Säästövinkit ja sentinvenytys

Jaa-a, kun hankkiuduin eroon autosta niin laskin suorat kulut tuohon 300€. Toki sitten katsastus, satunnaisia korjaamokäyntejä, uudet renkaat silloin tällöin, mutta jos ajaa 15k/v niin renkaitakaan ei tarvitse uusia kauhean usein.

Eli satunnaiset kulut eivät kk-tasolla ole mitenkään merkittäviä.

2 tykkäystä

Eiköhän tuossa oteta arvonalenema huomioon. Toisaalta jos ajaa jollain 15 vuotta vanhalla pommilla, niin ei sellaisia pahemmin enää tarvitse miettiä. Silti (ostohinta-myyntihinta)/käyttökuukaudet pitää laskea kuluiksi muiden kulujen päälle.

Mutta autoedulla menee tällä hetkellä huomattavasti halvemmalla, kun valtio kompensoi 170 euroa kuussa. Sähkövehkeitä saa -29 asti jopa alle 400 euron verotusarvolla.

Autosta olisi kyllä vaikea luopua. Tärkein resurssimme täällä pallolla on kuitenkin aika, jota julkisilla kulkiessa monella palaisi aivan liikaa.

Omalla säästölistalla on matkustelu. Reissut maksaa helposti useamman tonnin, eikä ainakaan meikäläisellä tuollainen lämmitä kun sen pienen hetken. En siis matkustele muuta kuin työnantajan laskuun. Ruokaa tosiaan kannattaa tehdä etukäteen, Josh Cortis hyvä kanava YouTubessa :slight_smile:

Ajelin 12 tai 15 vuotta vapaalla autoedulla, en nyt muista kumpi. Semmoisia n. 45k autoja, liisattu 3v/20tlm, verotusarvo vapaassa autoedussa jotain 800-900 €/kk.

Kun luovuin tuosta, sain sen palkkana ja ostin 20k€ auton, oli huomattavasti kannattavampaa.

Ei ollut ollenkaan vaikeaa. Pääsen kävellen tai julkisilla suurimpaan osaan paikoista mihin tarttee päästä. Mistä tahansa voi tilata nykyään suoraan himaan niin ei tartte mihinkään Verkkikseenkään lähteä paikan päälle. Ja Uberilla/Boltilla ajaa aika paljon, jos ei jaksa talsia tai mennä julkisillä, kuten paljon teenkin.

1 tykkäys

Vakuutuksista en kyllä lähtisi kovin äkisti karsimaan. On se sitten henki/tapaturma, auto, koti tms. Oman auton arvo tällä hetkellä n. 2000€ ja aina pitänyt esim täyskaskoa. Sitten kun se kolahtaa niin ei tarvitse miettiä jälkikäteen.

1 tykkäys

Minä liityin kerran PAMiin mutta kun ensimmäinen lasku tuli, tajusin että en tahdokaan olla jäsen ihan rahallisista syistä :smiley:

Olen ollut YTK:n jäsen siitä asti. Onhan tuo YTK edullinen ja turvaa talouden työttömyyden sattuessa hetkeksi.

4 tykkäystä

On minullakin vanha tapaturmavakuutus siksi, ettei vastaavia vakuutuksia ilman lajirajoitteita ja ilman omavastuuta saa enää mistään. Eli ei kannata luopua, kun ehdot ylivertaiset nykyisiin vakuutustuotteisiin verrattuna.

Myös henkivakuutus voi olla perusteltu, jos asuntolainamäärä ylittää talouden kantokyvyn toisen puolison kuollessa.

Näissä on tietenkin puolensa ja liikennevakuutus on lakisääteisenä pakollinen, jos on auto.

2 tykkäystä

Opettele tekemään ruokaa itse jos et osaa. Siinä säästää rahaa ja parantaa elämänlaatua. Suosi aina kauden kasviksia sillä niitä saa yleensä silloin edullisemmin. Vaimon kanssa ostetaan lihat aina tarjouksesta ja tehdään pakkaseen reilummin.

