Alivoiman passiivisuudessa on usein kyse samasta ilmiöstä kuin siinä, että omista maalipaikoista kiekko saadaan jatkuvasti logoon, mutta ei maaliin. Mitään siis ottamatta pois Kilpeläiseltä, mutta Tapparan pelitapa vaatii pelaajilta ihan älyttömästi - siis 100 % melkein koko ajan.
Jos Tapparan pelaamisesta jää puuttumaan se ihan viimeinen “halu” ja “kiima” niin Tapolan pelitapa on nopeasti muuttunut alibikiekoksi. Eli Tappara pyörii jokaisella kentän osa-alueella sellaisella tavalla, joka on kyllä taktisesti yms. pelikirjan mukaista, mutta se ei tuota yhtään mitään. Tappara pitää kiekon, mutta se ei tee kiekolla yhtikäs mitään. Pyöritään ja kaarrellaan omissa ja vastuksen päässä, mutta ei lauota ja siirrellään kiekkoa vaarattomissa paikoissa.
Tämä on Tapparan viime vuosien suurin murhe ollut, että kaikkea ei saada samassa paketissa. Kun Tapparan tahtotila on oikea ja kaikki pelaavat ovat aivan 100 % siellä, missä pitää olla niin tuo on kaunista, pelinopeaa ja älykästä kiekkoa, jossa ei oikeastaan ole paljoa riskejä, mutta varmoja paikkoja onnistua aivan liukuhihnalta. Kolikon kääntöpuolella on sitten se, kun ei olla aivan siellä, missä pitäisi olla niin jokaisessa pienessä asiassa tyydytään siihen “meidän pelin ytimeen, mutta mitään muuta ei olla valmiita tekemään.” Jääkiekko on tunnepeli ja ilman sitä oikeaa tunnetta parhaastakin pelitavasta puuttuu kaikki.