Ei voida mennä telkkariohjelmien yms taakse. Kyllä meidän nuoruudessa katsottiin ja pelattiin jos jonkinlaista väkivaltaista hömppää. Muistan kun GTA San Andreas oli iso juttu kun oltiin neljännellä luokalla ja kaikki oli aivan koukussa siihen mutta eipä nuo pelit ja telkkariohjelmat meistä väkivaltaisia ongelmanuoria tehneet. Syyt on jossain muualla.
14 tykkäystä
Yhden mukaan ei oikein voi tehdä analyysia. Kannattaa muistaa, että jos vertaa esim. aiempiin sukupolviin, niin kuitenkin tiedät hyvin pienen otannan koko siitä sukupolvesta.
Ei silti, en minäkään tätä lähtisi sieltä peleistä, televisio-ohjelmista yms. purkamaan, vaan eiköhän tässä ole kokonaisvaltainen muutos tapahtunut. Digitalisaatiota ei voi vähätellä, se on ollut iso muutos ja omalta osaltaan myös ajanut ihmiset näihin poteroihin, joissa toisten todellisuudesta on tullut vierasta.
Osallinen on varmuudella digitalisaatio, etääntyminen toisista ihmisistä (yhteisöllisyyden romahdus suhteessa individualismiin) sekä erilaiset päätökset, jotka on tehty tukemaan näitä. En haikaile takaisin mennyttä maailmaa, mutta niitä perustaitoja täytyisi jollakin tavalla varjella ja kun sitä sosiaalista olemista ei voi oppia mitenkään muuten kuin olemalla tuolla ulkona ystävien kanssa. Ja siis ulkona ja mieluusti tylsyydessä, koska tylsyys on se, jota nykyinen sukupolvi ei valitettavasti osaa käsitellä eikä taklata ollenkaan.
4 tykkäystä
Minä kävin peruskoulua 2010-luvulla, ja en ikinä pelännyt mennä kouluun. Kaikki varmaan ymmärtävät, että nämä ovat oikeasti niitä yksittäistapauksia. Vaikuttiko esim. Jokelan ja Kauhajoen tapaukset siihen, että suomalaiset koululaiset pelkäsivät mennä kouluun?
1 tykkäys
Tämä on juuri se ongelma, että usein peilataan omia kokemuksia näihin. Koululaisia on aika paljon, joten kannattaa muistaa, että se mikä “sinun kokemuksesi” oli, ei välttämättä ollut suurimman osan kokemus. Yleensä akuutisti nämä vaikuttavat silleen, että joitain oppilaita kouluun saapuminen pelottaa ja sitä pelkoa on hyvä käsitellä. Ihan samoin kuin se, että koronakriisissä jotkut pelkäsivät ihan oikeasti, ja toiset eivät pelänneet yhtään. Tällöinkin se ratkaisu löytyy sieltä keskustelusta, että ymmärretään ja valotetaan niitä yksittäisiä tapahtumia ja muistutetaan siitä kaikkia, ettei se riski koskaan poistu kokonaan. Ja jossakin vaiheessa täytyy se arki myös jatkua.
2 tykkäystä
Voiko tällaista tapahtua ilman, että opettaja huomaa mitään oireita ennakolta?
1 tykkäys
Hyvää asiaa mutta tuo leikkaukset oli mielestäni ala-arvoista. Tässä ei enempää siitä, voimia uhrien perheille.
2 tykkäystä
Ihan helposti voi. Tuossa luokassa on 40 oppilasta.
2 tykkäystä
Opettaja on aika pahassa paikassa, kun monesti tällaisista ei tule oikein mitään ennakkovaroitusta. Vaikea on isossa luokassa huomata, kun ihan peruskiusaamisen tunnistaminen on nykyään niin vaikeaa. Oppilaathan elävät kahdessa eri maailmassa: oma maailmansa on se, jossa opettaja on paikalla luokkahuoneessa ja toinen maailma on sitten se somemaailma, johon kaikki melkein on siirtynyt. Opettajalla ei välttämättä ole mitään käsitystä esim. somekiusaamisesta.
