odottelen vaan vuodesta toiseen sitä söpöä tyttöä tipahtavan syliin tiedostaen, että se on epärealistinen ajatus. Vaan mihinkäs tässä kiire olisikaan.

2 tykkäystä
35

Tai no joo kyllä kai voi sanoa että minäkin nirsoilen koska ei minullekkaan nyt kuka tahansa kelpaisi. Jotkut kriteerit kuitenkin pitää olla ja naisillahan niitä kriteerejä vasta tunnetusti riittääkin.

36

Heheh… :grin: Juuri sinioranssiksi hiukset värjänneenä… :joy: ja on joskus ollut muutama metallinkappalekin naamassa, vaikka ei tosin enää ole :innocent:

37

Noin matemaattisessa mielessä molemmilla sukupuolilla on yhtä paljon kriteerejä, kriteerit ovat vaan eri sukupuolilla erilaisia. Typerää olisi siis lähteä arvottamaan, kumman on paremmat.

Omaa asemaa voi jossain määrin parannella omilla toimilla. Esimerkiksi minä saisin etureppua pois lenkkeilemällä ja puntteja nostamalla. Kuuhun asti en silläkään menisi: en voi millään taikatempulla esimerkiksi kasvaa 10-15 senttimetriä pituutta (nyt 173 cm). Maailma ei ole joka suhteessa reilu paikka, mutta painotan, että katkeroituminen on oikeasti ihan vihoviimeinen asia mikä kannattaa. Erinomainen käsi on todellisuudessa jaettu minullekin kouraan, vaikkei värisuora olekaan. Olen kuitenkin perusterve ja niin edelleen.

No huhhuh mun tilannetajua. Enpä osannut ollenkaan yhdistää enää. Siinä sinun tänne laittamassa kuvassa sinioranssit hiuksesi näyttivät oikein söpöiltä ja terveiltä eikä missään nimessä sellaiselta karsean huonosti hoidetulta turpeelta kuin monesti näkee. Toimikoon tämä samalla jonkinlaisena anteeksipyynnön yrityksenä. :slight_smile:

1 tykkäys
38

Kunhan kiusasin, mutta hyvin pelastettu :wink: :smile:

1 tykkäys
39

Mehän ollaan sitten Rizkan kanssa melkein saman pituisia kun itse olen 174cm, heh. Etureppua on minullekkin kertynyt jonkin verran tässä viimeisen parin vuoden aikana mitä tarvis saada pois mutta en usko että se oleellisesti vaikuttais minun asemaani parisuhde ja seuranhaku markkinoilla.

Esim armeijassa olin viimeisen päälle kovassa fyysisessä kunnossa mutta ei se silloinkaan natsannut joten lopputulema on se että tärkeintä on se mitä on korvien välissä, ei se onko lihava, laiha, lihaksikas vai jotain siltä väliltä.

40

En minäkään usko kohentuneella ulkomuodolla hirveästi saavutettavan markkinoilla. Tekemistä oman kropan kanssa riittää aina ja nyt olisi talven jäljiltä todellakin tarvetta jonkinlaiselle kesätreenille täälläpäin. Liikunta on kyllä pelottavan hyvä huume, koska äkkiä se peilikuva pienelläkin efortilla rupeaa miellyttämään enemmän. Kun oma kuva miellyttää itseä enemmän, myös itsetunto nousee. Hyvästä itsetunnosta (ei ylimielisyydestä) on elämässä ihan hyötyä ja sillä pääsee pitkälle. Joten itsetunnon kohotusmielessä suosittelen sitä liikuntaa ihan kaikille, koska hyvä itsetunto vaikuttaa ihan kaikkiin elämän osa-alueisiin. Seurusteluun, työnhakuun, opiskeluun, onnistumisiin jne. Huono itsetunto yhdessä asiassa taas leviää ja tuhoaa kaikki muutkin osa-alueet.

Itsetunnon rakennustyötä taas pystyy tekemään ainoastaan itse, kaverien hyvät tsempit eivät siihen viime kädessä hirveästi auta. Ihminen vaatii lähes poikkeuksetta viime kädessä itseltään eniten, joten sitä omaa tyytyväisyyttä itseensä kannattaa keinolla millä hyvänsä tavoitella, koska jos on itse itseensä edes silloin tällöin tyytyväinen, yleensä silloin ylittää ympäristön odotukset moninkertaisesti.

7 tykkäystä