Kreikassa asun joo mutta töitä teen “itselleni”, en siis ole minkään paikallisen yrityksen palkkalistoilla. Töitä kieltämättä löytyisi vaikka vielä tänään jos CV:n heittäisi noihin erinäisiin ulkomaisiin palveluihin. Jostain kaivavat yli 10 vuotta vanhoja ja yhteydenottoja tulee tämän tästä.
Itsestäni ei olisi ikinä ollut DI:ksi lukemaan :). Koulusta ei tullut ei niin yhtään mitään koska se ei motivoinut. Ihmettelen vieläkin miten edes onnistuin nuo sähkärin paperit joskus jotenkin saamaan. Homma muuttuikin sitten heti kun tuli eteen ala joka motivoi ja sai keskittyä käytäntöön.
Eli tosiaan vielä kerran, @Kahvanaama suosittelen alaa, avaa ovia todella laajasti moneen suuntaan.
Tuossa koodaushommassa on sekin hyvä puoli, että monet palavat halusta vain koodata. Se on sitä ainoaa ja “oikeaa”. Eivät osaa mitään muuta ajatellakaan.
Mutta parin vuoden ja muutaman projektin jälkeen esim. osaavainen ja rohkea @Kahvanaama saattaakin huomata olevansa projektipäällikkö. Tai testauspäällikkö, laatuinsinööri/-päällikkö jne. Myyntihommia tai muita asiakasrajapinnan hommia saattaa löytyä, fault tai delivery management yms.
Yks pointti on se, että ei koskaan kannata välttää jotain koulutusta tai työnantajaa sillä verukkeella, että siitä ei sitten muka “pääse eroon”. Siinä on sitten loppuikänsä. Tämmöistä ylimiettimistä olen muutaman kerran ihan livenä kohdannut junioreissa. Ja voin sanoa, että turha pelko. Kyllä nykyään eläkevirat ja “ikuiset jalkaraudat” ovat mennyttä. Halusi tai ei, niin uusia uria ja työpaikkoja saa hakea.
Jos olet hakemassa uutta suuntaa työelämässä ja Aasia tai yleensä kansainvälinen liiketoiminta kiinnostaa, niin kannattaa huomioida TE-palveluiden järjestämä koulutus “Doing Business in CHINA”. Koulutuksesta vastaa Avaintulos Oy.
Itselläni ei nyt ole osaa taikka arpaa kouluttajan tai koulutusohjelman kanssa, mutta tunnen Avaintuloksen ihmiset, erityisesti Lahtisen Jukan, hyvin vuosien takaa ja voin sanoa kyseessä olevan aivan huippuosaajan Suomessa mitä tulee Aasia-osaamiseen ja markkinointiin. Se on sitten toinen juttu, kuinka kurssille onnistuu pääsemään. Karsinta on varsin kova. Ja ainakin englanti pitää sujua. No, ei yrittämättä ainakaan mukaan pääse, joten rohkeasti koettamaan mikäli tällainen uusi haaste innostaa.
Lisätietoja voi katsoa oheisesta linkistä. Haku muistaakseni päättyy 23.1.2020.
Minusta se on ihan hyvä, koska samassa organisaatiossa, samalla toimialalla (tai alalla) ja samassa alueellisessa toimintaympäristössä on helppo ajelehtia ajopuuna valmista uomaa eteenpäin. Ambitio kuolee eikä yhteiskunta kehity. Pysykää vigilantteina.
Toki minulla ei ole oikein mihinkään hommaan sisällöllisesti mitään valtaisaa paloa. Ehkä olen sikälikin huono kommentoimaan. Tuo lainattu vaan tuntui kolahtavan ja halusin vastata. Toisaalta kun mikään ei varsinaisesti kiinnosta, niin silloinhan sitä on verrattain mukavaa opiskella epäsuosittu ja yli 95 % työllistävä koulutus.
Tarkoitin tätä lähinnä kaksisuuntaisena ilmiönä: yhtäältä työnantajat omalla puolellaan odottavat ihmisiltä yhä suoremmin ja enemmän tulevaisuuteen tähtäävää kontribuutiota - työmarkkinat suoraan sanoen pullistelevat näitä: halutaan, että ihmisen cv on kuin tilkkutäkki eli samankin organisaation sisällä toivotaan, että rooli muuttuu ja vaihtuu jatkuvasti. Tämä kaikki pitää merkata ylös.
Toisella puolella ovat työntekijät, jotka yhä nopeammin haluavat urallaan eteenpäin. Ei olla valmiita enää olemaan perusheepoja kahta vuotta, että voisi vaikka opettaa jotain uutta perusheepoa. Halutaan edetä nopeasti - ei puhuta enää vuosista vain kuukausista.