4 tykkäystä

Kierrätyskeskuksista tai vastaavista paikoista löytyy käytettyjä huonekaluja. Toki myös netistä. Kirpputoreilta vaatteet, astiat ym. keittiön perustarvikkeet. Nämä nyt näin alkuun.

Autoilu (tarkoitan nyt käyttöautoja) tulee verrattain hyvinkin edulliseksi kun malttaa ostaa noin 10 vuotta vanhan auton. Tästä seuraa se, että avautuu helpohkosti mahdollisuus pärjätä pelkällä liikennevakuutuksella (ei siis aja niin arvokkalla autolla että kaskoille olisi oikeaa tarvetta).

Jos budjetoi niin, että tarvitsee ottaa noin 5000 euron velka autoa varten, niin korkokuluissa säästää aikamoisen summan. Siis jos vertaa X kertaa kalliimpiin uudenkarheisiin hädin tuskin sisäänajettuihin.

Huonona puolena tässä on, että tämä taktiikka vaatii hieman perehtymistä, kun siis tämän ikäistä käytettyä ostaa. Mutta jos haluaa halvemmalla autoilla, niin tämä on se the taktiikka, väitän.

@Sardion “Open Corsa” -esimerkkiin liittyen voin sanoa, että ainahan rahaa saa palamaan jos niin haluaa, mutta mikään pakko ei ole 1000 euroa kuussa (Corsallakaan) ajosta maksaa :sweat_smile:

1 tykkäys

Maalla on järkevää omistaa auto. Hyötysuhde on suuri.

Kirpputorit ovat joskus ja useinkin kalliita. Esim. vaatteen voit saada Prismasta halvemmalla. (Ostin juuri 7€/kpl pari perus t-paitaa).

Oikeastaan ainoat mitä tulee hankittua uutena on pesukone, sänky ja avattava sohva. Loput olinkin ajatellut hankkia kierrätyskeskuksesta. Toki IKEA:ssa jotkut ruokailuvälineet eivät liikaa maksa.

@jartsa itsellä onneksi on tuo ruoanlaitto into ja ehkä jonkinmoinen taito käsissä, ei mene rahaa pikaruokiin juurikaan vaan haluan suosia juurikin itse tehtyä ruokaa​:+1:t2:

4 tykkäystä

Lähialueiden Facebookin Roskalava ryhmät on paikkoja missä usein on mahdollisuus myös kysyä jos jotain tarvitsee. Lisäksi nostamisen vaivalla voi saada yllättäviäkin asioita välillä. Tiedän ettei face ole nuorempien usein käyttämä kanava, mutta vanhemmalla väellä on ja heillä useammin tahtoa poistaa tavaraa nurkista pienellä vaivalla.

Yleistystä. Itsellä ei ole fb-tiliä mutta pojan tili bulvaanina olen pistänyt maailmalle veloituksetta isoa kulmasohvaa, telkkaria, polkupyörää, kaiuttimia etc.
Juhannuksena lähti vuoden käytetty kohtuu laadukas pallogrilli. Se menikin oikeaan osoitteeseen - ukrainalainen nuorehko äiti kahden lapsensa kanssa kävi noutamassa. Oli niin kiitollinen, että lähetti vielä aattoiltana kuvan grilli kuumana, vanha minigrillinsä verrokkina.

Kaikista olisi saanut jonkun hinnankin, mutta ei mitään merkityksellistä. Antamisen ilo isompi, jos näkee tarpeeseen menevän.

Kirpputoreista ja niiden tekstiileistä (sohvat, vaatteet…) vakava muistutus. Suomessa on luteita nykyään. Kannattaa olla varma mitä kotiinsa hommaa, ettei tule iso ja kallis show.

3 tykkäystä

ResQ hävikkiruoka äppi käyttöön ja ilmoitukset päälle. Just hain taas leipäkassin 3.50€ jossa oli 2 pussia kauraleipää ja 4 pussia ruisleipää. Löytyy myös hevikasseja ja edullisesti ravintoloiden ylijäämä annoksia.