4 tykkäystä
Olen yllättynyt, että opettajalta tulee tällainen mielipide.
Nykyään pelien kautta voi hyvinkin oppia sosiaalista olemista ja toimintamalleja. Joillekin lapsille ja nuorille se on jopa parempi tapa, koska netistä ja pelien parista saattaa löytää hyvinkin samalla tavalla ajattelevia ja sieltä voi muodostua elinikäisiä ystävyyksiä. Ehkä ‘oikeassa elämässä’ ulosanti on huonoa tai muuten on vain ujo ja kanssakäyminen toisten kanssa on heikkoa, mutta näistä pystyy netissä irtautumaan.
1 tykkäys
On hirmuisen vaikeaa lähteä tällaista kokonaisuutta avaamaan, mutta olen tästä kanssasi eri mieltä. Nyt ei puhuta aikuisista ihmisistä, vaan puhutaan lapsista. Lapset tarvitsevat aikuisen läsnäoloa ja kanssaelämistä, mutta ihan samalla tavalla he tarvitsevat yhteisiä kokemuksia. Ihmettelen vähän sitä, että meillä on aikuisia, jotka ovat eläneet läpi koronakriisin, eivätkä he siltikään tunnu ymmärtävän, mikä sen tiimin baari-illan merkitys on, jos kaikki ovat siellä baarissa yhdessä vs. jokainen ryyppää oman näyttöpäätteensä edessä Teamsissä. Esimerkki on kärjistetty.
Peleistä voi oppia sosiaalista olemista ja toimintamalleja, mutta ne todelliset ihmiset ovat sitten kuitenkin samassa tilassa lihaa ja verta. En kiellä, etteikö siellä peleissä opittaisi ja opittaisi erilaisia toimintamalleja, ja ettei sieltä voisi löytää ystäviä, mutta lapsi ja ylipäätään ihminen tarvitsee myös sitä fyysistä läsnäoloa eikä ainoastaan virtuaalista.
Virtuaalisessa kanssakäymisessä on se olennainen ero, että kummallakin on koko ajan valta lopettaa se ihan vain sulkemalla ko. peli tai näyttöpääte. Jos olemme samassa tilassa ja meillä on yhteinen tekeminen, niin emme voi lähteä vain sammuttamalla itse laitetta. Ja tällaistakin läsnäoloa tarvitaan.
Netissä pystyy ehkä irtautumaan, mutta miksi ne eivät voi olla olemassa samaan aikaan? Netti mahdollistaa jotain pelaamisen kautta, jotta se fyysinen kontakti ja läsnäolo ei mahdollista, mutta yhteiskunnassa selviäminen edellyttää kykyä selvitä sosiaalisista tilanteista vieraiden kanssa. Ja itse asiassa ihan meidän peruskoulu edellyttää tätä. Itse olen hyvin huolissani tilanteesta, jossa oppilaalla ei ole yhtäkään ystävää, joka olisi fyysisesti elämässä läsnä. Näyttöpäätteen takana heitä kyllä on.
18 tykkäystä
Sinä et pelännyt. Joku muu varmasti pelkäsi. Minä olisin tuntenut oloni turvattomaksi.
Joten vastaus kysymykseesi on että uskon kyllä Jokelan ja Kauhajoen aiheuttaneen pelkoa.
Pointtini oli siinä että minun nuoruudessani tällaista ei täällä tapahtunut, joten aihetta pelkoon ei ollut. Nykyään on kaikenlainen väkivalta yms. lisääntynyt kouluissa osin jengiytymisen takia, sitten tietysti nämä ampumiset mitä ei toki usein ole, mutta riski on kuitenkin olemassa, joten syy pelkoonkin on olemassa.
Itse juuri puhun lapsista ja nuorista. Tunnen useita lapsia ja nuoria, jotka ovat löytäneet oman sosiaalisen piirinsä juuri netin ja pelaamisen kautta. Heillä on yhteisiä kokemuksia peleistä, esim WoW-raideista tai tiukoista cs-matseista. Iloja, suruja ja onnistumisen kokemuksia toisten kanssa, sellaisia kokemuksia mitä he eivät ole kokeneet oikeassa elämässä.