En sanonut suoraan, että ilmiö olisi huono - sanoin vain, että se on nykyaikainen. Pitkäjänteisyys kuitenkin monella alalla tekee parempia työntekijöitä. Ehkä minä itse olen vanhanaikainen, mutta pidän hitaasta kehityksestä. Haluan ensin olla porukassa, jossa esimerkiksi voin imeä oppia ympäriltäni vaikka vuoden tai pari. Sitten voin ottaa jonkun pienen roolin lisäyksen siitä vuoden päästä ja taas siitä vuoden päästä jne. Ongelma vaan on se, että tämä ei enää nykyään oikein johda mihinkään. Silloin jämähtää - työnantaja haluaa, että ihmiset etenevät nopeammin.
Se, miten itse kuitenkin sen näen, niin joissakin hommissa - kuten nyt vaikka valmentajan hommissa - olisi hyvä ensin käydä vähän koulua, sitten mennä jonkun toisen apuvalmentajaksi ja ehkä muutama vuosi siinä ja sitten alasarjaan päävalmentajaksi. Jos katsoo tuloksia niin suoraan päävastuuseen hyppääminen on valmentajalle itselleen turmiollista ja apuvalmentajana varmasti näet ja koet kohtalaisen suojaisassa paikassa paljon. Silloin tuulet ei keinuta yhtä pahasti kovassa paikassa. Mielestäni esimerkiksi Tapolan reitti on ollut loistava.
Kyllä tekisi mieli avautua tässä ketjussa huolella, lähinnä omasta tilanteesta .
Kohta 20v IT Mainframe uraa takana ja viimeiset 2v lähinnä vit…siis harmittanut .
Ei tunnu löytyvän duunista mitään hyvää ja yötä päivää tulee mietittyä mitä tekisi. Jos pitäisi vain miettiä itseäni niin olisin kävellyt johtajan luokse jo aikaa sitten ja sanonut ”kiitos ja näkemiin”!.
20vuotta, noin 32 kertaa läpikäynyt YT neuvottelut . Firmaa vaihdettu vain kerran ja 2 kertaa firma ulkoistettu toiselle firmalle.
Ennen tuntui riittävän kohtuullinen korvaus työstä mutta eipä tuo tunnu enää riittävän, sisällöllä alkaa olemaan suurempi ja suurempi vaikutus kun ikävuosia tulee lisää.
Alkaa kyllä käydä kuulan päälle mutta onneksi tottunut ketutukseen ja sietämään paskaa😀.
Ei oikeasti edes naurata.
Huomenna uudet kolleegat Keski-Euroopasta tulee oppiin ja pukumiesten evästys” olkaa kilttejä ja opettakaa kaikki mitä osaatte” Dream on😀, bad inglish dont spiik😂.
VMP!
Tässäpä syy, miksi tänä päivänä olisin 9/10 mieluummin työtön kuin palaisin takaisin kauppaan töihin. On ollut melkoinen helpotus viimeiset kolme vuotta, kun on ollut “oikeassa työssä”, jossa toki on välillä viikkoja, kun niitä tunteja ei ole ihan sinne 37,5:n asti, mutta karkeasti 92 % ajasta on se täysi viikko ja palkkaa sitä mukaan.
Elämäni oikeastaan alkoi vasta, kun pääsin tuonne töihin. Se tuskin on viimeinen paikka, jossa olen ja opinnotkin haluan saada valmiiksi, mutta juuri tähän hetkeen haluan muistaa, kuinka paljon parempi tämä nykytilanne on siihen kaupan arkeen verrattuna. Olisi eri asia, jos tuosta tilanteesta oltaisiin avoimia, mutta kauppa tuon kaiken lisäksi vielä maksimoi omat voittonsa alimitoittamalla kaikkien työsopimukset, jotta saadaan työntekijät juoksemaan sairaslomatuurauksien perässä. Ei todella ollut siihen kahdeksaan vuoteen, kun tuolla olin, ikinä puhettakaan ulkomaanmatkasta tai lomasta, jolloin olisi voinut tehdä muuta kuin olla kotona. Silloin ei tajunnut, kuinka vähän sitä ostovoimaa oikeasti oli.