1 tykkäys

Ei perustu mihinkään muuhun ku omaan mutuun, mutta itse en alle 5000€:n autoissa oo kaskoa pitänyt. No vuoden verran pidin ku pari teiniä sai kortit, ni sen aikaa. Pikkku kolhuja ei maksa vaivaa korjattaa, vastapuolen vahingot kuitenkin korvaa liikennevakuutus ja toistaiseksi (koputan puuta) lähes kaikki kolhut on ollu jonkun muun vika, kuin oman autoni kuljettajan.

3 tykkäystä

Tämäkään ei tahdo aina enää toimia kuten alussa oli tarkoitus. Osa liikkeistä on tehnyt tästä businesta, ja valmistaa annokset ulosvietäväksi.

Kaiken mitä pystyt tekemään itse, tee itse. Säästät aina ja joka kerta ja työ on suomalaista. Esim leipä, kuulostaa halvalta, mutta jauhot, rasva ja vesi vasta onkin. Ei ihan kauaa nokka tuhise kun tekee 40€ leivät vitosella! Niistä tulee vielä parempia, ja pakastin oikeaoppisesti käytettynä takaa tuoreen leivän joka päivään.

3 tykkäystä

Oletko laskenut montako vuotta menee, että vakuutusmaksut ovat enemmän kun auton arvo? Kannattaako ennemmin pitää se summa omalla pankkitilillä. Jos omavastuu on jotain 500€, niin eihän siitä Kaskosta ole mitään iloa alle tonnin vahingossa. Ja jos vahinko on yhtään isompi, niin parin tonnin autoa ei kannata korjata ollenkaan.

4 tykkäystä
  • Kuukausimaksujen kilpailutus ja eliminointi on jo mainittu. Pienistä puroista kertyy paljon.
  • Työttömyyskassoja on muitakin kuin YTK ja sillä voi säästää muutaman kympin per vuosi.
  • Pankkipalvelut ovat sitä kalliimpia mitä vähemmän on omaisuutta tai velkaa. Tällä hetkellä en tuo Danskeen edes kuraa eteiseen ja peruspalvelut on satasen vuodessa. S-Mafialla ne olisi 0€.
  • Älä ota velkaa muuhun kuin asuntoon.
  • Ota ruokakaupaksesi Lidl, mutta kierrä kaukaa keskialueen sekatavara- ja kamppistuotehyllyt.
  • Tee alle 30min matkat kävellen tai fillarilla.
  • Kasviksia on hyvä syödä. Niitä saa myös pakastealtaasta. Esim. risotto (kasvikset, riisi, liha, juusto) ruokkii edullisesti monta ja kohtalaisella koostumuksella.
  • Olen @Sardion kanssa vähän eri mieltä käytetystä elektroniikasta akkujen takia. Sen sijaan ihmettelen miksi monella persaukisella on “tonnin iPhone”. Perushommat hoituu satasen Samsungilla ja 200-300€ väliin saa tarjoushaukka jo huippukapulan.
6 tykkäystä

En sanonut mitään käytetystä. Ostan Applen tuotteita ~2 vuotta julkaisun jälkeen uutena, jolloin hinnasta lähtenyt 40%. Mieluummin näin kuin vaikkapa kiinalaisten merkkien tukeminen.

Uuden iPhonen hinnasta lähtee noin 30% ensimmäisen vuoden jälkeen ja sen jälkeen 10% vuosittain.

4 tykkäystä

Mää oon ostanu kaikki lasten iPhonet käytettyinä. Nytki iPhone 13 on alle 200€ Torissa/Facebookissa. Akkuja oon vaihdellu itte tai antanu tutulle vaihdettavaksi. Siinä on sitte kelpo luuri. Vielä jos ostaa rikkinäisellä näytöllä ja huonolla akulla, voi tehdä hyvät kaupat jos jaksaa askarrella uuden näytön. Ohjeita kyllä löytyy, toki varaosat tulee usein Kiinasta.

2 tykkäystä