Yhteisöpeli VII: Escape The Bitrix - Ygrabahin haaste -peliketju

No ihan kelpo listaus, mutta noiden arvo tässä kohtaa on aika rajallinen.

1 tykkäys

Virveli pääsi taannoin minunkin ihoni alle, kun yritin tehdä mielestäni hyvää tilastollista katsausta. Se päätyi meidän molempien putoamiseen. Koetan pitää tunteeni kurissa tällä kertaa.

Millä tavalla tiukimmista? Teema on kyllä oikein kiva, Aladdin on hauska elokuva. Jos joskus tulevaisuudessa tulee teemapeli Kaunottaresta ja hirviöstä, haluan olla kaunotar.

Tutka on, kuten tavallista, säädetty päin sitä itseään, mutta tällä hetkellä luen kyllä ainakin @Casperi n viestit suurennuslasilla. Ei sillä että olisi vielä mitään epäilyttävää tehnyt, mutta susi on heittänyt lampaantaljan yltään edellisten tilanteiden myötä. Eihän se muuten huolestuttaisi, mutta mitä jos onkin niin, että ollaan eri puolella.

2 tykkäystä

Siis pelityylin vaihtuminen johtuu nimenomaan siitä, että aiemmin käytössä ollut taktiikka on liian raskas pelata. Kun kirjoitti harvemmin, oli kamala määrä viestejä läpikäytävänä ja pikku kakkonen ei riittänyt viestien perkuuseen ja asiansa sanomiseen. Nyt yritän (huom! paino sanalla yritän) pysyä mukana keskustelussa paremmin, jolloin ei kerry niin paljon viestejä. Aiemmin kun ajattelin, että täytyy ajatuksella lukea ja vastata ja siksi otin päivässä sellaisen hetken, kun istuin alas ja perehdyin viesteihin. Se oli hyvä taktiikka peleissä ainakin aiempien tulosten perusteella, mutta liian kuormittava kaikin puolin.

3 tykkäystä

Armaksen viesteissä on kyllä niin paljon syvyyttä, että niiden täydelliseen purkamiseen tarvittaisiin korkeampaa teknologiaa. Uuden ajan Alexander Stone.

Mahdatko johtaa jotain kerhoa?

1 tykkäys

Meikäläisen höpöhöpölistaus, joista TOP-4 on aika selkeä:

Horna
Armas
Bilbo
Nellisi
Petri
tatesulo

Heitellään nyt omakin täällä höpöhöpö-listaukseksi nimetty lista (ilman varsinaista järjestystäkään):

Bilbo
Koo
Jopeti
Virveli
Nellisi

Ja muuten vielä… Hyviksenä oma peli meni suhteellisen hienosti, mutta voittoa siitä pelistä ei napsahtanut, kun muuan Jopeti vei väkeä kuin pässiä narussa. :wink: Pahiksena taas olin koko ajan epäilyksen alaisena, mutta jotenkin hämmentävästi silti voitto meille kairaantui.

1 tykkäys

@Casperi @Horna Nuo ovat ihan hyviä. Pahikselle on helppo taktiikka vaan listata kaikki nimet, kirjoittaa jostain pahis-/ hyvisfiiliksistä, epäillä yhtä-kahta hyvistä ja sekoittaa pahiskaverit muihin “hyviin pohtijoihin” tai “hieman epäilyttäviin”. Noissa nyt on sentään jotain tartuttavampaa, jos kohta eivät nuokaan hirveästi vielä tarjoa.

1 tykkäys

Aivan juu, tuo viesti meni siis kaikilla tavoin mönkään🤣

1 tykkäys

Olen ainakin pelannut niin avoimin kortein kun mahdollista, ja tehnyt sen mitä pystyn. Taidan vaan kyttäillä loppupäivän, niin eiköhän tästä hyvä tule.

Äänestystilanne:

2 Nellisi (Virvelia_kainaloon, Varilasit)
2 Jopeti (louskutin, Horna)

Tippumassa Jopeti ensin täyttyneellä äänimäärällä. Päivä päättyy noin 10 tunnin kuluttua, klo 20:00

1 tykkäys

Heh, mainitsin lukevani viestisi tarkkaan, ja johan alkoi listan kärki häämöttää. :wink:

Siis hetkinen - nuoko nyt sitten ovat ihan hyviä? Jopetilla oli listassaan sanalliset perusteet, mutta näissä vaan lätkäistiin nimet osallistujalistasta randomilla pöytään. Horna ei laittanut niitä edes järjestykseen. Mikä näistä tekee hyvät?

Viestini ovat aina olleet vähän syvältä. Kerhoista tulee mieleen seurakunnan sählykerho, jota vedin 16-vuotiaana, mutta nyt ei liene kyse siitä. Ismeistä en tykkää ollenkaan, ja kultismi voitaneen laskea siihen koriin.

5 tykkäystä

Noniin, tuosta meni vastaus pieleen. Elli siis tuo ensimmäinen huomio @Casperi .

Tämä peli su0rastaan vaatii hyviksiltä oman k00dikielen käyttöön0tt0a. Lienee 0llut pel1njohtajien tarkoituskin.

Vähän hämmentää nuo pikaäänet, Nellisi vaihtaa ääniä kuin vaippoja, eikä perustelut pelitavan nuunnokselle vakuuta. Casperin ja Virvelin sanailussa on jotain epäilyttävää, kun kumpikaan ei oikein konkretiaa tuo kuitenkaan. Vielä en äänestä, pitää perata viestejä tarkemmin.

1 tykkäys

Alan vakuuuttua siitä, ketä äänestän. Pelin vuoksi en kuitenkaan vielä paljasta kohdettani, vaan kerron, että seuraavaksi kuumimmat ehdokkaat olisivat olleet Nellisi, Casperi ja a1r6. Koska kysytte kuitenkin, niin suurin syy on mutu. Kirjoittamalla sen on saanut aikaiseksi, kirjoittamalla siihen voi vaikuttaa.

Joonatanilta, Bilbolta, a1r6taja tatesulolta odottelen vielä varsinkin jotakin tänään ulosantia. Vaikeehan tällä määrää pelaajia ja usealla niin vähän viestejä on saada tuntumaa heihin, kun muutoinkin ovat pelaajia, jotka helposti oman tutkan alla on seikkaillut.

Mä aattelin että se oli jo sulle ilman muuta selvä, kun niin tarkkaan viestini käyt läpi. Tarkennetaan nyt kuitenkin, olit Hornan kanssa molemmissa ryhmissä mukana.

Saanko mä nyt pyytää tarkennusta, miksi nimenomaan nämä viestit on suurennuslasin alla?

Entä mitä mieltä kokeneena kehäkettuna olet Lampun hengen-roolista? Onko hänen pelissä pysyminen alkuun jopa pahiksille suotuisaa? Saa toki muutkin komentoida.

Aiemmissa peleissä olen ekoina päivinä kirjoitellut enemmänkin, mutta ainoa hyöty siitä on toistaiseksi ollut se että minua on pidetty hyvismäisempänä, ja sitten on tietenkin heitetty pihalle joku erikoishyvis. Koska olen taas jälleen kerran tavallinen hyvis ei tällaiseen ole tarvetta.

Tarkkailen peliä.

1 tykkäys

Pahismaista täytettä.

Mitäs mieltä olet Casperin roolien pohdiskelusta? minulle näyttäytyy aina pahismaisena kun ruvetaan tuomaan hyvisten rooleja keskusteluun. Miksi hyvis tekisi niin?

1 tykkäys