Nyt kun on ns. normaali työ jo kolme vuotta, huomaa kyllä, kuinka sitä tulee käytyä vähän siellä ja tuolla - lomamatkaa, lomalla voi kuluttaa surutta ja tehdä asioita, jotka oikeasti huvittavat, kun siihen on varaa. En tiedä, mitä tuolle pitää tehdä, mutta olen ainakin julkisesti useasti kertonut kantani: jos olet kaupassa töissä, katso koko ajan seuraavaa paikkaa. Älä usko lupauksiin vaan lähde heti, kun saat paremman paikan. Tee vain se, mistä maksetaan, älä taivu ylimääräiseen.
Lähes 11 vuoden rupeama työntekijänä yhdessä firmassa päättyy konkurssiin helmikuun alussa. Sen toiminta jatkuu jossain uudessa muodossa, mutta uutta työsopimusta en tee. Jatkan töitäni täyspäiväisenä yrittäjänä, omalla firmalla. Yhden helsinkiläisen kerrostalon märkätilaremontin ehdin vielä ensi viikon loppuun mennessä suunnitella tässä työsuhteessa.
Tänään on puhelin soinut - enimmäkseen tosin kotisivukoneita ja mainosrekistereitä. Ne ovat ainoita joille myyn eioota.
Monet työnantajat eivät ymmärrä vieläkään järkevää palkanmuodostusta, josta seuraa isoja ongelmia. Oikeastaan montaa yritystä voi arvioida siitä, kuinka he kohtelevat henkilöstöään, koska silloin tietää yleensä jo paljon enemmän.
Yksi tällainen esimerkki on se, että koko kahdeksan vuoden ajan edellisissä töissä vaatimukset nousivat koko ajan, mutta omaa alaa ei ymmärretty alkuunkaan. Lähdettiin kehittelemään tyhjästä erilaisia uusia asiakaspalvelun konsteja, jotka olivat “tehokkaita.” Esimerkiksi kaupassa ne paikat auttaa sitä asiakasta ostopäätöksen suhteen ja ohjata käyttäytymistä ovat siellä hyllyjen välissä, johon ihmisiä ei resursoida. Kassapalvelu on se tärkein - ja kassapalvelu on kaikista huonoin paikka lisämyynnille. Kun ei ymmärretä yrityksessä tämmösiä asioita ja omaa alaa ei ymmärretä, palkasta ei osata tehdä ihmisille kannustavaa.
Lähes jokaiselle asiakaspalvelualalle on mahdollista tehdä työntekijää aidosti motivoiva ja kannustava palkkamalli. Sitä ei kuitenkaan osata käyttää tai sitä ei haluta käyttää. Parhaita mitä itse olen kuullut on ne, kun kauppias sanoo, että kannusteet tulee yritykselle liian kalliiksi. Miten ihmeessä kannuste voi tulla liian kalliiksi, jos sidot sen tulokseen? Jos työntekijät eivät kykene tuomaan myyntiä ko. tuotteelle niin kannustetta ei tietenkään makseta.
Kun kannuste on järjestetty kunnolla, ihmiset toimivat varsin tehokkaasti ja vievät ihan itsekseen fokuksen siihen, mikä kannattaa yritykselle ja itselle. Minulla on itse ollut tuuria, kun on ollut ikään kuin “kahdessa paikassa töissä.” Toisen kannustejärjestelmä oli täysin kehittymätön, työntekijää aliarvioiva ja patisti ainoastaan lisätyöhön, joka puolestaan heikensi työntekijän asemaa entisestään (jos teit työt tehokkaasti niin seuraavana päivänä sinun piti ehtiä tehdä vielä jotain muuta päälle, joka lopulta johti siihen, että kaikilta vietiin iltatunnit eli painettiin aikaisemmat kahden ihmisen hommat yhdelle ihmiselle.) Tällöin tehokkuudesta saatava rahakannuste (joka oli siis työyhteisön yhteinen rahasumma, jonka sait tuntejesi mukaan) pienentyi koko ajan, koska tunnit pienenivät samaa tahtia kuin kannuste kasvoi. Johdolle tuli yllätyksenä, kun heille sanottiin, että tämä kannustaa tekemään hitaasti ja vähemmän.
Toisessa yrityksessä, jossa nyt olen, peruspalkalla tulee toimeen leveästi. Jos puolestaan onnistuu edes vähän myymään jotakin niin kaikki on plussana palkan päällä. Sen lisäksi kerätään useita eri statistiikkoja, joissa on hyvin selkeät rajat ja kertakorvaukset. Se kaikki motivoi luonnostaan tekemään työtä tietyllä tavalla ja pyrkimään viemään työtä tiettyyn lopputulokseen. Toki vaarana on se, että “myynti menee överiksi” ja asiakaspalvelu kärsii, mutta balanssi on mahdollinen ja malli on erittäin kannustava kaikille työntekijöille. Tätä on mietitty pitkään - yritys on selvästi panostanut siihen ja mikä parasta, se taitaa tuottaa tulostakin yritykselle.
