Tampereen kaupungin suuria tulevaisuuden suunnitelmia


(【ツ】) #183

Testatataanpa yhteiskunta-alueen toimivuutta tällä uutisella Tampere-taloon perustetusta uusitusta Muumi-museosta:


(【ツ】) #184

Yle on tehnyt myös jutun Tampereelle tulevasta maauimalasta.

Vesi lämpiää kaukojäähdytyksen hukkalämmöllä ja puhdistuu delfinaariosta kierrätetyillä hiekkasuodattimilla


pilkkoi tämän ketjun #185

2 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Tampereen kevyt liikenne


(【ツ】) #186

Santalahteen suunnitellaan uutta asuinaluetta:


#187

No voiko sanoa vihdoinkin tai ei tullut yllätyksenä. Hyvä, että tuota aluetta aletaan
myös kehittämään. :slight_smile:


#188

Tässä yksi syy miksi olen pohtinut tuon ratikka-hankkeen mielekkyyttä. Robottibussien yleistyminen on nimittäin ihan nurkan takana. Aluksi robottibussien suunnitellaan toimivan liityntäliikenteessä eli matkalla kotoa ratikkapysäkille.

– Esimerkiksi Hervannassa kaikki on noin kilometrin säteellä tulevasta raitiotielinjauksesta, joten siinä on aika optimaalinen paikka tarjota robottibusseilla lyhyttä syöttöliikennettä raitiotielle, sanoo WSP Finlandin suunnittelija Riku Huhta.


#189

Itse en usko vielä vähään aikaan robottibissien tuloon. Oli nuuten huvittava juttu tuossa artikkelissa, että yksi kolmesta olisi valmis maksamaan ylimääräistä robottibussilla matkustamisesta. Miksi ihmeessä?

Siltikin teknologiamurroksen kynnyksellä vanhan ja merkittävästi kalliin ratikan rakentaminen oli typerä päätös.


(No joo. Kova peli.) #190

Hyvä kysymys. Itse liputan automisaation puolesta juuri siitä syystä, että hinnat laskisivat. Ei automaattisesti liikkuva bussi tai juna ole sen ihmeellisempi, kuin ihmisen ohjaama, jotta siitä maksaisi yhtään lisää. Toki jos tulee aina, kun sitä kutsut niin nostanee hintoja, mutta ei pelkän automisaation sitä pitäisi tehdä.


#191

Täytyy nostaa vielä toinen pointti jutusta. Eikös ratikan pitänyt nopeuttaa liikennettä keskustaan? En ennusta kovin suurta innostusta käyttää sylttöliikennettä, jos on oma auto käytössä.


(【ツ】) #192

Robottibussien yleistymisen tiellä on vielä Suomen talvi eli siltä osin vaatii vielä muutamien vuosien kehityksen:(http://utain.uta.fi/ilmiöt/robottibussit-eivät-pärjää-suomen-talvessa).

Tosin mikä estää myös raitiovaunujen automatisoinnin tulevaisuudessa… Helsingissähän on jokusen vuoden koitettu Metron automatisointia kalliilla, mutta veikkaan, että Tampere onnistuisi siinäkin paremmin (… Vähän kuin lätkässä ;)).


#193

Matka keskustan ja hervannan välillä lienee sujuvampi että sikäli se nopeutuu.


#194

Kyllä minä ainakin Helsingissä suosin ratikkaa mieluummin kuin bussia. On yleensä aikataulussa, ei juutu ruuhkaan ja ylipäätään käyttö on sujuvampaa. Tosin osasyy tälle on että ratikkaan voi nousta kaikista ovista, en tiedä kuinka Tampereella tulee olemaan.


#195

Nopeutuuko? Itse en tiedä. Puhuin juuri siskoni ja hänen miehensä kanssa, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla ja käyttävät jonkin verran julkisia. Ihmettelivät kovasti, miten ratikka vedetään hervantaan asti, koska on niin hidas laite. Eikö ratikkakin kuitenkin pääsääntöisesti kulje bussikaistalla. Ydinkeskustassa ratikka onkin näppärä peli. Siis Tuulensuun ja rautatieaseman välissä.


#196

Täytyy myöntää että en ihan 100% varma ole mutta äkkiseltään ajattelis että ne kiskot on ihan oma kaistansa ja siitä syystä kulku olis nopeampaa.

Taitaa olla tuo ratikka semmonen laitos että niin puoltajille kun vastustajillekin löytyy kyllä ne seikat jotka ihan ehdottomasti todistaa että on kyllä aivan hyvä/paska hanke.


#197

Ratikalle tulee käsittääkseni omakaista ja on siten jouheva. Mutta tottakai omalla autolla pääsee nopeammin Hervannan valtaväylää, kuin Toskalan Vesa välikaasua antaen.


(【ツ】) #198

Ratikkaan voi kulkea Helsingin tyyliin joka ovesta eli kulku sisään ja ulos pysäkillä nopeutuu busseihin verrattuna.


#199

Seitsemääkymppiä kulkee Tampereen ratikka, joten valtaväylälläkin se pysyy liikenteen mukana.

Ratikassa ei ole minusta muuta moitittavaa kuin tähtitieteellinen hinta, joka saattaa kaupungin talouden lopullisesti kuralle.


#200

Siihenhän sitä Hervannan valtaväylän viereen jo rakennetaan. Tulee siis ihan oma väylänsä, jolloin autoilijat eivät kulkuun vaikuta.


#201

Äläs nyt. Ratikkahan on varsinainen rahasampo, mikäli uskomme Raitiohankkeen omaa kertomaa ja miksipä emme uskoisi…:wink: Linkissä siis iltalehden versio uutisesta ratikasta rahasampona.
Sanoisin, että kaikkien kaupunkien tulisi rakentaa ratikka, kuten jokaisen jääkiekkoseurankin tulisi pitää ulkoilmaottelu, jotta saavat taloutensa kuntoon.


#202

Meitä ratikkakriitikoita usein syytetään perusteettomasti raitiotievastaisiksi. Se ei pidä paikkaansa. Olemme ainoastaan huolissamme sen aiheuttamista kustannuksista…