Tarinat nimimerkkien ja profiilikuvien takana

@treppu omistaa parhaat nimikirjaimet. :+1:

2 tykkäystä

Pitikin tähän tuossa muutama minuutti sitten kirjoittaa, mutta kirjoitan nyt sitten kuitenkin. Ajatus on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän muhimassa jo alkusyksystä lähtien. Tällä hetkellä tilanne on vähän se, ettei ole oikein ollut aikaa eikä henkisiä voimavaroja. Siis ei näitä edellisiä ole kauaa tehty eikä mietitty, mutta ajattelin osittain tämän tietosuojalainkin teemalla tehdä vahvemmin alkuperäisen ja mahdollisesti paremmin aikaa kestävän (vs. nykyinen ei ole enää oikein muodissa) kuvitteen.

Se Aalto oli muuten kalamies eikä sniper. Tosin kyllähän sillä osumatarkkuudella myös siinä sniperissa olisi ollut ironiatasot kohdillaan.

4 tykkäystä

Minäpä olen rykäissyt siihen vielä ovaalin perään.:grin:

2 tykkäystä

Kiitos. Mä olen aina luullut, että siinä on Mikael Gabriel. :joy:

Mulla ei sen ihmeellisempää tarinaa ole kuin se, että palstalle liittyessä löi pää aluksi pitkään tyhjää nimimerkin kanssa, mutta Domi oli siihen aikaan lempparipelaaja, joten tämä valikoitui käyttäjänimeksi. :grin:

3 tykkäystä

@Varilasit Kova profiilikuva!

2 tykkäystä

Onkohan itse tehty vai jostain otettu?

1 tykkäys

Netistä olevasta kuvasta kuvakaappaus. Minullahan oli ennen Pepsodentti Pena sitä ennen Domi ja ensimmäinen profiilikuvani oli allekirjoittaneen naama. Syy miksi vaihdoin nyt tuohon on se, vaikka pelaajistossa on mahtavia persoonia niin monesti seuraavalla kaudella on joku vielä hauskempi. Ja toisaalta se,että katsotaan miten tuo Eu:n tekijän oikeus uudistus vaikuttaa jos on vaikuttaakseen.

@Kahvanaama’kin vaihtanut avataria. Käyttäjän nimen perässä lukee “saattaen vaihdettava”. Mistä tulikin mieleeni, että tuota saattovaihtoa voisi näissä profiilikuvien vaihdoissa käyttää. Eli vanhan avatarin päälle tuodaan uusi avatar niin, että sen opasiteettia lisätään 10 % joka viikko. Uusi kuva ikään kuin feidaantuisi vanhan päälle. Eli ensimmäisellä viikolla kuvan läpinäkyvyys olisi 90 %, jolloin se olisi hyvinkin läpikuultava. Seuraavalla viikolla läpinäkyvyys laskisi taas 10 %:lla, kun lopulta läpinäkyvyys olisi viikkojen jälkeen nolla.

11 tykkäystä

Haluan antaa @ozzi 'lle kehuja profiilikuvansa kehityskaaresta! :heart_eyes:

Ensin oli ihan perus-Ozzy edestäpäin. Sitten Ozzyn lasit muuttuivat mustista - - > :lasit:. Ja nyt Ozzy poseeraa letti liehuen. :smiley:

Upeaa tarinan luontia!

5 tykkäystä

Kiitos kiitos. Avatarin vaihtaminen oli ollut pitkään mietteissä mutten vain ollut saanut revittyä sitä viimeistä napsua koneestani irti. Kaikenlaista tuli hahmoteltua mutta monissa ideointivaiheen versioissa oli vaarana oman identiteetin hukkuminen. Päädyinkin lopulta aika maltilliseen muutokseen, enemmänkin evoluutiota kuin revoluutiota.

Tuleen ei kuitenkaan auta jäädä makaamaan ja seuraavan iteraation ideointi onkin jo alkanut. Uusiutuminen kuitenkin vie aikansa ja nopeiden ratkasuiden sijaan koitan tehdä pitkäjänteisempää työtä. Areenalle siirtyminen voisi toimia hyvänä metaforana isommalle uudistukselle. Aikaa on.

4 tykkäystä

Vaihdoin tänään Kulmalan kuvan Kulmalan kuvaan. Ekan kerran vaihtu ja saa nähdä innostuinko asiasta… Pete on nimeni ja 27 Kulmalan pelinumero.

4 tykkäystä

Heka on lempinimi, 88 syntymävuosi ja 35 oma pelinumero peliajoilta. Kuvassa tietysti maalivahtilegenda Ron Hextall :+1:

2 tykkäystä

Mulla on niin tykki laukaus kaikissa lajeissa ja profiilikuvassa Eminem! :DDD

@juujuujep mikäs juttu sun avatar on? miksi “väärä” kirjain?

Nyt on tylsä tarina kun vain hatusta vetäsin nopeesti aikoinaan nimimerkin. Vaihdoin tuon takaisin avattaren jiiksi kun näköjään jotenkin vaihtunut kun rekkauduin uudella tabulla.

2 tykkäystä

Sienimies tulimies.

8 tykkäystä

Tarina? No, hieno kombo ainakin. Olihan nuo Mikin sienet vähintäänkin tulisia, ja Jukka julisti itsensä tuliseksi.
Aikamoista - sanotaanko nyt vaikka että tulisieni, hei!

1 tykkäys

Totta kai olen täys weeb ja Jukka&Arska tarjoili lapasyötön. Olen tässä puolitoista vuotta odottanut iskun paikkaa.

5 tykkäystä

You got it!

3 tykkäystä

Nyt jumalauta Virveliä kainaloon loppuu se profiilikuvien vaihtaminen! Menee aina monta kuukautta ennen kuin oppii näihin uusiin. Profiilkuva on kuin akka - ei se vaihtamalla parane.

14 tykkäystä