On selvää, että alat ovat erilaisia ja jokaista alaa kohti täytyy miettiä se järjestelmä niistä lähtökohdista, jotka on. Kannustuspalkkauksesta kuitenkin kannattaa luopua silloin, jos ei osaa miettiä omaa alaansa ollenkaan.
3 tykkäystä
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
486
Hyvin kirjoitettu. Tästä tuli mieleen oma yli kahden vuoden pätkä eräässä hektisessä tilitoimistossa. Tämä ei vuorostaan liity varsinaisesti kannusteisiin. En ehkä osaa tarkkaa otsikkoa asialle piirtää. Puhuttaisiinko ehkä arvostuksesta?
Toimenkuvani oli olla tavallaan tuon paikan “palomies” ja monen, kylläkin tärkeän taloushallinnonprosessin alulle saattava työntekijä (tuon lisäksi vastasin myös asiakaspalvelusta ja vaihteesta, näihin etenkin omasin tiettyä lahjakkuutta).
Itseasiassa, kaikki valui aina meikän niskaan (ihan kaikilta, ja tavallaan ansaitusti) mikäli mokasin, kiitos oli vuorostaan syvä hiljaisuus.
En oikeastaan tuolloin tajunnut tekeväni melkoisen tärkeätä, tuloksen alulle auttavaa voimaa, jossa tarvittiin esimerkiksi kieli- ja kommunikointitaidon lisäksi ymmärrystä koko prosessista. Itseasiassa, johtokaan ei tätä ihan ymmärtänyt, paitsi silloin kun mokasin.
En ollut vuorostaan isojen asiakkaiden (jotka tuottivat rahaa) pääkirjanpitäjä (tein kyllä paljon kirjanpitojakin mutta en ollut nk. kokenut “Big gun”).
Oikeastaan, mun roolia vähäteltiin aika selvästi ja itsekin sitä kovasti vähättelin itselleni. Hiljalleen työnkuvani katosi (myös työminäni itseluottamuksen myötä), sillä reskontra esimerkiksi automatisoitiin ja ulkoistettiin kokonaan muualle.
Meikälle ei enää ollut käyttöä, aloin olla kustannuserä, josta täytyi päästä eroon. Ymmärrettävää, mutta aika valitettavaa totta kai. Tyydyin (ja ihan pidinkin) tavallaan myös roolistani, en tietenkään uskaltanut “valittaa” kun olin paikan saanut.
Positiivinen asia on se, että jokaisessa työpaikassa on ongelmansa - täydellistä ei löydy juuri mistään. On tietynlainen utopia toivoa, että käppyröitä tutkivat johto pystyisi täysin ikinä ymmärtämään, mitä se rivityöntekijän homma siellä on. Ongelma on myös Suomessa pitkään vallinnut käytäntö, jossa johtajaksi kasvetaan työuralla.
Karkeasti Suomessa esimiesvoimat monella alalla syntyvät näin:
tee ensin rivityöntekijänä hyvää duunia
tottele esimiehiäsi ja miellytä heitä
hae erilaisiin tehtäviin
tule valituksi esimiehen sijaiseksi
tule esimieheksi
Toinen tapa on tämä:
tee jotain ihan muuta monessa yrityksessä
ole itseohjautuva
älä koske rivihemmojen hommiin
pätevöidy yliopistossa/ammattikorkeakoulussa
hanki muodollinen johtamisen pätevyys
Nyt olennainen asia on se, että nämä kaksi eivät keskustelu keskenään Suomessa. Johtajalle hyvä ominaisuus on ymmärtää alaansa ja kaikessa, jossa käytetään ihmisiä on hyvä ymmärtää, mitä ne ihmiset siellä oikeasti tekee päivästä toiseen. Yhtäältä se, että ymmärrät työn luonteen ei vielä takaa mitään, että sinulla on hyvä käsitys johtamisesta. Esimiestöihin erityisesti isommissa firmoissa pitäisi olla pakollisena vaatimuksena muodollinen alasta riippumaton esimieskoulutus mieluusti tasoa AMK/yliopisto.