He ovat olleet omalla luokallaan niitä lapsia, joita ei ole kutsuttu luokan bileisiin tai potkimaan palloa koulun jälkeen. Heillä ei ole ollut yhtään oikeaa ystävää ‘oikeassa elämässä’, koulussa muutama tuttu. Heitä ei ole välttämättä kiusattu, mutta on vain annettu olla omissa oloissaan, koska he ovat olleet ‘outoja’.
Heille päivän kohokohta on ollut kun koulun jälkeen on päässyt tietokoneelle Ventriloon, Teamspeakiin tai Discordiin juttelemaan ja purkamaan tuntojaan. On suunniteltu tulevia pelejä, keskusteltu innokkaasti yhteisistä mielenkiinnon kohteista ja pidetty vain hauskaa. Tämän sosiaalisen kanssakäymisen roolia ei voi liioitella, sillä sen kautta he ovat saaneet itsevarmuutta lähteä opiskelemaan ja hakemaan työpaikkoja. Se on myös paikka, jossa joku muu kuin oma perhe on ollut aidosti kiinnostunut heistä. Aikaa myöden netissä tulleet ystävät mahdollisesti tapaavat ja ystävyyteen tulee myös ‘fyysinen’ puoli.
Tietenkin vastakumppani voi sulkea tietokoneen tai kännykän ja poistua pelistä, mutta ihan yhtä lailla oikeassa elämässä voi vain sivuuttaa toisen ja poistua. Ei se sama tila asiaa muuta, jos toinen haluaa olla ilkeä.
On parempi, että on edes yksi oikea ystävä ruudun takana kuin pari tuttua oikeassa elämässä. Sillä se yksi oikea ystävä on paikalla kun häntä tarvitaan ja on tukena raskaina aikoina.
Tietenkään koko elämäänsä ei voi elää vain virtuaalisesti, mutta se netti voi olla ratkaisevassa roolissa kun nuori kasvaa ja etsii itseään. Lapset ja nuoret etsivät ja kaipaavat hyväksyntää ja joskus sitä saa vain netistä.
3 tykkäystä
Siinä onkin haastetta opettajalle. Mikä on vastuunjako? Vaatinee lisää koulutusta. Lisäksi aika merkittävä juttu voi olla se, millainen “aseympäristö” koululaisella. Kaikille ei pyssy tule mitenkään mieleen, jos ei niitä ympäristössä näe. Itseäni on opiskeluaikoina kämppäkaveri uhkaillut puukolla. Useasti, mutta aina korkin päälle astuneena. Hän oli Pohjanmaalta ja sikäläisen puukkojunkkariperinteen ihailija. En pitänyt tuotakaan soveliaana toimintana. Oli pakko laittaa uusi opiskelijakämppä hakuun.
Kaverin menestymistä puukkohippaharrastus ei kyllä estänyt. Muistaakseni sot.arvo kapteeni ja akateeminen loppututkinto, yritysjohtaja. Joskus on tullut mieleen, että miten muistelisimme opiskeluaikoja, jos tapaisimme. Ehkä joskus Alumni ry:n saunaillassa…
Ei mitään tuosta tekstistä voi kiistää enkä koe tarpeelliseksi edes kiistää.
Tämä on juuri se, mistä kulmasta näitä ilmiöitä itse kukin katsoo. Se, että netti mahdollistaa jotain jollekin, joka ei muuten ole mahdollista, niin se on valtavan hieno asia.
Nopeasti keskustelussa tullaan kuitenkin siihen, millaisia vaatimuksia tämä yhteiskunta ja aika asettaa sen jäsenille. Kaikilla asioilla on hyviä ja huonoja puolia, joista on ihan tasapainoista keskustella.
Meille on kasvamassa sukupolvi, jotka ovat erityisesti miehiä, jotka saattavat elää 30v vielä yksin yhteiskunnan tuilla eivätkä he poistu lainkaan kotoa. Jos silloin lapsena ei ole opittu niitä sosiaalisia pelisääntöjä, joita kutsutaan myös kyvyksi hankkia ja tehdä itselleen ystäviä, niin kyllä niiden taitojen oppiminen on aikuisena vielä moninkertaisesti raskaampaa.
