Poikamme sotaväessä - LIVE

Kilo (ei siis @Kilo) tullu lisää. Ei, tää ei johdu treenijumista. :grin:

1 tykkäys

Ei ehdi liikkua kun kaikki vapaa-aika kuluu täällä palstalla :sweat_smile:

2 tykkäystä

Hei, mulle on tulossa liikkakuntsari! :grin:

1 tykkäys

Mikäs on @Treppu kanta tähän “nolla tutkimukseen”.

1 tykkäys

Muistelisin, että mullakin tuli oman inttiuran aikana muutama kuntoisuusloma. Mielenkiintoinen juttu tosin oli, että ennen kotiutumista annettiin pitää näistä ainoastaan hälyttävän pieni osa ja koskaan sitä ennen ei ollut onnistunut tai aina hylättiin.

Sitten oli patterissa yksi ukko, joka piti joka perjantai (valehtelematta) henkilökohtaisen vapaan ja muiden lomat paloivat tässä. Ennen kotiutumista kapteeni sanoi vaan rohkeasti, että se on kuulkaa silleen, että tilastot pitää saada tasan. Tuolloin opin, missä tuomarit ovat saaneet koulutuksensa myös jääkiekossa.

2 tykkäystä

Olisihan se toisaalta ihan tasa-arvoista että naisetkin laitettaisiin ryömimään metsässä hikipäässä ja paikat paskana orjapalkalla. On lievästi sanoen harmittanut kun on lukenut miten vanhat koulukaverit lähtevät jatko-opiskelemaan/töihin ja mä lähden armeijaan.

Toisaalta, eihän se ole multa mitenkään pois vaikka muut saavat edetä elämässään, sillä välin kun mä larppailen metsässä. Eli lopulta naisten asevelvollisuus on mulle aikalailla yks se ja sama.

Ihmisoikeussopimus vaatinee orjille korkeampaa palkkaa kuin sen, minkä Suomen armeija maksaa päivärahaa. :smiley:

5 tykkäystä

No niin! Tänään oli lihaskuntotestitkin
Vauhditon pituus: 2,05m
Vatsalihaksia: 38
Punnerruksia 18
Ja Cooperhan oli 2415m.

Eli kaikki muut huononivat paitsi punnerrukset. Johtopäätös: “Suomen suurin kuntokoulu” slogan on ihan täyttyä hevonpaskaa. Suurinosa muistakin huononsi tuloksiaan.

1 tykkäys

Sää oot vaan velttoillu etkä vetänyt täysillä?

3 tykkäystä

Veikkaan että jos lähtötaso on jonkun verran keskitason yläpuolella, niin kys laitoksessa se ei ihan helpolla parane! MUTTA jos lähtötaso on reippaasti siellä alasektorissa, niin silloin tason korotus jopa todennäköistä… Mut :muscle::+1: sinne harmaisiin!

2 tykkäystä

Kuten mulla kävi punnerrusten kanssa. :slight_smile:

1 tykkäys

Itsehän nostin kaikkia ja reippaasti vaikka homma se helpoin olikin kys firmassa. :scream:

Lähtötasot oli itellä hyvä-arvosanan kohdilla.

1 tykkäys

Hienoa! :smile::+1:

@Treppu tj?

1 tykkäys

Ströbä Strömberg.

Tänää rovalta pois!

5 tykkäystä

Tapparan tulivoima on kohmeessa, mutta näillä pojilla ei:

5 tykkäystä

Onko @Treppu Itsenäisyyspäivän paraatissa marssimassa?

1 tykkäys

Haha, en oo! :smile: Tänään tapahtuu paluu kassulle kylläkin.

1 tykkäys

:notes: Sut elokuussa sain
Tuolloin olin pelkkä monni vain
Yhdessä tetsattiin
Yhdessä hajottiin

Sua jynssäsin ja putsasin
Puunasin ja hankasin
Kiiltäväksi hinkkasin

Nyt sut öljyyn upotettiin
Varastoon pakattiin
“Olkaa hyvä” sanoi vääpeli
Mä ulos astelin

Kiitos ja hyvästi
Rakas rynkkyni :notes:

:blue_heart:

18 tykkäystä