Työn kautta pätevöityneet esimiehet yleensä unohtavat esimiesroolissaan päälle sen roolin, jolla heistä tuli esimiehiä. Yleensä se on ollut miellyttävä tapa tehdä töitä ja edetä. Päivittäisjohtaminen ei kuitenkaan ole ihmisten miellyttämistä vaan se on erittäin paljon konkreettisten tavoitteiden asettamista, ihmisten ymmärtämistä ja erilaisten persoonien johtamista. Muodollisen koulutuksen puute ajaa yleensä ojaan, koska ei ole työkaluja käsitellä työpaikoilla väistämättä tapahtuvia kriisejä. Työ ei ole pysyvää vaan se on hektistä ja muuttuvaa - “elämänkoululaisena” ei oikein noissa paineissa pärjää.
Monessa paikassa kaivataan parempia johtajia, joilla on kykyä ymmärtää kahta asiaa yht’aikaa: pitää ymmärtää sekä tekijöitä että yrityksen todellisia tarpeita. Haastava yhtälö ja yleensä päädytäänkin jompaan kumpaan, kun molempia ei hallita. Minulle sattui kaupassa pääsääntöisesti mallin A esimiehiä, jotka eivät kestäneet lainkaan argumentaatiota tai puhdasta asiakeskustelua.
Lukemattomia kertoja, kun nostin ihan aitoja kehityskohteita esille ja mielestäni perustelin ne hyvin keskustelu käännettiinkin minun persoonaani, kuinka mutkistan koko työyhteisön toimintaa. Heikkoa johtajaa ei kannata ajaa nurkkaan, koska hän ei osaa sieltä kuin rimpuilla ulos. Yleensä rimpuileminen tarkoittaa käytännöstä vastahyökkäystä - ja valitettavasti omalla kohdallani keinoja ei kaihdettu. Olen kuullut itsestäni jälkeenpäin sen tason juttua tuolta, että on hyvin vaikeaa tunnistaa itseäni siitä.
Tuli tässä vastaan Ylen ihan hauskasti kirjoitettu kolumni.
Moni osaaja on jo saanut ylennyksen moniosaajaksi. Moniosaaja on selkokielellä sanottuna työntekijä, joka tekee myös toisten työt, joskin ilman erillistä korvausta.
Moniosaajia tarvitaan erityisesti silloin, kun monille osaajille on annettu potkut. Potkut saanut osaaja oli ennen yrityksen tärkein voimavara. Nyt hän on enää pelkkä varavoima.
Työpaikoilla ei enää ole alaisiakaan. Nykyisessä näennäistasa-arvoisessa työelämässä alaisia ei saa kutsua alaisiksi, saati alamaisiksi, vaan tiimiläisiksi. Ikään kuin oltaisiin samassa veneessä, jossa kaikki soutavat, kukaan ei huopaa, eikä kukaan yritä vetää tappia irti.
On myös kolmas tapa. Ole helvetin hyvä asiantuntijatyössäsi ja ota vastaan ylennys. Tässä on se haaste että syvällisesti asiansa osaava propellihattu saattaa olla kelvoton ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidoissa.
Tällainen tuli kerran nähtyä läheltä ja vieläpä tilanteessa jossa joutui sanomaan 100+ alaiselleen että puolet saa kenkää. Ei mennyt hyvin se.
Parhaat johtajat tuntevat lattiatason hyvin ihan käytännössä. On vaikea olla käytännöllinen, jos ei tiedä ihan todella, mitä / miksi / miten kaikilla portailla asioita tehdään. Koko pakka, kaikki kortit, on tunnettava, ei voi pelata vain kuvakorteilla. Samalla nöyrä ote pysyy usein mukana. Teoria ei riitä, tarvitaan myös käytäntö. Jos on pelkkä teoreetikko, eristyy jossain vaiheessa potentiaalin maksimista. Ei ole uskottava eikä herätä luottamusta.
Itsetuntemus on hyvin tärkeä; luulee vähemmän ja tietää enemmän.
Itse olen kerran työurallani vaihtanut työpaikkaa siksi, että pomoni ja minun “ajatusmaailma” erosi niin merkittävästi. Ei siinäkään sen kummempaa draamaa ollut, mutta kun ei tuntunut hyvältä ja tiesin ettei hän ole mihinkään lähdössä, niin aloin katselemaan uutta työpaikkaa. Sekin sitten onnistui nopeasti ja oli hyvä päätös muutenkin lähteä vähän uusille urille.
Onkohan täällä ketään ns.varttuneempaa henkilöä joka on tyystin vaihtanut ammattia?
Kenties jakamaan kokemuksia tai oppeja mistä kannattaa lähteä liikkeelle.
Pidemmän aikaan tuntunut siltä että IT voisi olla kokeiltu, varsinkin kun ulkoistuksen johdosta saatu vuoden ”työtakuu” päättyi eilen.
Ja hei, jos joku kaipaa hyvää työntekijää niin täs siulle on sellanen😂
)