Elämme yhteiskunnassa, jossa netti on osaltaan mahdollistanut ihmiselle täydellisen erakoitumisen kaupunkiin. En sano, että ennen vanhaan näitä ongelmia ei ollut, mutta uskallan sen ihan kollegoiltani saamani tiedon perusteella kyllä faktaksi sanoa, että oppilasmateriaalissa on tapahtunut valtava muutos esim. 1980-luvun lapsista. Meillä ei ole enää lainkaan keskitasoa. On aivan huippuja, mutta sitten on myös sellaisia, joita ei voi edes arvioida koulussa, koska mikään helpotettu arviointi ei riitä antamaan sellaista kriteeristöä, jolla opittu tulisi paperille.
Olen käynyt itse kouluni 1990-luvulla peruskoulun osalta. Suurimmaksi osaksi. Minun alakouluni ryhmässä oli 36 oppilasta ja yksi opettaja. En väitä, etteikö meidän luokassamme olisi ollut ongelmia, mutta oppimisen vaihteluväli ei ollut sellainen kuin se on tänään.
Ja opetuksessa joudutaan aina ja ikuisesti, vielä 30 vuodenkin päästä, tekemään arvovalintoja. Mihin me uskomme? Minä uskon, että tästä 30 vuoden päästä meidän lapsilla on edelleen tarve kohdata toisia ihmisiä fyysisesti ja uskon, että heidän täytyy silloinkin osata kohdata elämän normaaleja asioita: pettymyksiä, alamäkiä ja rakentaa sellaisia ihmissuhteita oikeisiin ihmisiin, jotka ovat heille hyväksi.
8 tykkäystä
Väkivalta ja agressiivisuus on kieltämättä lisääntynyt. Minun lapsuudessani eikä nuoruudessanikaan esim. potkittu avutonta uhria. 80-luvun jälkeen tämä on yleistynyt jopa tyttöjen tekemänä. Jostain tämä on tullut. Mielestäni esimerkkejä on ollut liikaa nähtävillä, joskus ennen lyötiin nyrkillä, painittiin, puukko kyllä heilui. Mutta ei sadistisesti potkittu henkilöä, joka ei pysty puolustautumaan.
4 tykkäystä
12v. osalta katsoisin vanhempia ihan aluksi. Sen jälkeen, mistä ase on lähtöisin ja miten sen käyttöön on harjauduttu. Yhdysvalloissa on aseita ja niiden käyttöä enemmän ja joissain yksittäisissä tapauksissa kouluampujan vanhempia on tuomittu, mikäli yhteys aseen luovuttamiseen tai sen käytön harjoittamiseen on ollut selkeä.
Päällimmäinen mielikuva ei suinkaan ole puhdas mielenterveysongelma tms selitysmalli vaan lähinnä kehittyvä psykopatia. Harkittu ja suunniteltu teko lienee ollut mediatietojen ja rikosnimikkeiden pohjalta, sikäli kun noin kehittymättömältä iän osalta voi odottaa.
Juuri näin. Opettajat ihan pihalla ja vaan suorittaa päivät pois
Tässä poliisikaan ei tiennyt etukäteen kun ei mitään nettikirjoittelua yms ilmeisesti
Pitäisin kuitenkin erillään nuorten henkisen pahoinvoinnin ja tämän tän päiväisen asian. Kaksi aivan eri asiaa.
Politiikalla on vielä vähemmän tekemistä tämän asian kanssa, vaikka jotkut sitä tässä nostavat aktiivisesti esiin.
Ilman oletettua mielenterveysongelmaa ei kukaan tartu aseeseen.
Itseäni hieman kummastuttaa, että media on täynnä juttuja jossa voivotellaan tekijän tilannetta ja uhrien omaisia hädin tuskin muistetaan.
Tekijäkin ilmeisesti jo vapaalla jalalla…
Aikamoista.
Viranomaisten (ei poliisin) hoivissa.
1 tykkäys
Jos mielenterveyspalveluista huolehditaan, niin niitä mielenterveysongelmia syntyy vähemmän.
6 tykkäystä